Sisustus

Salla remontoi 35 vuotta tyhjillään olleen autiotalon suurperheen kodiksi – katso kuvat huikeasta muodonmuutoksesta!

Uuden talon, tai vaikka tusinan samanlaisia, voi rakentaa koska vaan, mutta vanhoja taloja ei kasva joka oksalla, kokemäkeläinen Salla Kaunisto tietää. Rakkaudella remontoitu autiotalo on nyt elämää sykkivä suurperheen koti.

Kylänraitti kulki aivan kokemäkeläisen maatilan rakennusryhmää viistäen.

Polkupyörän vauhti niiden kohdalla kiihtyi kuin huomaamatta, sillä jyhkeä kivinavetta ja varjoja luovat tummansävyiset piharakennukset tuntuivat pikkutytöstä pelottavilta varsinkin iltahämärässä.

”Lapsuusvuosinani ajoin pyörällä satoja kertoja tämän tilan ohi. Enpä arvannut, että joskus itse emännöisin Yli-Parmassa”, Salla Kaunisto muistelee.

Talokaupat hetken mielijohteesta

Kohtalokas päähänpisto sai Sallan kääntämään auton nokan samaiseen pihaan kevättalvella 2003.

Vanha komea talo oli ollut asumaton 35 vuotta. Omistaja oli rakentanut naapuriin modernin tiilitalon ja muuttanut sinne.

Salla ei ollut suunnitellut kaupan olleen autiotalon ostamista, mutta paloi silti halusta nähdä, millainen rakennus oli sisäpuolelta.

Hän opiskeli sisustussuunnittelua ja työn alla olivat eri aikakausien rakennustyylit. Siinä oli hyvä tekosyy kysyä omistajalta, pääsisikö hän katsomaan taloa lähempää. Omistaja otti naulasta jättimäisen rauta-avaimen ja lähti näyttämään paikkoja.

Tyhjillään seissyttä Yli-Parmaa oli uhannut jopa purkutuomio. Sisään astuessaan Salla kuitenkin pani merkille rakennuksen ryhdikkyyden ja hyvän sisäilman.

”Keittiön rumat vihreät kaapit latistivat hieman tunnelmaa, mutta kun omistaja avasi salin pariovet, paluuta ei enää ollut. Salin koko ja korkeus hurmasivat minut täysin. Vaikka sali oli täynnä säilytyksessä olleita vanhoja apteekkikalusteita, seisoin vain keskellä lattiaa, ihastelin ja hengitin syvään.”

Omistaja kertoi talosta, mutta Salla ei kuullut enää mitään. Hän pohti vain, mistä saisi kokoon tarvittavat rahat talon ostoon.

Vielä samana iltana nuori nainen palasi takaisin tekemään tarjouksen, ja niin hänestä tuli Yli-Parman uusi omistaja.

Pinnan alta löytyi yllätyksiä

Sallan hyvä tunne talosta osoittautui oikeaksi; runko oli ehjä ja terve. Paljon oli silti työsarkaa edessä. Kaikki talon lattiat avattiin, pohjat tarkistettiin ja eristettiin puhallusvillalla. Vanhat, jykevät lattialankut pääsivät tämän jälkeen takaisin paikoilleen.

”Salin lattialankut ovat täynnä outoja iskujälkiä. Tarina kertoo, että ne olisivat tulleet täällä majailleiden venäläisten sotilaiden saappaankannuksista heidän tanssiessaan”, Salla kertoo.

Sisäkatoista poistettiin Halltex-levyt, jolloin huonekorkeus nousi vielä metrillä. Salin korkeassa katossa oli likainen ja revennyt pinkopahvi, jonka maalaamista Salla ensin suunnitteli. Mutta kun pahvi putosi melkein kokonaisena alas, suunnitelma onneksi muuttui.

Levyjen ja pahvien alla piileksivät upeat lautakatot, joista useimmat kaipasivat vain puhtaaksi harjaamista. Seinistä poistettiin pinkopahvit ja alta löytynyttä hirsipintaa jätettiin näkyviin muutamiin sisäseiniin.

Kaikkiin ulkoseiniin kiinnitettiin huokolevyt ja sen päälle paperitapetit. Muuta eristystä seinissä ei ole, koska talosta ei ole haluttu tehdä umpiota.

Talotekniikka päivitettiin

Taloon ei ollut koskaan tullut juoksevaa vettä, joten vesi- ja viemäriputket asennettiin vasta kunnostuksen aikana. Myös sähköt uusittiin.

