Sisustus Tilaajille

Rivitalo vaihtui kesätorppaan! Jaana ja Mika muuttivat kakkoskotiinsa Tammelaan – ”Mietin usein, kuinka hyvä ratkaisu tämä oli”

Jaana ja Mika hankkivat pienen punaisen myllärintalon kakkoskodikseen, josta oli aina vain ­vaikeampaa palata kaupunkiin. Muutto maalle mahdollistui, kun Jaana ryhtyi yrittäjäksi.

”Hankimme Portaan kylässä, Ilmetynjoen rannalla sijaitsevan vanhan myllärintalon alun perin kakkoskodiksemme. Itse mylly on jo lahonnut mutta koski kuohuu yhä. Paikan nimi juontaa juurensa mylläri Kalle Hornborgista, jonka nimi hämäläisissä suissa taipui muotoon Humpuri”, Jaana Veini kertoo.

Talossa oli asuttu vakituisesti viimeksi 70-luvulla, sen jälkeen sitä oli pidetty vain kesäkotina. Pihamaa kasvoi nokkosia ja heinää kainaloihin saakka. Jaanalle paikasta tuli pian hyvin tärkeä, ja palaaminen Vantaan rivitalokotiin tuntui kerta kerralta vaikeammalta.

”Sitten jäin vuorotteluvapaalle ja vietin koko vuoden Humpurissa ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa. Puolisoni Mika huomasi, kuinka nautin olostani ja lupasi, että muuttaisimme pysyvästi Tammelaan – jos löytäisin täältä työtä”, Jaana  kertoo.

Olohuoneen tulisija muurattiin uudelleen saman malliseksi kuin se on alun perin ollut. Rakkaus vanhaan on saanut uuden merkityksen taloa laittaessa. 

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.