Uhanalaisesta saimaannorpasta tuli Juha Taskisen elämäntehtävä – katso liikuttavat kuvat norpista!

Kun Juha Taskinen otti ensimmäisen kuvansa saimaannorpasta 40 vuotta sitten, hän ei arvannut, että uhanalaisen lajin suojelu henkilöityisi häneen. Nyt norppamies luovuttaa vastuun muille. Mutta ei hän norppia jätä.

Juha Taskinen ­laskeutui varovasti veneestä Saimaan Joutenveden luodolle, hiipi kallion yli ja kurkisti kameran linssin läpi rantakivelle. Kaveri oli puhunut totta, kun oli pilkkireissulla kehunut nähneensä norpan luodolla edellisenä keväänä.

Lue myös: 24-vuotiaan Konsta Punkan luontokuvia seuraa yli miljoona ihmistä – suosion syynä on tämä taito

Mustankiiltävä laikukas naarashylje loikoili kivellä, ja Juha nappasi siitä kuvan. Samassa norppa oli poissa.

Oli 17. kesäkuuta 1979, ja Juha oli ­juuri nähnyt norpan ensimmäistä kertaa elämässään. Niitä arvioitiin olevan koko Saimaassa vain 120.

Parikymppinen Juha palasi luodolle yhä uudestaan. Hän piileskeli tuntikausia kivikossa, mutta norpat pysyivät poissa. Vain joskus hän näki järvellä nopeasti vedestä pilkistävän pään.

Selänpesijä-emä Kimmo-kuuttinsa kanssa mielikivellään. Juha seurasi Selänpesijän ja sen kuuttien elämää 26 vuoden ajan. Tuona aikana ainakin kolme emän kuuttia kuoli kalaverkkoihin.

Vasta seuraavana keväänä ­onnisti. Juhan Saimaksi nimeämä norppa loikoili taas kivellä, ja lähistöltä löytyi vielä muita, Urmas, Hanna ja Niilo. Sitten norpat piiloutuivat jälleen.

Nykyisin Juha tietää, minne.

Siikalahti antoi Juha Taskiselle sykäyksen luonnonsuojelijaksi

Juha Taskinen istuu synnyinkotinsa pirttipöydän ääressä Savonlinnan Haukiniemessä. Ikkunalla pikkuvarpuset ja sinitiaiset kilpailevat talipalloista. Lämpömittari näyttää pakkasasteita, ja vanhan navetan katolle pystytetty norppatuuliviiri kertoo itätuulesta.

Juha aloittaa jokaisen päivänsä tarkastamalla sään.

”Luonto on aina antanut minulle leivän. Sää on herrani ja johtajani”, Juha sanoo juhlallisesti, leikkiä laskematta.

Maanviljelijä Juhasta tuli vuonna 1982, kun hän lunasti tilan vanhemmiltaan ja jatkoi maitokarjan kasvattamista. Säätila kertoi, milloin kannatti puida ja milloin tehdä heinää.

Vapaa-ajalla Juha lähti kameroineen Saimaalle. Säästä pystyi arvioimaan, mistä norppia milloinkin saattoi löytää.

”Kesti kauan ennen kuin tajusin, että olin Joutenvedellä vikavesillä. Parhaat hyljevedet ovat tässä Linnansaaren alueella”, Juha viittaa muutaman kilometrin päästä alkavaan kansallispuistoon.

Viljo Suureksi nimetty maailman suurin saimaannorppa painaa yli 120 kiloa. Se on yli kaksi kertaa normaalin norppa­uroksen paino.

Kun hän alkoi saada norpista ­kuvia, WWF:stä otettiin yhteyttä. Ympä­ristö­järjestö oli aloittanut saimaannorppien suojelutyön samana vuonna, kun Juha nappasi ensimmäisen norppa­kuvansa. Juha haluttiin työryhmään.

”Kyllähän se tuntui hienolta. Pojankolli pääsi professorien joukkoon selvittämään, kuinka paljon norppia on ja miten niitä voitaisiin suojella.

