Sisustus

Millaiset ikkunat vanhaan taloon? Katso perinnemestarin ohjeet!

Millaiset ikkunat perinnerakennukseen? Perinnemestari Hannu Rinne jakaa parhaat vinkkinsä.

”Perinteisessä aitassa ei ole ikkunoita. Aittoja alettiin rakentaa aikana, jolloin asuinrakennuksessa ikkunalasin virkaa toimitti seinässä olevaan aukkoon pingotettu sian virtsarakko. Läpi siitä ei nähnyt, mutta huoneeeen sai edes hieman kelmeää valoa.

Lue myös: Perinnemestari neuvoo: Haaveiletko omasta aitasta? Näin hankit ja kunnostat sen!

Ikkunalasi oli pitkään arvotavaraa, eikä sitä raaskittu käyttää varastorakennuksessa. Vielä 1900-luvun alussa laakalasi oli niin kallista, että yhden ikkuna-aukon lasiruudut maksoivat yhtä paljon kuin puusepän siihen valmistamat pokat ja karmi.

Ratkaisuksi ovi-ikkuna

Aitassamme on neljä huonetta, joihin kuljettiin suoraan ulkoa. Yläkerran huoneet ovat saattaneet olla kesäisin makuuaittoja, joten niihin oli aitan korottamisen yhteydessä 1900-luvun alussa lisätty pienet noin 30 x 50 senttimetrin kokoiset ikkunat.

Kun aitan vanhat ovet ovat kiinni, aitta näyttää samalta kuin sata viime vuotta.

Kun olimme päättäneet, että aitan päätyyn tehdään porraskuisti ja sieltä puhkaistaan oviaukot, vanhat ovet muuttuivat ikkunoiksi. Koska alemmassa kerroksessa on terassi ja ylemmässä luhtisola, halusimme, että ikkunat toimivat vanhaan tapaan myös ovina.

Aloimme etsiä ratkaisua, jossa vanhat sisään aukeavat ovet saataisiin ulospäin aukeaviksi ja sisäpuolelle tulisi sisään aukeavat ikkunat. Vanhoja ovia voi käyttää ikkunaluukkuina.

Yksinkertainen rakenne ikkunaan

Tarvitsimme seinän paksuisen karmin, johon ikkuna kiinnitetään. Halusimme, että rakenne on mahdollisimman yksinkertainen: vain puukehä, jossa on huullos ikkunalle. Ei puun ja alumiinin yhdistelmää, ei monimutkaisia urituksia, ei kahta pokaa.

Lopulta tilasimme lasiliikkeestä tiukan lämmöneristävyysvaatimuksen täyttävät kolminkertaiset lasit ja veimme ne puusepälle, joka valmisti simppelit karmit ja pokat. Perinnerautakaupasta saimme ikkunoihin neljä samanlaista pientä kamarinlukkoa.

Vanhat ikkunat kuntoon

Porraskuistille löysimme vintiltä vanhan kuusiruutuisen ikkunan. Se oli samanlainen kuin esikuvina olevien pihapiirin kahden muun kuistin ikkunat. Kunto vain oli surkea. Pari lasiruutua täytyisi vaihtaa, ja pokan alimmainen puukin on lahonnut. Lasiruudun leikkasin vanhasta kierrätyspalasta, mutta puupaikkaus jää ensi talveen.

Perusteellisessa ikkunan kunnostamisessa poistetaan ensin kitit ja irrotetaan lasiruudut. Pokasta poistetaan kaikki maalit. Pohjamaalauksen jälkeen lasit kiinnitetään takaisin paikoilleen pellavaöljykitillä. Tämän jälkeen maalataan vielä kaksi ohutta kerrosta pellavaöljymaalilla.

Lue myös aitan rakentamisesta kertovan sarjan 2. ja 3. osa!

Sekä maali että kitti on valmistettava keitetystä pellavaöljystä eli vernissasta, koska vain se on kuivuttuaan hengittävää. Hengittävyyden ansiosta sateella kastunut ikkuna kuivuu nopeasti eikä lahoa.

Valitse ikkuna talon mukaan

Aitan kuistin ikkuna odottaa vielä kunnostamista, mutta poka, nuolikärkiset listat ja seinän vaakapaneeli ovat samanlaiset kuin pihatalon kuistissa. Lautaseinässä ei ole karmia. Ulkopuolella pokan pitävät paikoillaan listat, sisäpuolella käännetyt naulat.

Perinnerakentamisessa pyritään siihen, että kaikki talon osat sekä ulkona että sisällä ovat sopusoinnussa keskenään. Joskus taloa on muutettu vuosikymmenten aikana niin paljon, että alkuperäisestä ei ole juuri mitään jäljellä. Usein nähtävä harmittava muutos on se, että moniruutuiset ikkunat muutetaan suuriksi maisemaikkunoiksi.

Lue myös:  Perinnemestari neuvoo: Millaiset portaat sopivat vanhaan taloon?

Vaikka aittaan tehtiin suuria muutoksia, se pysyi hengeltään alkuperäisenä. Porraskuistilla on samanlainen ikkuna kuin muillakin pihapiirin kuisteilla, yläkerran työhuoneessa on alkuperäinen pikkuikkuna, ja kun vanhat lankkuovet laittaa kiinni, uudet ikkunat jäävät piiloon.

Uusien ikkunoiden ansiosta aitta on jälleen mielekkäässä käytössä.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehden numerossa 7/2018. Lisää kuvia rakennusprojektista löytyy osoitteesta perinnemestari.fi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Millaiset ikkunat vanhaan taloon? Katso perinnemestarin ohjeet!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.