Eila Orenius on harrastanut keräilyä lähes 40 vuotta: ”Kermakoissa tärkeintä on kauneus, ei arvo”

Eila Orenius on kerännyt yli 900 kermanekan kokoelman. Silti kahvimaito kaadetaan useimmiten suoraan tölkistä.

Kermanekat huomaa heti, kun lähestyy Tammisaaren maalaismaisemissa Eila ja Sven-Olof Oreniuksen kaksikerroksista puutaloa. Niitä ei voi olla näkemättä.

Lasiverannan kaikilla ikkunoilla on päällekkäin kapeita hyllyjä. Niille on aseteltu astioita vieri viereen. Ei mitä tahansa astioita, hyllyillä on pelkästään kermanekkoja. Tai kermanekkuja, kuten ruotsinkielinen Eila, 64, aarteitaan kutsuu.

Kun verannalle astuu sisään, kermakkojen määrä moninkertaistuu. Niitä on ikkunoiden lisäksi joka puolella, myös seinähyllyillä. Eikä tässä vielä kaikki. Hyllyt jatkuvat kellariin johtavan portaikon seinillä. Yhteensä erilaisia kermakkoja on esillä yli 900 kappaletta.

”Vielä täällä on ikkuna- ja seinätilaa täytettäväksi”, Eila sanoo.

Enintään kaksi euroa

Eila on kartuttanut kermakkojen kokoelmaansa kohta 40 vuoden ajan. Ensimmäiset neljä kermanekkaa hän sai mumminsa kuoltua vuonna 1981. Niistä yksi oli Arabian kukkakuvioinen malli.

”Vietin lapsena paljon aikaa mummin kanssa ja ihailin hänen kauniita astioitaan. Silloin en ajatellut keräilyharrastusta, kermanekut vain olivat niin kauniita. Muuta perintöä en halunnut.”

Lasiset kermakot verannalla.

Lasiset kermakot verannalla.

Seuraava vaihe keräilyssä oli Eilan sisaren kuolema vuonna 1987. Silloin kokoelma kasvoi taas muutamalla kermakolla. Nekat pysyivät kuitenkin laatikossa vielä kymmenen vuotta, sillä Eilan silloisessa asunnossa ei ollut niille sopivaa paikkaa.

Kaksikymmentä vuotta sitten keräilyharrastus sai uutta puhtia, kun Eila muutti avioeron jälkeen vinttihuoneistoon.

”Siellä oli vinon katon alla seinät, jotka vaativat jotakin.”

Eila rakensi kermanekoille hyllyn ja alkoi kerätä niitä tosissaan. Aina kirpparilla käydessään Eila osti vähintään yhden uuden kermakon, ja 4–5 kappaleen kertaostos oli ihan normaali saalis. Aika pian piti pystyttää toinenkin hylly.

”Usein ajattelen, että tänään en osta mitään, katselen vain. Sitten näen jonkin mallin, jota minulla ei vielä ole. Pitäähän se ottaa mukaan, jos hinta vain on sopiva. Kaksi euroa on raja, jota en juuri ylitä.”

Aiemmin matkaoppaana työskennellyt Eila on nyt sairauseläkkeellä, joten hänellä on aikaa kierrellä lähiseudun kirpputoreja Karjaalla, Lohjalla ja Tammisaaressa. Niiden myyjät tuntevat Eilan niin hyvin, että hänelle kerrotaan heti, jos myyntiin on tullut uusia kermakkoja.

Kahta samanlaista kermanekkaa Eila ei ole ostanut, ei edes vahingossa.

”Niin monta kertaa olen katsellut näitä, että osaan kaikki mallit ulkoa.”

”En katso pohjaan”

Kermakoissa tärkeintä on kauneus. Varsinkin maalatut kukat vetävät Eilaa puoleensa. Monissa kermakoissa on romanttisia, luontoa jäljitteleviä kukkakuvioita, joita tehtiin 1900-luvun alkupuolella siirtokuvilla ja myöhemmin väripaino-tekniikalla. Mukana on myös käsin maalattuja kukkakoristeita ja kohokuvioita.

Kermakko

Tällä hetkellä Eilan suosikki on tämä kukallinen kermakko.

1950-luvulla herkkiin kukkakuvioihin ja kultaraitoihin kyllästyttiin. Arabian taiteilijat alkoivat suosia tyyliteltyjä kukkaornamentteja ja vähitellen myös suoralinjaista geometriaa. Mukaan tuli ohuen posliinin lisäksi tukevampia malleja ja materiaaleja.

Vuosikymmenien muutokset näkyvät Eilan hyllyillä. Mutta kun häneltä kysyy kermakkojen alkuperästä, Eila pyörittelee päätään.

”En aina edes katso pohjaan, ainakaan aluksi. Se, mitä siellä mahdollisesti lukee, ei ole minulle tärkeää. En myöskään mieti kokoelman arvoa tai sitä, mitä harvinaisuuksia minulla on. Vieraat kyllä katsovat aina ensimmäiseksi pohjaan.”

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että Eilalla on melkoisesti arvokkaita kermakkoja. Arabiaa on lähes jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä, viime ajoilta tosin vähemmän. Aikaisemmin kahvikalustot olivat kokonaisuuksia, joihin kuului kuppien ja lautasten lisäksi aina sokerikko ja pieni maitokannu, joka myöhemmin pieneni kermakoksi.