Luonnonsuojelusta Juha oli kiinnostunut jo 1970-luvun puolivälissä. Hän istui arkaillen Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksen kokouksissa sivussa kuuntelemassa ja mietti, miten ympäristöasioihin pitäisi suhtautua.

Kotona luonnonsuojelusta oli puhuttu väheksyvästi. Kyllähän viljelijät tiesivät, kuinka luonnon kanssa elää.

Eräänä kesäyönä Parikkalassa Juhan mielessä alkoi kuitenkin myllertää. Siikalahden lintukosteikon aktiivi Pauli Kantonen esitteli rehevää aluetta ja kertoi sen ainutlaatuisesta linnustosta.

”Ajattelin, että ei voi olla oikein kuivattaa niin arvokasta lintulahtea maanviljelyn takia.”

Saimaannorpat ovat tuoneet elannon

Nyt Juha on kolunnut ­Saimaata tuiskuissa ja paukkupakkasissa, myrskyissä ja helteissä norppia etsien lähes 40 vuoden ajan. Luovuttuaan karjasta vuonna 1991 norpille on riittänyt yhä enemmän aikaa.

Juha ­Taskinen kuvasi, kun ­Kimmo-kuutti leikki ­pohjasta löytämillään lepän ­urvuilla. ­Leikkimisen ­avulla kuutit oppivat mestari­sukeltajiksi.

Juha Taskinen on kuljettanut norppa­matkailijoita, tehnyt norpista dokumentteja, ottanut satoja tunnistus­kuvia WWF:n Norppagalleriaan ja lii­man­nut tutkijoiden kanssa norppiin radiolähettimiä.

Tietämys järvi­hylkeistä on lisääntynyt valtavasti. Juhalle on selvinnyt sekin, mihin norpat katosivat vuonna 1979.

”Norpat ovat kivillä vain karvanvaihdon aikaan pari kuukautta jäiden lähdön jälkeen. Loppukesästä ne piilottelevat usein kivien onkaloissa ja saattavat liikkua kymmeniä kilometrejä. Matkauinnissa seuraava pintaan nousu voi olla niin kaukana, ettei norppaa näe, vaikka olisi täysin tyyntä.”

Juha puhuu norpista kuin ­kertoisi sukunsa tarinoita. Hän tietää, ettei Puruvedellä ole syntynyt kuuttia kymmeniin vuosiin ennen viime kevään poikasta Pilviä, joka haukottelee samaan tapaan kuin Saimi-äitinsä nuorempana.

Saimaan ehkä vanhin norppa, nelikymppinen Isä Paavo, taas siirtyi pari pääsiäistä sitten tuonilmaisiin.

Merkittäviä kohtaamisia norppien kanssa on valtavasti.

Kun Juha Taskinen leikki kuutin kanssa

Aurinko oli jo sulattanut jään luodon ympäriltä, kun Juha laskeutui sukellusvarusteissa Linnansaaren kylmään veteen.

Muutaman viikon ikäinen orpo­kuutti kurkisteli uteliaana ruovikon seasta. Sen emo oli löytynyt pesästä kuolleena, ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat olivat ruokkineet nälissään huutavaa poikasta särjillä jo parin viikon ajan.

Hetken katseltuaan kuutti ui ­kiinni Juhan kasvoihin ja tillitti maskin läpi silmiin. Sitten se kiipesi hänen selkäänsä.

”Se antoi itsensä painua selälleen pohjaan kuin koiranpentu, joka osoittaa, ettei ole vaarallinen”, Juha sanoo edelleen liikuttuen.

Muutaman päivän päästä kuutti oli poissa. Miten sille kävi? ­Juha ei tiedä.

Pääsiäisenä 2017 Juha löysi vanhan Isä-Paavon avannolta. ”Kävin kiittämässä selkävesien seurallisinta norppaa yhteisistä ­vuosista ja sanomassa hyvää matkaa autuaammille avannoille.”

