Sisustus Tilaajille

Perheen unelma muuttui – uusi koti jäi, tilalle tuli vino hirsitalo, metsä ja liuta eläimiä

Terhi ja Pasi olivat toteuttaneet unelmansa rakentamalla modernin omakotitalon. Jotain kuitenkin puuttui, joten luontoa rakastava perhe muutti metsänreunan vinoon hirsitaloon ja hankki liudan kotieläimiä.

Helmikuinen pakkas­päivä on kuin tehty reippaaseen ulkoiluun. Terhi ja Pasi Oinonen ­sekä lapset Venla, Vilma ja Väinö pakkaavat eväs­koriin kuumaa kaakaota, kahvia ja tuoreita pullia, vetävät päälle villapaidat ja laskettelevat suksilla ja potkukelkalla lumista tietä pitkin nuotiopaikalle.

Alapihan tulipaikan ympärille kokoonnutaan ympäri vuoden.

”Täällä on ihana kuunnella puron solinaa ja kesällä lintujen konserttia. Puron vesi on niin kylmää, että olemme kastelleet vain varpaita siinä”, Terhi kertoo.

Puro luikertelee tontin ja metsän reunassa. Kun Oinoset muuttivat vanhaan hirsitaloonsa kymmenisen vuotta sitten, he ajattelivat ensin kaatavansa ja myyvänsä osan metsän puista. Lähimetsästä tuli heille kuitenkin pian tärkeä retkipaikka, joka haluttiin säilyttää.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Perheen unelma muuttui – uusi koti jäi, tilalle tuli vino hirsitalo, metsä ja liuta eläimiä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.