Tarinat

Utö on kylä, johon Suomi loppuu: "Saari on ollut suurenmoinen paikka elää"

Ulkosaariston Utössa asuu ympärivuotisesti vain kourallinen ihmisiä. Olot ovat karut, luonto jylhää ja yhteydet harvat, mutta silti saarelle muuttaa uusia asukkaita. Jotain taikaa kivisessä saaressa on oltava.

Saaren ainoalla tiellä on mittaa kaksi kilometriä ja se vie kivisen saaren päästä päähän. Matka mantereelta tänne kestää viisi tuntia, ja yhteysalus kulkee vain joka toinen päivä. Asukkaita on 35, ja heidän taloistaan on näkymät avomerelle.

Tällaiseen paikkaan ei selvästikään asetuta asumaan, ellei rakasteta ympärillä vellovaa merta ja luonnon ihmistä suurempaa mahtia. Mutta mikä muu saa ihmisen muuttamaan Utöseen?

”Saan luonnosta voimaa”, Hanna Kovanen, 54, sanoo.

Hän on lähtenyt aamun sarastaessa kokemaan verkkojaan. Saalis on tänään laihanlainen, kaksi siikaa ja muutama kampela. Hanna on syntyjään utöläinen, mutta asui kauan muualla. Reilu vuosikymmen sitten hän palasi pysyvästi.

Hanna Kovanen kalastamassa
Hanna Kovanen on käynyt verkoilla lapsesta asti. Mukana olo toi tunteen osallisuudesta ja saarella elämisessä tarvittavat taidot.

Täällä ovat paitsi juuret myös taikaa, jota ei löydy muualta.

Pieni koulu on kylän sydän

Rannasta löytyy ryhmä koululaisia, jotka tutkivat meduusoja. Utön alakoulussa on tänä vuonna kuusi oppilasta.

”Lapset oppii tuntemaan ja yksilökohtaiselle opetukselle on aikaa. Retkeilemme paljon”, opettaja Brita Willström, 62, kertoo.

Hän on ollut koulun ainoa opettaja 41 vuotta. Enimmillään koulussa on ollut 12 oppilasta ja välillä vain kolme.

Utön koulussa tutkitaan Itämeren tilaa
Tänään Utön koulussa tutkitaan Itämeren tilaa. Pienessä koulussa opiskellaan paljon ulkona luokkahuoneen sijasta.

Brita tuli Utöhön aikoinaan Porvoosta aikeenaan olla vuosi. Kun hän tapasi miehensä, päätös jäämisestä oli helppo.

”Utö on pieni ja hallittava. Koko saaresta tuli koti. Kun kyllästyn kulkemaan täällä, soudan koiran kanssa naapurisaariin kävelylle. Miehen kanssa kalastamme usein”, Brita sanoo ja heittää leipäkiven mereen.

Utössä kaikki tuntevat toisensa. Se on Britasta vapauttavaa: Täällä eletään kuin sisarusparvessa, eikä omaa olemista tarvitse selittää. Erimielisyydet sallitaan, mutta tiukan paikan tullen pidetään yhtä.

Täällä on myös turvallista kasvaa. Lapset ovat yhteisön jäseniä siinä missä aikuisetkin. Eri ikäisiä ihmisiä ei lokeroida, vaan kanssakäyminen on luontevaa.

Britan omista lapsista toinen on palannut Utöhön opintojen jälkeen. Nyt lapsenlapset kasvavat täällä.

Tänään Brita lopettaa työt lounasaikaan. Hän jää pian eläkkeelle ja jakaa nyt työt Heini Paasion, 32, kanssa. Heini muutti tänne perheineen puolitoista vuotta sitten.

Heini ja aviomies ovat ulkoilmaihmisiä. Tyttäret nukkuivat Lapin autiotuvissa jo vauvoina. Ulkosaariston luonto lumosi perheen. Kiireen tunnun puuttuminen tuo elämään mielekkyyttä. Kun kaikki on lähellä, työmatkoihin ei kulu aikaa ja säntäily puuttuu päivistä.

