Ihmiset Tilaajille

Maalla-kolumni: Ei ole olemassa kerrostalojen eldoradoa

Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki pohtii, ettei muutto Käpylän puutalosta kerrostaloon vapauttanutkaan talven vitsauksista. Mielessä pyörii jo kevään projektit Kiljuskärjen kesähuvilalla.

Kiljuskärjen herrasväki on käynyt katsomassa ­uuden Kiljusen herrasväki -elokuvan. Kiljusten Pulla-koiran vaihtuminen rouva presidentin koiraan sai aikaan tutun­kuuloisen, mekkalaa aiheuttavan kaaoksen. Olipa somaa katsella toista hyväsydämistä mutta äänekästä perhettä, ­joka saa käden käänteessä aikaan yleishälytyksen.

Meirän miehen kanssa olemme nauttineet kulttuurin ohella myös vahingonilosta. Kun kerrostaloasuntomme parvekkeen ovesta veti ja kolmiosaisten alumiini-ikkunoiden väliin tuprutti lunta, iloitsimme tästä kierolla tavalla: Ei olekaan olemassa kerrostalojen eldoradoa, jossa olisi aina tasaisen lämmintä.

Maalla lumi ei aiheuta minkäänmoista kaaosta

Kerrostalossa pitää talvisin kulkea villasukissa ja villapaidassa kuten vanhassa talossa, mutta ­ilman tulisijojen suomaa hehkuvaa lämpöä. Myös lumitöitä ­pitää ajatella koko ajan, sillä kerrostalojen pihoja ja niiden ulkopuolisia katuja ei kukaan kolaa eikä auraa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maalla-kolumni: Ei ole olemassa kerrostalojen eldoradoa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.