Sisustus

Lapsiperheen koti kansallisromanttisessa kartanossa? Hannele Yrjö-Koskinen piti ajatusta aluksi vitsinä, mutta mieli muuttui, kun hän ajoi kartanon portista

Hannele Yrjö-Koskinen ei ollut koskaan kuvitellutkaan muuttavansa sukunsa kartanoon Lopelle. Kun perheyhtiön talousjohtaja ehdotti asiaa, Hannele piti ajatusta ensin vitsinä. Mutta pian hän löysi itsensä suunnittelemasta kansallisromanttisen kartanon remonttia.

”Etsimme mieheni kanssa taloa Hämeenlinnan seudulta vuonna 1993, mutta sellaista ei vain löytynyt. Sukuni omistaman yrityksen H. G. Paloheimon yhtiökokouksessa talousjohtaja heitti, että muuttakaa Lopelle Santamäen kartanoon, isäni lapsuuden maisemiin.

Pidin ehdotusta vitsinä, vaikka Santamäki olikin minulle tärkeä paikka. Isoisoisäni Hjalmar Gabriel Paloheimo rakennutti kartanon perheelleen vuonna 1894. Kun mummini, H. G:n vanhin tytär, meni naimisiin, hänelle ja ukilleni rakennettiin naapuriin oma talo, kivikartano.

Se oli myös isäni lapsuudenkoti. 1930-luvulla perhe muutti Helsinkiin.

Pikkutyttönä kuulin isältäni Santamäestä monia tarinoita ja kävimme joskus kartanon pihamaalla. Opin täällä muun muassa pelaamaan tennistä.

Yhtiökokouksen jälkeen päätin käydä Santamäessä. En ollut käynyt täällä moneen vuoteen, mutta kun ajoin kartanon portista sisään, tiesin heti, että tässä olisi kotimme.

Muutimme kartanoon syksyllä 1993. Pian kypsyi ajatus kartanon palauttamisesta alkuperäiseen asuunsa. Rakennuspiirrokset löytyivät vintiltä.

Samoihin aikoihin kartanonmäelle alkoi muuttaa myös muita uusia asukkaita. Viikonloppuisin sai herätä vasaroiden kilkatukseen, kun kaikissa taloissa remontoitiin.

Kotikylä Launonen tuo mielenrauhaa

Isoisoisäni H. G. kehitti aluetta, ja Santamäki oli aikoinaan täysin omavarainen. Täällä oli saha, tiilitehdas, meijeri, mylly, monenlaisia eläimiä ja viljelymaata.

Sodan jälkeen kartanon maita luovutettiin Karjalan evakoille.Nykyään kartanon alueella asuu yhteensä kymmenen perhettä.

Launosen kylä on muodostunut Santamäen ja muiden ­alueen kartanoiden ­ympärille. ­Kylä kasvoi voimakkaasti 1960-luvulla, kun Lopen kunta myi täältä edullisia tontteja.

Kylässä oli oma juna-asema, postitoimisto ja kauppoja. Nykyisin kylässä on toista tuhatta asukasta, ja täällä on edelleen alakoulu ja kauppa.

Unelmatyö löytyi Wetterhoffilta

Päädyin Wetterhoffille alun perin hanketyöntekijäksi vuonna 1996, kun ensimmäiset EU-rahat tulivat haettaviksi. Tein projekteja, kunnes vuonna 2000 edeltäjäni yllättäen menehtyi ja minut valittiin uudeksi toimitusjohtajaksi.

Olen valtiotieteilijänä Wetterhoffilla vähän outolintu, sillä yleensä täällä työskentelevät ovat saaneet koulutuksensa omassa talossa.

Wetterhoff on ihana ja inspiroiva työpaikka. Sillä on pitkät perinteet, mutta samalla eletään mukana ajassa. Töihin on aina kiva tulla, vaikka töissä ei aina olisikaan kivaa.

Tehtävämme on jatkaa säätiön perustajan Fredrika Wetterhoffin elämäntehtävää. Hän omisti elämänsä vähävaraisten tyttöjen kouluttamiseen ja perusti Hämeenlinnaan tyttöjen työkoulun vuonna 1885.

Vaikka käsityökoulutus siirtyi 1970-luvulla valtiolle, Wetterhoff jatkaa käsityötaidon edistämistä. Järjestämme muun muassa luentoja ja näyttelyitä. Meillä on edelleen omat lankalaadut ja ohjepaketit, joita voi tilata verkkokaupastamme tai ostaa myymälästä. Kun uusi ihminen innostuu käsitöiden tekemisestä, olemme onnistuneet.

Keihäänkärkenä on nykyisin yrittäjyys, ja siksi Wetterhoffin talossa on työhuoneita luovien alojen työntekijöille. Kahvilamme yhteisöllisessä lounaspöydässä on aina älyttömän hauskaa ja siellä syntyy upeita ideoita.

Sielunmaisema avautuu Ahveniston avannosta

Ystäväni vei minut Ahvenistonjärven avannolle marraskuussa 2016.

Suojeltu virkistysalue on satumaisen kaunis paikka, etenkin näin talvella. Vaikka Ahvenisto on lähellä Hämeenlinnan keskustaa, tuntuu kuin olisin kaukana kaikesta.

Käyn avannossa 3–5 kertaa viikossa, mieluiten aamulla ennen töitä. Avanto on ihana tapa aloittaa päivä. Siitä saa valtavan energiapommin.

Lempipaikka kotona on nojatuolissa

Teen pitkiä työpäiviä, ja kotonakin riittää hommia. Olohuoneemme nurkassa oleva tuoli on minulle rentoutumispaikka. Istahdan siihen, kun kaikki hommat on tehty.

En katso juuri televisiota, mutta istun tuolissa lukemassa tai kuuntelemassa musiikkia. Se on rentoutumisen hetki.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2019.