Ruoka

Näitä jauhoja himoitsevat nyt kaikki – leivo jouluherkut Krannin tilan ohjeilla

Nurmijärveläisen Krannin tilan viljatuotteet ovat hurmanneet sekä kotileipurit että huippukokit. Tilan emäntä Anne Lukana kertoo, miten satoja vuosia vanhan viljatilan tuotteista tuli tällainen menestys. Nappaa talteen myös Annen parhaimmat joululeivontaohjeet!

Nurmijärven Lepsämässä sijaitsevalla, vuosisatoja vanhalla Krannin tilalla alkoi aivan uusi vaihe viitisen vuotta sitten, kun taloon tuli uusi emäntä, Anne Lukana, 33.

Tila on ollut Annen puolison, Olli Lukkarisen, 38, suvun hallussa jo pitkään. Tilan juuret ulottuvat vuoteen 1558 asti, ja jo vuosisatoja tilalla on viljelty viljaa. Mutta enää tilan vilja ei päädy suuriin teollisuuslaitoksiin ja sitä kautta markettien bulkkitavaraksi, vaan Anne ja Olli jatkojalostavat viljatuotteensa itse ja myyvät ne suoraan kuluttajille.

Muutamassa vuodessa Krannin tilan tuotteista on tullut kysyttyjä herkkuja niin kotileipureiden kuin huippukokkienkin keskuudessa. Nyt niitä käyttävät maan parhaat kondiittorit ja kokit.

Idea lähti lapsuuden makuelämyksistä

Kun nuorenparin ensimmäinen oma viljasato Krannin tilalla kypsyi, Anne muisti lapsuutensa makuelämykset ja sai idean. Anne on kotoisin maatilalta Lopelta, jossa syötiin paljon oman tilan tuotteita. Hän tiesi Nummi-Pusulassa sijaitsevan pienen ja perinteisen Töllin myllyn, jonne saattoi viedä jauhatettavaksi omia jyviä.

Ensimmäisestä jauhoerästä Anne leipoi pullaa ja valmisti kaurahiutaleista puuroa. Kylään tullut ystävä maistoi tuotoksia ja totesi Annen aavistuksen oikeaksi. Maku oli hyvä. Todella hyvä.

Lähde kylän myyjäisiin myymään näitä jauhoja, kaveri vinkkasi.

Anne Lukana Krannin tilan pakkaamon ovella.
Krannin tilan pakkaamo sijaitsee vanhassa navettarakennuksessa. Joulun alusaika on Annelle vuoden kiireisintä aikaa.

Anne lähti, ja lepsämäläiset ostivat innokkaina oman kylän viljatuotteita. Pian Anne kuuli vastaperustetuista, lähiruokaan erikoistuneista Reko-piireistä, joiden kautta kuluttajat voivat tilata lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä.

Nyt omien viljojen jatkojalostus ja suoramyynti ovat olleet oikeaa liiketoimintaa jo pari vuotta. Anne on yrityksen toimitusjohtaja ja hänellä on pakkaamossa yksi vakituinen työntekijä ja satunnaisia lisäkäsiä.

Jauhosäkki Krannin tilalla
Krannin tilalla viljellään kauraa, vehnää, ruista ja ohraa.

Tuotteita myydään sekä Reko-piirien kautta että suoraan jälleenmyyjille, hotelleihin, kahviloihin, leipomoihin ja ravintoloihin. Esimerkiksi huippukokki Hans Välimäki käyttää Krannin viljatuotteita ravintola Palacessa.

Lue myös: Teresa Välimäen parhaat vinkit ruokamatkoille

Kasvavaan kysyntään vastatakseen Anne ja Olli tekivät viime talvena ison investoinnin: pihapiiriin, entiseen viljankuivaamoon avautui oma Krannin tilan kauramylly. Nyt omilta pelloilta puiduista kauroista valmistuvat kaurahiutaleet ja kaurasuurimot omassa myllyssä.

Ollin vastuulla on viljely, ja siinäkin puhaltavat muutoksen tuulet. Tilalla alkoi luomutuotannon ensimmäinen siirtymäkausi viime keväänä. Yhteistyötä tehdään naapuritilan kanssa.

