Koti

Matti Vanhasen kolumni: Mitä ihmettä! Samaan aikaan hengittävä ja ilmatiivis

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen rakentaa maaseudulle ekotaloa. Hän kertoo kolumnissaan projektin etenemisestä. Rakentamisessa tulee eteen maallikolle kerta toisensa jälkeen uutta. Tällä kertaa Matti Vanhanen ihmettelee sitä, että seinän pitää olla samaan aikaan hengittävä ja ilmatiivis.

Kun ryhdyin urakkaan, pidin selvänä, että ra­ken­nusten seinistä tulee hengittäviä. Se kuulostaa terveeltä muovilta päällystettyjen rakennusten jälkeen.

Mutta kun ryhdyin piharakennuksia ­rakentaessani selvittämään, miten seinärakenteeseen ekologisen eristeen lisäksi asennetaan sulkupaperi, opin, että seinän pitää olla samaan aikaan hengittävä ja ilmatiivis.

Mitä ihmettä: hengittävä ja ilmatiivis samassa lauseessa. Ei muuta kuin teippiä niittien synnyttämiin reikiin. En edes yritä selittää tässä, mistä on kyse, koska en sitä ymmärrä.

Hirsiseinä on eristeineen oikeasti hengittävä, ­mutta näihin seinärakenteisiin on asennettava ilmatiivis sulku. Kai tämän on moni tutkinut.

Lue myös: Matti Vanhasen kolumni: Kesäloma kului ekotalon rakennustöissä

Villa pitää kylmän ulkona

Takana on tyypillinen viikko. Iltaisin viimeistelin verstasrakennuksen tuulensuojalevytystä ja naulasin saumoihin pystylautoja. Nyt viikonvaihteessa pääsimme katon alle.

Eristysvillan asennus runkotolppien väliin sujui hyvin. Olin ostanut rautakaupasta erityisen sahan villan sahaamiseen, mutta eihän se tehnyt viiltoakaan erilaisesta paperisilpusta valmistettuun eristelevyyn. Tavallinen käsisaha toimi parhaiten.

Valtiovarainministeri Matti ­Vanhanen Kuva:  
Valtiovarainministeri Matti ­Vanhanen rakentaa ekotaloa maaseudulle. 

Sitten alkoi työn hankalin vaihe: höyrysulkupaperin laittaminen. Melko kankeaa isoa pahvia ei ollut todellakaan helppo saada suoraan vähän pursuilevan eristeen päälle. Varsinkin katto oli hankala.

Sen jälkeen 48 x 48 mm vahvojen rimojen asentaminen vaakasuoraan oli mieluisaa. Näiden väleihin tuleva 50 milliä paksu eriste laitettiin siis ristiin runko­tolppien väliin tulleen villan kanssa eli seinä kyllä pitää kylmän ulkona.

Ja lopuksi vaneri sisäseinäksi.

Talopaketti on tulossa pian

Olin pitkään miettinyt millaisen laudoituksen laittaisin verstasrakennuksen sisäpintaan, mutta päädyin lopulta havu­vaneriin. Se on pelkistetty ja sileä – pölyäkään ei ­tartu sen pintaan niin hyvin kuin lautaan rakoineen.

Verstaasta tuli liiterin jälkeen ensimmäinen sisäpinnaltaan valmis tila. Ikkuna ja ovi ovat tilauksessa ja tulevat kun ehtivät.

Itse talopaketti tulee aivan syyskuun ­lopussa. Siihen mennessä pihapiirin rakennukset ovat valmiita vastaanottamaan talven.

Lue myös: Matti Vanhasen kolumni: Tuli paljon mietittävää

Verstaasta on näkymä pohjoiseen

Pihasaunan olen päällystänyt tuulensuojalevyllä ja laittanut samasta levystä oven. Rakennus saa odottaa, että saan joskus ministerintehtävästä aikaa nauttia saunan sisärakenteiden tekemisestä.

Saunaa ei tehdä kiireellä, vaikka keväällä jo ajattelin, että sen portailla syksyllä nautin hiljaisesta ­illasta ja pohjoisen ensimmäisistä tuulenvireistä.

Saunan sijasta nopeimmin pihalle tosiaan valmistuu verstas. Sinne tulee kamina ja suuri 140 x 140 cm:n kokoinen ikkuna pohjoiseen.

Näkymä on erilainen kuin työhuoneen ikkunasta avautuva kuva Senaatintorilta. Molemmat ovat tätä samaa Suomea.  

Kolumni on julkaistu Maalla-lehdessä 9/2020.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Matti Vanhasen kolumni: Mitä ihmettä! Samaan aikaan hengittävä ja ilmatiivis

Tapio Viitanen

On hienoa seurata projektiasi. Paneudut siihen todella sydämestäsi.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.