Tarinat

Elämänmuutos ja alanvaihto nelikymppisenä: maisterista puusepäksi

Yhteiskuntatieteiden maisteri ja barista Simo Horto innostui nelikymppisenä puutöistä ja opetteli itselleen uuden ammatin. Nykyään hänen tekemiään tammisia keittiönpöytiä ihastellaan ja tilataan Instagramissa. Lue Simon inspiroivasta elämänmuutoksesta Kotiliesi.fi:stä!

Kun Simo Horto oli 14-vuotias nassikka, hän päätti, ettei ottaisi omaan kotiinsa ainuttakaan puista huonekalua. Puu nostatti tunteita, koska perheellä oli puisia pakkauslavoja valmistava yritys, missä riitti hommaa myös lapsille. Kun kaverit lähtivät pitämään hauskaa, Simo joutui töihin.

Lue lisää: Näyttelijän elämänmuutos – uni ohjasi insinöörin ammattiin

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Simo avaa oven verstaaseen, jossa tuoksuu huumaavasti sahanpurulta. Yhdelle seinälle on aseteltu siisteihin riveihin lakkoja ja liimoja, toiselle on nostettu paksuja tammisia lankkuja.

Pöydällä kaiken keskellä odottaa jalostamista tuorein tuotos, koivupuinen jakkara, jossa ei ole ainuttakaan ruuvia. Koko komeus pysyy kasassa taidokkaiden puuliitosten varassa.

Lue lisää: Millaiset naulat ja ruuvit sopivat perinnerakentamiseen?

Itseopittu uusi ammatti

Nykyään Simo ei sisusta puulla pelkästään omaa kotiaan, vaan suunnittelee ja tekee puisia huonekaluja tilauksesta muillekin. 41-vuotiaana hän on vaihtanut alaa ja perehtynyt ammattiin, joka kuuluu maailman vanhimpiin.

Lue lisää: Uusi ammatti aikuisiässä – lue vinkit aikuisopiskeluun!

”Teknisesti en voi kutsua itseäni puusepäksi, koska minulla ei ole alan koulutusta. Ajattelen olevani itseoppinut. Tai jatkuvasti oppiva puuseppä”, hän miettii.

Vuoden ajan Simo on kiikuttanut aamuisin kuusivuotiaan tyttärensä esikouluun ja pyöräillyt sitten Tampereen Pyynikille vanhalle trikootehtaalle, jossa hän jakaa verstaan kahden muun puusepän kanssa.

Sattuma johdattaa

Suunta on selkeä. Tulevaisuudessa Simolla on oma mallisto. Hän haluaa tehdä funktionaalisia huonekaluja, joiden suunnittelussa asiakas on väkevästi mukana.

”En halua tehdä turhaa tavaraa. Ajatus on se, että kaikki mitä teen, tulee tarpeeseen ja toimii, tuottaa mielihyvää.”

Miten eurolavoihin teini-iässä tuskastuneesta yhteiskuntatieteiden maisterista on nelissäkymmenissä sukeutunut puuseppä, jonka tammisia keittiönpöytiä ihaillaan ja tilataan Instagram-kuvien perusteella, ilman sen suurempaa markkinointia?

”Voi, ei minulla ole tässä sen suurempaa tarinaa taustalla”, Simo tuskailee.

Juuri edellisenä viikonloppuna hän on ostanut marketista omenamehua ja ärsyyntynyt siitä, että mehuakin myydään tarinalla.

Simo ajattelee, että elämä ei etene suuresta kertomuksesta toiseen. Kohtalokkailta vaikuttaviin muutoksiin johtaa enemmän tai vähemmän sattuma.

No, pieni myönnytys. Simo tunnustaa kuuluvansa niihin ihmisiin, jotka kiinnostuvat uusista asioista helposti ja nousevat nopeasti kyytiin, kun innostus alkaa viedä.

Ei sittenkään virkamieheksi

Lukion jälkeen kotkalaispoika hankkiutui yliopistoon opiskelemaan valtio-oppia, koska yhteiskunta ilmiöineen kiinnosti.

Valmistuttuaan hän ei kuitenkaan nähnyt itseään hallintovirkamiehenä virastossa.

Simoa lähti kuljettamaan kahvi. Hän teki opintojen ohessa töitä kahvilassa, kouluttautui baristaksi, sitten baristojen kouluttajaksi, teki ravintolassa työtä vuoropäällikkönä, kahvinmaistajana ja paahtajana.

Lue lisää: 6 vinkkiä parempaan kahviin – ota suodatinpussijippo avuksi!

Ja nyt ollaan verstaalla. Uuden matkan alussa.