Leivo jouluherkut Krannin tilan emännän ohjeilla

Puuhakas Anne on innokas kotileipuri itsekin. Krannin tilan keittiössä leipomukset syntyvät tietenkin oman tilan jauhoista ja muista viljatuotteista.

Aiempina jouluina Anne ja Olli ovat järjestäneet avoimia ovia tilalla, jolloin kyläläisetkin ovat päässeet maistamaan Annen leipomia herkkuja. Tänä vuonna Krannin tilan tilamyymälä, joka normaalisti palvelee joka perjantai-iltapäivä, on auki joulun alusviikolla joka päivä kello 16–19. Tilapuodissa voi tehdä ostoksia ja kahvitella tilan tuotteista leivotuilla herkuilla.

Krannin tilan maustekakku leivotaan tietenkin tilan omista jauhoista.
Anne kattaa pikkujoulupöytään oman tilan jauhoista leivotun maustekakun.

Anne jakaa Kotilieden lukijoille kaksi jouluista suosikkiohjettaan: Krannin tilan suussasulavat lusikkaleivät Mausteinen kakku Krannin tilan tapaan

Annen ja Ollin elämästä Krannin tilalla kerrotaan uudessa Joulu Maalla -lehdessä. Hae lehti itsellsi lähimmästä lehtipisteestä tai tilaa Maalla-lehti kotiin tarjoushintaan!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näitä jauhoja himoitsevat nyt kaikki – leivo jouluherkut Krannin tilan ohjeilla

Jauhopeukalo

Huh huh, eipä emäntä kerro kuinka epäkuranttia tuotteita heiltä on saanut Reko-jaoissa. Myös mainonnassa epärehellisyyttä, tietämättömiä harhautetaan esim. kesäisin myydään vasta puiduista viljoista jauhettuja jauhoja!! Oudot on kasvukaudet Nurmijärvellä 😂
Toimitukselle tiedoksi, että Rekossa on tuottaja joka tuhat kertaa suositumpi ja pitkäaikaisempi myyjä kuin Kranni..syy suosioon on mahtavat, korkealuokkaiset tuotteet!
Kiitos Strömsbergin myllylle, joka on muuten toiseksi vanhin Suomessa toimiva mylly ja huom! Kranni EI ole se vanhin 😊
Rehellisyyttä myös lehtijuttuihin 👍😊

Aini

En löydä Krannin sivuilta kertomaasi väitettä. Oletko varmasti lukenut kesällä oikein, että myydään ”vasta puiduista” – vai kuuluiko teksti ”vastajauhetuista”? Parhaat jauhot ovat aina vastajauhettuja. Etenkin ohra muuttuu nopeasti huonon makuiseksi ja häältyy kesäisin nopeasti. Minun kotonani maalaistalossa jauhoja jauhatettiin monta kertaa vuoden aikana.

Markku

On jauhoilla eroa. Rekosta olen ostanut molempien Strömsbergin ja Krannin jauhoja. Krannin jauhot eivät maistu palaneelta ja ovat fressimmän makuisia. Ja mikä parasta niissä on lese jäljellä! Lesehän on ulkokuoren alla oleva osa, ei siis kova kuori, vaan pintaosa jossa ravintoaineet ovat. Kauralajikkeissakin saattaa olla eroja ja toki ikäkin vaikuttaa makuun, mutta parempia ovat Krannin hiutaleet olleet.

Huijattu asiakas

Luin tämän jutun vasta nyt ja ihmettelen tätä krannin tilan hehkutusta ku eivät itse edes jauha mitään tuotteita vaan kaikki tulee valmiiksi jauhettuna ulkopuoliselta myllyltä.eli he vievät vain jyvät myllyyn ja pakkaavat ne eli eivät tee itse mitään niin mistä tämä hehkutus.itse suosin ainakin suoraan myllystä ostettuja tuotteita silloin ne ovat tuoreita ja varmasti paikan päällä tehty toisin ku nämä krannin tuotteet jotka voi olla jo valmiiksi kuukauden vanhoja ja niin kuin heidän myyjä sanoi että tämä on jauhettu noin 2 kuukautta sitten ja ku kysyin että miksi näin vanhaa niin hän sanoi että ku ei ole kysyntää.Ostan laatua en vanhaa jauhoa ,vanhaa saa isoilta myllyiltä.

Vastaa käyttäjälle JauhopeukaloPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.