Nykyisin astiat hankitaan usein yksitellen. Sokerikkoja ja kermakkoja kodissa on yleensä vain yhdet, jos sitäkään.

Lasinen kermakko

Siskon lahjoittama Riihimäen lasin käsin maalattu kermakko lienee yksi kokoelman arvokkaimpia.

Puoliso toppuuttelee

Kermanekat saivat kunnon kodin vuonna 2005, kun Eila muutti vuonna 1953 rakennettuun puutaloon nykyisen miehensä kanssa. Sven-Olof suunnitteli kapeat hyllyt varta vasten keräilykokoelmaa varten. Muuten mies pysyttelee erossa keräilyharrastuksesta.

”Välillä hän sanoo, että nyt saat lopettaa, mutta rakentaa silti tarvittaessa uusia hyllyjä.”

Ensimmäiset hyllyt tulivat kellarin seinälle. Niillä on nyt kermakkoja, joissa on hauskoja eläimiä. Valmistusmateriaalina on käytetty värikästä savea ja jopa peltiä.

Seuraavaksi hyllyjä laitettiin lasiverannalle. Periaatteena on ollut täyttää turhaa tilaa, sillä veranta ja kellariportaikko ovat lämmittämätöntä tilaa.

Kermakot saivat olla näkyvillä, mutta eivät esteenä normaalille elämälle.

Verannan ikkunahyllyille Eila asetteli lasisia kermanekkoja, jotka kimaltelevat auringonvalossa kauniisti. Kokoelmassa on Iittalaa, Nuutajärveä, Karhulaa ja Riihimäkeä. Verannalta alas portaikkoon johtavalle korkealle seinälle on koottu pääasiassa Arabian vanhoja kermanekkoja 1930-luvulta alkaen.

”Jos joku haluaa tulla ryöstämään, näille hyllyille on ainakin vaikea päästä käsiksi.”

Äidin maalaama kermakko

Eilan äidin valmistama sininen kermakkoArvokkaimmat kermanekat Eila on saanut lahjaksi. Sisar kerää hänelle Arabian vanhoja malleja.

Keräilyharrastus on myös sukulaisten, tuttavien ja ystävien tiedossa. Eilalla on entiseltä anopilta, miehen äidiltä, siskon anopilta ja monilta muilta saatuja kermakkoja.

”Harvoin tänne tullaan kylään ilman kermanekkua. Mikä ihmeellisintä, joka kerta vierailla on mukanaan malli, jota minulla ei ole ennestään.”

Eilan äiti oli töissä Wärtsilällä, joka oli vuonna 1948 ostanut Arabian. Työntekijät saivat tehdä kerran viikossa työajan jälkeen Arabian pajalla omia mallejaan. Taiteellinen äiti valmisti paljon erilaisia astioita, vaaseja ja lautasia sekä isoja ruukkuja ja lamppuja.

Näistä iltatöistä muistona on myös kaunis, sinisen sävyihin maalattu kermanekka, jonka pohjaan on kaiverrettu 14.6.1982 Mamma.

Siskot auttavat nekkojen pesussa

Kermanekkojen peseminen on jokavuotinen rituaali, johon Eilan kaksi sisarta osallistuvat. He ajoittavat työn loppukesään, jotta pahimmat siitepöly- ja hyönteiskaudet ovat ohi.

Peseminen ja varsinkin kermanekkojen siirtäminen hyllyiltä pois ja takaisin vaatii melkoiset valmistelut. Sven-Olof laittaa portaikkoon leveät lankut, joita pitkin pääsee kävelemään.

”Työnjaon mukaan minä kerään astiat hyllyiltä. Toinen sisko pesee ja toinen kuivaa.”

Viime syksynä työ jaettiin kolmelle päivälle, ja yhteensä aikaa kului 10 tuntia.

”Sen jälkeen voi tyytyväisenä ihailla puhtaita kermanekkuja, joihin aurinko paistaa.”

Eila Orenius ja veranta

Verannan ikkunahyllyille sijoitetut lasiset kermakot.

Vuosien varrella vain yksi kermanekka on mennyt pesuoperaation aikana rikki.

Kun taloon tulee vieraita, Eila kiertelee ympäriinsä etsimässä sopivaa kermanekkaa. Usein hän ei saa tehtyä valintaa ja palaa kattamaan pöytää tyhjin käsin.

Jos sopiva kermakko sattuukin Eilan silmään, häntä saattaa alkaa laiskottaa. Astia pitäisi pestä ennen käyttöä, sillä jos kesän pesuoperaatiosta on aikaa, nekat ovat pölyisiä ja niistä löytyy kuolleita hyönteisiä.

Siksi kermanekkakeräilijän pöydässä seisoo arkisin maitotölkki.

”Porukat tekevät tästä aina pilkkaa.”

Toinen leikinlaskun aihe on se, mitä kermakoille tapahtuu Eilan jälkeen. Hänen vanhin tyttärensä on ilmoittanut, ettei aio saada niitä perinnöksi. Vain puoliksi leikillään.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 1/17.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Eila Orenius on harrastanut keräilyä lähes 40 vuotta: ”Kermakoissa tärkeintä on kauneus, ei arvo”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X