Ihmiset

Maalla-kolumni: Kunnioita kummituksiasi 

Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki asustaa Kiljuskärjen mökkiään ja puu-Käpylän kotiaan. Nyt mielessä ovat menneisyyden haamut.

Vanhoissa rakennuksissa säilyy remonteista huolimatta edellisten asukkaiden henki. Pelkäsin pitkään puu-Käpylän kodissamme kummittelevan, sillä talossa koko ikänsä asunut vanha rouva oli kompastunut kellarin pimeässä rapussa ja lopulta kuollut lonkan­murtuman seurauksena.

Vanhoja taloja rakastavat suosittelevat, että talossa pitäisi asua ainakin vuosi ennen kuin alkaa tehdä muutoksia. Taloa pitäisi kuulostella ja nuuhkia, silitellä ja koputella. Näin myös entisten asukkaiden haamut pidetään tyytyväisinä.

Kiljuska ja Meirän mies eivät ole noudattaneet tätä hyvää ohjetta, vaan olemme käärineet hihat ja ryhtyneet suuriin remontteihin aikailematta.

Lue myös: Maalla-kolumni: Kiljusten sähkökapina

Entisten asukkaisen jäljet saavat näkyä

Onneksi olemme remontti­raivon aikanakin oivaltaneet, että vanha kai­de­puu yläkerran portaikossa on silkin sileäksi hioutunut sadan vuoden kipua­misesta makuuhuoneisiin – miksi se pitäisi käsitellä tai vaihtaa uuteen? Riittää, kun uusii kaiteen lenksottavat tukiraudat.

Entisten asukkaiden jäljet näkyvät myös ­kovalevylle maalatussa paneelissa, lattialautojen kulumissa ja eristeistä löytyneissä 1920-luvun Sosialidemokraatti-­lehdissä.

Paras kohteliaisuus on, kun vieraat kehuvat, miten hyvin olemme pitäneet kaiken ennallaan.

Alkuperäisten tulisijojen kaikkien metkujen opetteleminen sytyttämisen saloista peltien sulkemiseen ovat myös matkoja menneeseen: samaa kipinäpeltiä ­tässä käännellään kuin sata vuotta sitten. Pinkopahvit, ­leveät lattialistat, öljymaalit ja paperitapetit pitävät meidät 1920-luvulla, vaikka keittiössä hurisevat tiskikoneet ja induktioliedet.

Lue myös: Maalla-kolumni: Tehtyjä, tekemättömiä ja tulevia töitä

Piste kummitusasialle

Meirän mies on tehnyt valtavia remontteja niin ­kotona Käpylässä kuin mökillä Kiljuskärjessä. Silti hän pitää parhaana kohteliaisuutena sitä, kun vieraat kehuvat, miten hyvin olemme pitäneet kaiken ennallaan. Uuden asukkaan käsi ja silmä ovat toimineet hyvin yhteen, kun remontoidun talon mittasuhteet, värisävyt ja materiaalit mielletään ikiaikai­siksi, vaikka suurin osa näkyvillä ole­vasta on jouduttu vaihtamaan uuteen.

Kummittelevia vanhoja rouvia ei onneksi ole näkynyt, eivätkä portaat ole narahdelleet näkymättömien askelten alla. Kun henkistynyt ystävättäreni vielä on kehunut talon hengen olevan hyvä remontin jälkeenkin, uskon, että kummituksia ei tarvitse pelätä.

Pari kesää sitten sain kummitusasialle pisteen, kun kotiin tullessa löysin eteisen matolta postiluukusta tiputetun lapun. Siinä kellarin portaissa kompastuneen vanhan rouvan sukulaisnainen kirjoitti olleensa kävelemässä ja kulkeneensa tätinsä entisen kodin ohi.

”Olette tehneet pihasta todella kauniin – kiitos!” hän päätti tervehdyksensä.

Olimme saaneet talon menneisyyden haamuilta ­armon myös puutarhan hellimisestä.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 4/2022.