Kun kaupasta ei löytynyt sopivaa

Simo kertoo innostuneensa puusta pikkuhiljaa. Aina hän on värkkäillyt jotain käsillään, mutta lopullinen sykäys tapahtui, kun kotiin piti ostaa penkki. Sopivan pitkä, omaa silmää miellyttävä malli.

Sellaista ei löytynyt. Hyvään saumaan silmiin sattui työväenopiston ilmoitus, ja homma oli sillä selvä. Perhe sai mittojen mukaan suunnitellun penkin, Simo uuden ammatin.

”Puun työstäminen oli mukavaa ja terapeuttista tekemistä. Pikkuhiljaa syntyi ajatus, että tähän pitäisi perehtyä syvällisemmin.”

Lue lisää: Nikkaroi perinteinen puunkantoteline

Pari kuukautta Simo opiskeli ammattikoulussa, mutta se oli hänen elämäntilanteessaan hidasta ja hankalaa. Piti vain ryhtyä tekemään, ja tekemällä oppii.

”Välillä tulee virheitä, mutta niistä oppii lisää. Onneksi osuuskunnassa, johon kuulun, on vanhoja mestareita ympärillä. Heiltä voi tiukassa paikassa kysyä neuvoa.”

Esteetikon unelmamateriaali

Simon mielestä puusepän ammatissa ei voi tulla valmiiksi. Voi vain oppia tekemään tarkemmin ja rauhallisemmin, löytää oma tyylinsä.

Puhelimestaan hän vilauttaa kuvia taidokkaista japanilaisista puuliitoksista. Seuraavaksi jotain tällaista.

Parantumaton esteetikko nauttii puusta, koska sen kanssa ei koskaan voi aloittaessaan olla varma, että lopputulos on juuri sellainen kuin suunnitteli.

”Puu on kaunista ja kestää hyvin hoidettuna aikaa. Se ottaa vastaan iskuja ja jalostuu ajan kuluessa. Huonekaluihin tulee käytössä jälkiä. Ne kuuluvat asiaan, ja niistä tulee puun vanhetessa oma viehätyksensä. Halutessaan puuta voi hioa, ja niin siitä tulee taas uuden näköinen.”

Arki pöydän ympärillä

Vaikka koivu on Simon lempipuu, tammea on verstaalla tällä hetkellä eniten. Se on kovaa ja kestävää, sopii erinomaisesti eläväpintaisiin pöytiin ja kulutusta kestäviin tasoihin.

Simo hivelee kädellään lankun vaaleaa osaa, läskipuuta, jolla syntyy kauniita raitoja vaikkapa pöydän pintaan.

Hienoimmat hetket tuore puuseppä kokee, kun raaka-aine on saanut pitkän pohtimisen ja työstämisen päätteeksi muodon. Kun se tuntuu käteen hyvältä ja miellyttää silmää. Ja kun asiakas saa sen käsiinsä ja se alkaa elää.

”Ajatellaan vaikka pöytää, jonka ääressä syödään, nähdään kavereita, tehdään läksyjä. Sitä kosketellaan, sivellään, pyyhitään, siitä tulee osa arkea ja elämää. Itse saan motivaationi ja onnistumisen elämykset juuri tästä.”

Turhaa tietoa ei ole

Simo on aina ollut kiinnostunut sisustamisesta. Hän ajattelee, että samalla tavalla kuin luonto rauhoittaa mieltä, kaupungissa kauniit rakennukset ja omaa silmää miellyttävät esineet vaikuttavat mielialaan ja terveyteen. Myös kotona.

Simo lohduttaa ammatinvaihdoksesta haaveilevia: mikään aiemmin koettu ei mene hukkaan. Puuseppä tarvitsee yhteiskuntatieteilijän analyyttisyyttä ja organisointikykyä. Baristan harjaantunut käsi höylää ja hioo.

”Kaikesta, mitä tekee tai opiskelee, jää jälki. Kaikki liittyy kaikkeen, muokkaa omaa tapaa ajatella ja tehdä.”

Entä lahjakkuus? Työjäljen perusteella sellaisestakin voi puhua. Simo nolostuu ja epäröi.

”Ei sitä pysty itse sanomaan. Ajattelen, että kaikki tekeminen vaatii perehtymistä, jaksamista ja intohimoa hommaan.”

Simon mielestä kaikenlainen käsityö perustuu mallien ja muotojen loputtomaan lainaamiseen, jopa varastamiseen ja jalostamiseen, jos ei ihmisiltä, niin vähintään luonnolta.

”Jos tähän hommaan pystyy tuomaan lisäksi jotain omaa, se on minusta jo hieno saavutus.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehden numerossa 02/18.