Heini Paasio nauttii elämästä Utössä.
Heini Paasio nauttii elämästä Utössä. Opettajan työn ohessa perheelle ja yhdessäololle on enemmän aikaa kuin mantereella.

Utön koulu on ollut usein lakkautusuhan alla. Nyt se saa jatkaa, jos oppilaita on vähintään kolme.

Koulun säilyminen on elinehto ympärivuotiselle asutukselle. Yläaste sijaitsee viiden tunnin lauttamatkan päässä Korppoossa ja oppilaiden on asuttava viikot mantereella. Moni perhe muuttaa mukana.

Kuin pikkukaupunki

Utö on kuin pieni kaupunki, jossa palvelut pelaavat. Täällä on kauppa ja kirkko, katuvalot ja kirjasto, vesi- ja viemäriverkosto sekä kyläläisten pitämä ensiapurinki.

Se on enemmän kuin naapurisaarilla, joilla on vain muutama talo.

”Utö on aina ollut monikulttuurinen, ja olemme eläneet sovussa. Saari on ollut suurenmoinen paikka elää”, sanoo Solveig Kovanen, 87, jonka löydämme lounastamasta tyttärensä Hannan ja naapurinsa Bo Lindholmin, 71, kanssa.

Solveig Kovanen
Solveig Kovanen, 87, on elänyt suurimman osan elämästään Utössä. Saari on rakas ja elämä siellä on ollut rikasta. Pieneen saareen mahtuu paljon. Luonto muuttuu joka päivä ja sosiaalinen elämä on iloista.

Utö oli Suomen ensimmäinen majakkasaari. Se oli jo 1700-luvulla luotsien asemapaikka ja armeijan tukikohta vuodesta 1915 alkaen. Eloisaan virkamiesyhteisöön kuului kymmeniä perheitä.

Ruotsinkielinen saaristolaiskulttuuri ja varuskunnan suomenkielinen mannermaalainen kulttuuri loivat ainutlaatuisen seoksen. Naapurisaarilla elanto saatiin kalasta, mutta Utön virkamiehillä oli kuukausipalkka. Se mahdollisti jälkikasvun lähettämisen oppiin kaupunkiin. Täällä on siis aina arvostettu koulutusta.

Solveig on luotsin tytär, joka opiskeli kotitalousopettajaksi ja työskenteli varuskunnan keittiön emäntänä. Luotsivanhimpien suvusta tuleva naapurin Bo luki valtiotieteitä ja teki elämäntyönsä Nauvon kunnanjohtajana.

Bo Lindström
Bo Lindström ei rentoudu missään, kuten Utössä. Aktiivinen yhdistystoiminta vie usein mantereelle. Hän oli esimerkiksi mukana Pidä Saaristo Siistinä -järjestössä heti alussa.

”Utössä oli vahvat yhteydet suureen maailmaan. Saari oli kansainvälisille aluksille portti Suomeen. Täällä on puhuttu kieliä ja oltu avarakatseisia”, Bo sanoo.

Saarelaisten kanssakäymisessä on lämpöä ja elämänasenteessa hyväntuulisuutta, johon ei mantereella törmää. Ehkä se johtuu karuista luonnonoloista. Täällä tiedetään, että olemassaolo ei ole itsestään selvää.

Se taas on selvää, että Utössä ihminen ei pärjää yksin. Avunanto ja muista huolehtiminen kulkevat verissä.

Solveig kertoo tarinan. Viime kesänä hän sai harvinaisen vieraan.

Jouluyönä vuonna 1947 yhdysvaltalainen rahtialus s/s Park Victory haaksirikkoutui Utön edustalle. Moni osallistui pelastustöihin, ja tuolloin 17-vuotias Solveig kantoi laivan kapteenin kotiinsa. Nyt kapteeni on kuollut, mutta tämän leski kävi kesällä Utössä Solveigia kiittämässä. Tämän ansiosta pariskunta oli saanut monta onnellista vuotta.

