Sisustus

Minnan ja Jarkon unelma oli muuttaa maalle vanhaan hirsitaloon – uusperheen lapsilta tuli alkuun täystyrmäys

Minna ja Jarkko etsivät pitkään uusperheelleen sopivaa kotia maalta. Kun eteen sattui vanha hirsitalo Vääksyssä, etsintä oli päättynyt. Lapsilta tuli kuitenkin täystyrmäys: maallemuutto pilaisi heidän elämänsä. Miten siis kävi?

”Teimme Jarkon kanssa sisäremontin kahdessa viikossa. Käsittelimme kaikki pinnat tuvan ja yläkerran lattioita lukuunottamatta, sähköistimme yläkerran ja purimme eteisestä seinän. Tuntuu, että emme ehtineet nukkua silmällistäkään remontin aikana.

Lue myös: Mum’sin perustajalla Outi Purolla on 11 hengen uusperhe: ”Haaveilen pöydästä, jonka ympärille mahtuisimme kaikki”

Minna ja Jarkko jakavat unelman maalla asumisesta. Lapsia ajatus ei ensin houkutellut, mutta sittemmin mieli on ­muuttunut.

Oli selvää, että alkuperäistä säilytetään mahdollisimman paljon. En tosin ole varma, olisimmeko päätyneet näihin tapettimalleihin, jos olisimme ennalta aavistaneet, mitä isokuvioisen tapetin ja vanhan talon vinojen seinien yhdistelmä merkitsee tapiseeraajan kannalta. Lopputulos on kuitenkin ihana!

Hirsikodin remontissa käytettiin 56 rullaa tapettia ja 90 litraa maalia.
Tupa on tärkeä, se kokoaa perheen yhteen.

Taloa etsittiin puoli vuotta

Kiersimme Jarkon kanssa katsomassa vanhoja kouluja ja maalaistaloja Heinolan ympäristöstä. Puolen vuoden etsinnän jälkeen viimein tärppäsi.

Jarkko sanoo, että kun astuimme tuvan ovesta sisään, hän näki ilmeestäni, että tässä se nyt on. Tammikuussa tuosta vierailusta on jo kolme vuotta. Kauppoja emme kuitenkaan tehneet ensikäynnin perusteella vaan vasta seuraavana kesänä.

Lue myös: Kalevi osti kartanon kysymättä vaimoltaan – kaupat tehtiin uimahallin porealtaassa: ”Ihan tähän en ollut varautunut”

Tiesimme, että talossa on valtavasti tekemistä siitä huolimatta, että edelliset omistajat olivat remontoineet kosteat tilat ja hoitaneet ulkomaalauksen. Talo merkitsi meille molemmille uutta alkua raskaiden vaiheiden jälkeen.

Jarkolle kodin rakkain esine on kiikkutuoli. ”On rauhoittumisen paikka, kun työpäivän jälkeen sytyttää tulen takkaan ja istahtaa tuoliin hissukseen kiikuttelemaan. Siinä on hyvä ottaa jopa ’ruokaperäset’. Tuoli oli myös ainoa siedettävä istumapaikka, kun minulla oli pahat selkäkivut.” Minnan äidin yli 30 vuotta sitten kutomat räsymatot sopivat kuin nakutettu tuvan lattialle.

Taloa on laajennettu useampaan otteeseen. Ruokasali ja koko yläkerta ovat peräisin 1930-luvulta. Isolla pöydällä on painoa 500 kiloa, ja se kestää hyvin myös tanssimista. Testattu on.

Rakastamme juhlia, ja niitä on ehditty viettää täällä jo useita. Ehdottomasti parhaat juhlat olivat toissakesäiset häämme. Kutsuimme ystävät ja sukulaiset kesäjuhliin, eikä edes oma äitini arvannut, että kyse on häistämme. Ei, vaikka hän oli ommellut minulle hääpuvun oman äitinsä vanhoista kapiolakanoista.

Ruokasalin piano on kuulunut tähän taloon luultavasti aina. Kyseistä mallia on valmistettu ainoastaan 1850-luvulla. Pianolla voisi periaatteessa soittaa, mutta se on epävireinen.
Ruokasalin iso pöytä on teetetty varta vasten tähän tilaan.

