Maalla-kolumni: Autolla mökille

Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki asustaa Kiljuskärjen mökkiään ja puu-Käpylän kotiaan. Nyt hän pohtii, millaisia mökkikesät olivat ennen kuin perille rakennettiin autotie.

Mökkiläinen tarvitsee auton, niin se vain on. Toista oli ennen, kun herrasväet lähtivät huviloilleen koko kesäksi ja ottivat höyrylaivan kyytiin pianot, piiat ja pärekoreittain tavaraa.

Mökkeilyyn sopiva auto repii minun ja Meirän miehen parisuhdetta vuodesta toiseen. Nyt vatuloimme kannattaisiko hankkia Ruotsista kaasulla kulkeva iso farmari keskikokoisen volkkarimme tilalle vai ostaa pieni sähköauto kaupunkiin ja vanha peräkoukullinen dieselrohjo mökkikuormia varten.

Kun tätä pohdintaa oli kestänyt jo pari vuotta, autostamme särkyi vaihdelaatikko. Meillä autot hajoavatkin juuri silloin, kun olemme aikoneet vaihtaa rakkineen – ne haluavat jäädä meille, tehdä pesän ja päästä perhehautaan kanssamme. Uskon, että hautakivessämme tulee olemaan kansanauton kaksoisvee sukunimen sijasta.

Kun ei osata itse päättää, autot päättävät puolestamme. Tällä kertaa vaihdelaatikko tarkoitti parin tonnin remonttia ja päätöstä siitä, että kuntoon laitettua autoa ei kannata heti vaihtaa tai myydä toiselle.

Mökkiautojupakka siis jatkuu.

Lue myös: Tee testi, millainen mökkeilijä olet?

Ihmeellinen rauha ennen tietä

Usein autoon ahtautuessamme haaveilen siitä, miten Kiljuskärjen edelliset omistajat tulivat mökillensä.

He matkustivat Helsingistä junalla Toijalan asemalle, jatkoivat piksiensä ja paksiensa kanssa taksilla kymmenen kilometrin matkan rantaan soutuveneelle, jolla sitten soutivat saarellensa.

Tuolloin ei huvilalle vielä ollut siltaa eikä tietä perille. Sitten kun oltiin mökillä, siellä oltiin eikä koko ajan pörrätty rautakaupassa, lähikaupungissa elokuvissa tai sadesään sattuessa halpahallissa.

Muistan ensimmäisen mökkikesämme autereisen ihanana, vaikka se oli täynnä remonttia – rauha oli ihmeellinen, kun ei ollut tietä eikä sähköä. Oli pakko olla paikallaan, tyyntyä ja elää päivänvalon rytmin mukaan.

Toki Meirän mies raahasi tuota pikaa tontille aggregaatin kaikkia remonttivimpaimiaan varten. Ja vuoden päästä tulivat tietenkin sähköt ja tie, joita mökillä ei oikeastaan tarvittaisi.

Mutta se mukavuus… Kun maito hapantuu parissa päivässä kaasujääkaapissa ja kahvin suodattaminen käsipelillä vie ikuisuuden, sähköä tulee ikävä.

Lue myös: Maalla-kolumni: Nyt on harjalla töitä

Kesä ja koneiden pörinä

Kiljuskärjen ihka ensimmäiset mökkiläiset tulivat 20-luvulla kesänviettoon tyylillä, jota kadehdin. Herrasväki Saario saapui juna-asemalle popliinitakit käsivarrella ja käveli käsikoukkua rantaan, jossa heidän venettään säilytettiin. Tavarat tulivat ajurilla perässä.

Seutukunnan ainoiden mökkiläisten popliinitakit olivat kuin pääskyset: paikkakuntalaiset tiesivät, että kesä on tullut.

Minua ja Meirän miestä taitaa seurata helvetillinen koneiden pörinä, josta mökkinaapurit saavat todellakin tuta, että kesä ja Kiljusen herrasväki on taas paikalla.

Lue myös: Maalla kolumni: Postia jakamassa

Kolumni on julkaistu Maalla-lehdessä 4/2020. 

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Maalla-kolumni: Autolla mökille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X