Ei erakoille

Kaupalla käy kuhina, sillä se on syksyllä auki vain muutaman tunnin päivässä. Elämää rytmittävät sään ja vuodenaikojen vaihtelut.

”Tammikuussa myrsky repi taloni katon irti. Kesällä riesana ovat sisään tulleet rantakäärmeet”, kauppias Minna Aaltonen, 43, sanoo.

Luonto on testannut hänen sietokykyään, mutta ei ole horjuttanut rakkautta Utöhön. Minna ihastui eloisaan kylään ja merelliseen elämäntapaan lomalla.

Kauppias Minna Aaltonen
Kauppias Minna Aaltonen on kotiutunut perheineen Utöseen. Yhtä vahvaa sidettä asuinpaikkaan hän ei ole kokenut missään muualla.

Kun kauppiaan paikka reilu vuosi sitten tuli hakuun, Minna teki haaveestaan totta ja muutti Raumalta saarelle poikansa Viljamin, 8, kanssa. Mies tuli perässä vuoden jälkeen.

”Olen hölösuu ja viihdyn ihmisten kanssa. Täällä ihmisten välillä on vahvempi yhteys kuin mantereella. Ihmisiin voi luottaa, harvalle tulee mieleen lukita ovia”, Minna sanoo.

Kaupalla hän kuulee kyläläisten ilot ja huolet. Sauna lämmitetään ja puut sitä varten pilkotaan porukalla. Harrastaakin voi: joogaa, balettia ja keppijumppaa.

”Saarella menojalka ei silti voi vipattaa liikaa. Täällä ollaan paljon yksin, joten itsensä kanssa on viihdyttävä”, Minna jatkaa.

Minnan kaupan valikoima on monipuolinen: hyllyiltä löytyy nyhtökauraa, seesaminsiementahnaa ja kookosmaitoa. Tarjontaa täytetään asukkaiden toiveiden mukaan.

Ympärivuotisista asukkaista kolmannes on syntyjään utöläisiä. Loput ovat Minnan lailla uudisasukkaita.

Utö
Utössä asuvat ovat säiden armoilla. Meri rauhoittaa mutta muistuttaa usein myös mahdistaan.

Kotiseutuyhdistys vuokraa asuntoja vain ympärivuotisille asukkaille. Etätyöt mahdollistavat yhä useammalle muuton ulkosaaristoon. Moni kokeilee sitä vuoden.

Eilen Minnan naapuriin muutti tiedeviestintää tekevä Tiina Aulanko-Jokirinne kolmen lapsensa kanssa. Maalla kasvanut mutta Espoossa asunut äiti haluaa tarjota lapsilleen kokemuksen vahvemmasta luontoyhteydestä.

Hän uskoo sen vahvistavan myös yhteyttä itseen ja muihin ihmisiin.

Lintujen reitillä

Kohta satavuotias luotsitalo vie menneeseen aikaan. Kuivatut kukat roikkuvat tuvan kattoparruissa vanhan leivinuunin vieressä ja tuoksuvat ihanasti. Pihasta katse osuu yli sataman. Saareen ei pääsee huomaamatta.

Eläkeläispariskunta Outi Sarjakoskea ja Jorma Tenovuota kiinnostavat kuitenkin enemmän liikkeet taivaalla. He ovat intohimoisia lintuharrastajia.

Sorma Tenovuo ja Outi Sarjakoski asuvat vanhassa luotsitalossa.
Sorma Tenovuo ja Outi Sarjakoski asuvat vanhassa luotsitalossa.
He eivät ole juuri kajonneet sisutukseen edellisten omistajien jälkeen. Vanhan kunnioitus on tärkeää.