Halusimme kodin, jossa on vähintään kuusi makuuhuonetta. Jokaisella perheenjäsenellä pitää olla omaa tilaa ja rauhaa.

Ennen muuttoa lupasimme lapsille, että yhdestäkään harrastuksesta ei tarvitse luopua maalla asumisen vuoksi. Sitouduimme hoitamaan kuljetukset. Alun vastustuksen jälkeen lapset ovat nauttineet täällä asumisesta.

Sisustuksessa on pyritty tiettyyn selkeyteen, myös lastenhuoneissa. Vanha on vanhaa ja uusi on uutta, uusvanhaa kotiin ei ole hankittu.

Vanhoissa taloissa ei ole komeroita tai säilytyspaikkoja, joten mitään ylimääräistä ei voi säilöä. Sovimme heti alkuun, että tänne ei tuoda rojua tai krääsää. Sopimus on pitänyt hyvin.

Yläkerta on lasten valtakunta ja heidän rauhoittumispaikkansa.
”Lähiseudun vanhan tavaran liikkeet, kirpputorit ja rompetorit ovat saaneet meistä vakioasiakkaita. Kun vain löytyisi aikaa kiertää niitä! Aiemmin en todellakaan ollut kirppisihminen, mutta nyt olen höpsähtänyt niihin. Tuvan ja olohuoneen välisen pikkuhuoneen tuolit ovat peräisin Hartolan vanhasta elokuvateatterista”, Minna kertoo.

Pihapiirissä valtava määrä rakennuksia

Päärakennuksen lisäksi pihapiirissämme on 7–8 muuta rakennusta. Sisäremontin jälkeen kunnostimme piiantuvan, nyt vuoroaan odottavat luhtiaitta, ulkosauna ja riihi.

Rakennusten kunnostaminen ei kuitenkaan riitä meille. Haluamme myös kanalan, kasvihuoneen ja mansikkamaan.

Ihanin asia maalla asumisessa on mahdollisuus omavaraisuuteen. Se, että voi hankkia marjat, sienet ja lihat metsästä, kasvikset omasta maasta ja munat kanalasta.

Onneksi peltoa on riittävästi kunnon kasvimaata varten. Lapset pitävät meitä ja ajatusta perunoiden ja porkkanoiden kasvattamisesta ihan hulluina.

Luhtiaitta odottaa vielä kunnostusta.
Pihasaunan yhteyteen hankittiin palju.
”Toinen ostaja olisi maksanut paremman hinnan. Myyjä valitsi meidät, koska vaalimme vanhaa”, uusperheen vanhemmat Minna ja Jarkko kertovat.

Pihan kunnostuksessa olemme tehneet valtavan työn, ja se jatkuu edelleen. Naapurit hymyilevät, että ensimmäistä kertaa 30 vuoteen talo näkyy tielle. Ensimmäisenä kesänä kaadoimme pihalta 40 runkoa, karsimme pensaita, tasoitimme pihaa, kylvimme nurmikkoa ja siistimme ympäristöä.

Rakensimme myös terassin, ja ulkosaunan yhteyteen piti tietenkin saada palju. Parhaita hetkiä ovat ne, kun istumme terassilla kahdestaan kuuntelemassa täydellistä hiljaisuutta.”

Artikkeli on julkaistu Maalla-lehdessä 10/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minnan ja Jarkon unelma oli muuttaa maalle vanhaan hirsitaloon – uusperheen lapsilta tuli alkuun täystyrmäys

Korjaus

Jos Asikkalan keskustaan (Vääksyyn) on 10 km, talo ei ole Vääksyssä vaan Asikkalassa.

Kaija Carlsson

Ihana talo maalla, kyllä kelpaa siellä asua, ihan kateeksi käy !

Päivi & Pete

Aivan ihanaa Minna ja Jarkko, että olette viihtyneet ja lapset myös! ☺️ Tämä juttu lämmitti todella mieltä. Ihanaa joulunodotusta! ❤️ Terveisin myyjät 🤭

Sanna

Ihana koti.Aivan ihana!

Vastaa käyttäjälle KorjausPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.