Talkooväki kolaa pesiä saimaannorpille

Talvi 2007 oli vähäluminen, ja tutkijat jännittivät, löytäisivätkö norppaemot taaskaan kinoksia pesiään varten. Paljaalle jäälle syntyvät kuutit jäävät pieniksi, ja ketut voivat tappaa ne.

Juha päätti toimia ja kolasi kaverinsa kanssa Linnansaaren kansallispuiston saarten rannoille kuusi laakeaa lumi­kasaa. Pari talvea aiemmin hän ja hylje­tutkija Mervi Kunnasranta olivat saaneet ajatuksen, että ihminen voisi tehdä norpalle lumesta apukinoksia.

Huhtikuussa, kun kevät jo teki tu­loaan, Juha palasi kinoksille.

”Kyllä siinä kiljuttiin, kun neljästä kasasta löytyi pehmeää kuutinkarvaa.”

Saimaan norpparannat tutkitaan huhtikuussa kuuttien laskemiseksi. Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksen laboratorio­insinööri Pyry Pihlasvaara kurkistaa apukinospesään, johon on syntynyt kuutti.

Menestyksestä innostuttiin myös Metsähallituksessa. Se koordinoi vapaaehtoisia, jotka kolaavat tarvittaessa apukinoksia Saimaalle.

Norppaystävällinen katiska

Kun Juha Taskinen ohjaa veneensä Linnansaaren vesille ja laskee ­katiskansa, hän tuntee itsensä onnelliseksi. Ilmassa on myös kutkuttavaa jännitystä.

”Pyydys on kuin arpalippu. Kokiessa saa jännittää, tuleeko palkinto.”

Norpat eivät jää Juhan itse tekemiin katiskoihin. Hän ei ymmärrä, miksi Saimaan satojentuhansien mökkiläisten täytyy kalastaa verkoilla, joihin hukkuu joka kevät monta kuuttia, kun katiskallakin tulee saalista.

Hän on tehnyt norpille turvallisen katiskan valmistamisesta Hyvä katiska -opetusvideoita Youtube-kanavalleen näyttelijä Kari Hietalahden kanssa. Idean katiskakalastukseen Juha sai ammattikalastaja Markku Kettuselta.

”Tulossa on myös 10-osainen Youtube-Norppakoulu-sarja. Siinä opstetaan kuinka voi ottaa norpan huomioon Saimaalla liikkuessa ja kuinka voi olla mukana sen suojelussa.”

En ymmärrä, miksi Saimaan satojentuhansien mökkiläisten täytyy kalastaa verkoilla, joihin hukkuu joka kevät monta kuuttia, kun katiskallakin tulee saalista.

Kampanjointi verkkorajoitusten puolesta ei miellytä kaikkia.

”Norppien suojelulle löytyy paljon vastustajia. Koska suojelutyö on vuosien varrella henkilöitynyt myös minuun, likasanko kaatuu joskus päälle.”

Juha on poistettu tilaisuuksista, hänestä on tehty rikosilmoituksia ja jopa tappouhkauksia on lähetetty. Myös lapset ovat saaneet osansa vihasta.

”Kyllä psyyke niissä taisteluissa vaurioituu, varsinkin, kun olen sellainen luonne, että taistelen kynsin ja hampain oikeaksi kokemani asian puolesta.”

Juha Taskinen liikkuu etenkin Koloveden (kuvassa) ja Linnansaaren kansallispuis­toissa.

Pari vuotta sitten Juha päätti jättää norppataistelut, jättäytyä tutkimusapulaisen talkootöistä ja alkaa kalastaa ammatikseen.

”Tunnen iloa, kun nostan katiskan, kalaa tulee ja samalla tiedän, että norppa voi rauhassa uida siinä vieressä.”

Viime syksynä Juha näytti lapsilleen kiven, jossa Saima makasi ja reitin, jota hän 40 vuotta sitten kulki sen luokse.

”Olihan se aika sattumus. Jos kaveri ei olisi ottanut norppaa puheeksi, saattaisin olla rakentamassa kerrostaloja.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2019.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Uhanalaisesta saimaannorpasta tuli Juha Taskisen elämäntehtävä – katso liikuttavat kuvat norpista!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X