”Lintuharrastuksessa ei koskaan ole valmis. Maailman tuhansien lajien tunnistaminen on loputon haaste”, lapsesta asti lintuja harrastanut Jorma intoilee.

Utö on lintuharrastajien suosiossa, sillä se on lintujen muuttoreitin varrella. Lajeja esiintyy sen takia saarella runsaasti ja ne myös vaihtelevat tiuhaan.

Jorman lintublogi Utöstä on suosittu. Alan harrastajat pitävät toisensa ajan tasalla radiopuhelimella.

Outi ja Jorma muuttivat tänne 11 vuotta sitten. Hammaslääketieteen professori Jorma ja arkkitehti Outi kulkivat töiden vuoksi pitkään saaren ja mantereen välillä: sunnuntaisin mantereelle ja torstaina takaisin Utöhön.

Nyt eläkkeellä elämä on asettunut saarelle. Aika Utössä ei tule pitkäksi, sillä luonto muuttuu joka päivä.

Utö
Utö muuttuu vuodenaikojen mukana. Kesällä saari on satumaisen kaunis ja eloisa. Asukkaille myös muiden vuodenaikojen hiljaisuus on mieluisaa.

”Saarella asuvalla on oltava jokin vahva kiinnostuksen kohde, kuten kalastus, linnut, maalaus tai kirjoittaminen. Muuten täällä voi olla vaikea viihtyä”, Jorma sanoo ja nostaa kiikarit silmille.

Läheisellä luodolla istuu merikotka.

Äärettömän äärellä

Utö avautui toden teolla lintuharrastajille ja muille matkustajille vasta vuonna 2005. Silloin puolustusvoimat lopetti toimintansa saarella ja saaren ympärivuotinen asutus uhkasi kadota.

Tuolloin Hanna Kovanen oli sattumalla virkavapaalla opettajan työstä. Hän oli palannut kotisaarelle vuodeksi.

”Me saarelaiset olemme mukana lapsesta asti arjen askareissa. Tahdoin varmistaa, että osaan yhä saarella tarvittavat taidot”, hän sanoo.

Ja osaahan hän. Verkot Hanna laskee tottuneesti, erottaa korvakuulolla jäiden lähdön ja tietää sumun tiheydestä, milloin se käy niin sakeaksi, että vesille ei kannata lähteä.

Hannasta maailma ei käy saaressa pieneksi, vaan laajenee. Aistit herkistyvät ja avautuvat yksityiskohdille.

Puolustusvoimien lähtö tarjosi Hannalle keinon jäädä saareen. Matkustus- ja opastuspalveluille oli kysyntää ja nyt Hannas Horisont -majatalo tuo elannon.

Utön majakka
Utö on vanha majakkasaari. Ensimmäinen majakka rakennettiin vuonna 1753.

Oltuaan saarelta pois Hanna kapuaa majakan juurelle. Äärettömyys humisee ympärillä. Tuntuu kuin olisi kasvokkain jonkin itseään suuremman ja käsittämättömän kanssa.

Sellaisen vuoksi Utöhön kannattaa tulla. Nykyisin saarella käykin vuosittain tuhansia turisteja, ja matkustus on elinehto asukkaille.

Kesän eloisuus on mukavaa ja juhannuksena pidetään jopa koko saaren tanssit. Silti asukkaat ovat syksyn korvalla onnellisia.

Rauha palaa meren keskelle.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 9/17.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Utö on kylä, johon Suomi loppuu: "Saari on ollut suurenmoinen paikka elää"

Klas Mattsson

Muuten hyvä juttu, mutta tarkkuutta niihin alkamisiin ja loppumisiin: Utöstä Suomi ALKAA! 😉

Eija ja Seppo Nurmio

Lähes kolmen Utössä vietetyn vuoden jälkeen voin vain yhtyä kirjoituksen sisältöihin!
Sydämemme jäi sinne……

Vastaa käyttäjälle Eija ja Seppo NurmioPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.