Maalla

Maalla-kolumni: 1920-luvulta 2020-luvulle

Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki on uuden edessä. Hän asustaa Kiljuskärjen mökkiään, mutta muutto pois puu-Käpylästä on edessä.

Kesän alussa kuljin Puu-Käpylän kotimme puutarhassa haikein mielin.

Silittelin 30 vuodessa jättiläiseksi venähtänyttä kirsikkapuutamme, seurasin tädin mökiltä tuotujen kotkan­siipisaniaisten kippurakärkien ojentumista ­kohti sinitaivasta ja otin juuripaakkuja tarha-alpista, särkyneestä sydämestä ja lipstikasta.

Vielä täytyy kaivaa humalan alkuja, Toukolan ruusun taimia ja päivänliljoja. Mietin, mahtaisiko varjoliljojen siirtäminen onnistua, vaikka niiden arvokkaat mukulat kasvavat mummonmökkien puutarhoja rakastavien kohtalotoverien mukaan kovin syvällä.

Vanhat puutarhakasvit joutuisivat nyt kasvattamaan uuden alun Kiljuskärjen mökillä, sillä Kiljuska ja Meirän mies tekivät helmikuussa dramaattisen päätöksen. Puu-Käpylän koti myytäisiin, ja Kiljuska ja Meirän mies muuttaisivat kerrostaloon.

Vieläpä uuteen taloon autohalleineen ja muine mukavuuksineen.

Rakkaat ja raskaat muistot

Taakse jäisivät tarpeettomaksi käyneet lasten­huoneet, Tähti-kissan, akvaariokalojen ja hamstereiden haudat sekä jälleen uutta remonttikierrosta odottava keittiö. Menneeseen jäisivät myös viime talven uuvuttavat lumityöt, kun jouduimme lumikolalla ­pitämään koko katua auki, koska kaupungin auroja ei näkynyt mailla halmeilla.

Kun auto oli lumitöistä huolimatta juuttunut jo kolmannen kerran lumimöhnään, mitta täyttyi.

Ehkä nyt olisi aika, ajattelimme.

Miten voi elää ilman kaakeliuunia ja lautalattioiden narinaa?

Emme ole Meirän miehen kanssa ennen asuneet ­uudessa, modernissa talossa. Epäilemme, voiko tällainen muutos onnistua vanhoihin taloihin rakastuneilta. Muuton lähestyessä olen alkanut suunnitella, miten vaihdamme kapeat lattialistat profiloituihin listoihin, ovien vuorilaudat komeampiin ja sisäovet puisiin peilioviin.

Kaipuu vanhaan taloon

Miten voi elää ilman kaakeliuunia ja lautalattioiden narinaa? Voitta­vatko ­uuden asunnon käytännöllisyys ja jatkuvan remontin loppuminen sydämemme – vaikka eihän vanhassa talossa asuvien tavoite ole milloinkaan ollut päästä asumisessa helpolla. Sopi­vatko 1920-luvun talon huonekalutkaan 2020-luvun taloon, ei voi tietää.

Sen tiedän, että tulen kaipaamaan ulkona kuivattujen lakanoiden tuoksua. Tähänkin Kiljuskalla on jo ratkaisu kehkeytymässä: pesen vuodevaatteet ­ennen mökille lähtöä, laitan muovikassiin ja ripustan ne liehumaan Kiljuskärjen raikkaaseen järvi-­ilmaan.

Meirän mies suunnittelee vuokraavansa pelastuksekseen verstaan Puu-Käpylän naapurinmiehen ­kanssa. Minä pidän voimassa Oikotien haun, jossa ­etsitään enintään vuonna 1929 rakennettua isoa taloa vanhan puutarhan keskellä.

Juttu on ilmestynyt Maalla-lehdessä 7/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maalla-kolumni: 1920-luvulta 2020-luvulle

Sinun täytyy kommentoidaksesi.