Liiterin päähän tehtiin jatko-osa pannuhuoneeksi, ja taloa lämmitetään nyt vesikiertoisella keskuslämmityksellä sekä puu-uuneilla.

Kauniit ikkunat kunnostettiin perusteellisesti Satakunnan vankilan työpajassa. Maisemaa voi siis edelleen ihailla alkuperäisten suupuhallettujen lasien läpi.

”Yläkerta oli alun perin täysin kylmää vinttitilaa. Tila eristettiin ja muutettiin oleskeluaulaksi ja kahdeksi lastenhuoneeksi. Vintin toiseen päähän teemme vielä vierashuoneen ja wc:n”, Salla kertoo.

Myös talon ulkopuoli on käynyt läpi kasvojenkohotuksen: katto vaihdettiin keväällä 2015 ja ulkoverhous uudistettiin ja maalattiin saman vuoden alkusyksyllä.

Haasteellisia vuosia ja uusi onni

Kuluneeseen viiteentoista vuoteen mahtuu monenlaisia käänteitä, eikä Sallalla ole vaaleanpunaisia harhakäsityksiä vanhan talon remontoinnista tai omistamisesta.

”Remontin aikana on tullut myös epätoivon hetkiä. Muutama huono kokemus urakoitsijoista iskosti kantapään kautta mieleen, että en ikinä enää suostu mihinkään urakkaan ilman kirjallista sopimusta.”

Välillä hänestä tuntui, että ei koskaan näe päivää, jolloin talossa voi kulkea ilman turvakenkiä.

”Hetkinä kun olisi jo niin halunnut laittaa sohvaa saliin ja astioita kaappiin, mutta lapioikin nenä huurussa pilkkihaalarit päällä heinää ja mutaa lattian alta, tuli kyllä mietittyä, että mitähän järkeä tässä oikein on.”

Salla aloitti remontin silloisen avomiehensä kanssa, ja ensimmäiset kymmenen vuotta talossa tehtiin lähinnä purkutöitä. Parin tiet kuitenkin erkanivat ja talo jäi Sallalle. Haastavassa elämäntilanteessa työt tilalla pysähtyivät joksikin aikaa kokonaan.

Lokakuussa 2012 Salla joutui häntä vuosia vainonneen naishenkilön pahoinpitelemäksi. Seurauksena oli työkyvyn menetys ja osittain pysyvät vammat, jotka edelleen aiheuttavat päivittäisiä kipuja.

Aktiivinen ja pelottomasti uusiin asioihin tarttuva Salla masentui. Lähipiirin avulla hän kuitenkin taisteli eteenpäin, päivä kerrallaan.

Onneksi elämä lähti kuitenkin uuteen nousuun, yhtenä ratkaisevana tekijänä oli Jarin tapaaminen. Remonttiakin jatkettiin yhdessä ja aiempaa vauhdikkaammin.

”On ihanaa kun on puoliso, joka on kiinnostunut ja valmis ponnistelemaan samojen asioiden parissa”, Salla toteaa.

Ei valkoisille hirsiseinille

Salla on luonteeltaan uudistushaluinen. Lapsesta asti häntä on viehättänyt tilojen uudelleen luominen. Silloin sisustuskohteena oli nukkekoti.

Nykyään uusia ideoita putkahtelee mieleen päivittäin ja kodin sisustus elää kaiken aikaa. Huonekalut siirtyilevät usein paikasta toiseen.

”En kulje trendien mukana. Tärkempää on, että lopputulos miellyttää omaa silmää ja että kaikilla on kotona mukava olla. Tärkein ohjenuorani on: jos saat käsiisi 200 vuotta vanhan talon, älä pilaa sitä. Tästä syystä meillä ei esimerkiksi maalata vanhoja hirsiseiniä valkoisiksi”, Salla sanoo.

Hän kiertelee mielellään kirpputoreilla ja vanhan tavaran liikkeissä. Mottona on oman mummin lempilausahdus: Parempi rahatta kuin neuvotta.

”Kalliilla saa uusia tuotteita helposti mistä vain. Minulla ei kuitenkaan ole suuria summia käytössäni, joten olen joutunut käyttämään kekseliäisyyttä ja uhraamaan aikaa sopivien ja edullisten materiaalien ja huonekalujen etsimiseen”, Salla toteaa.

”Lisäksi aarteiden metsästys on jännittävää. Onneksi meillä on mahdollisuus laittaa kohdalle sattuneita löytöjä talteen, vaikka niille ei ehkä heti paikkaa olisikaan. Ylimääräisiä myyn nettikirppiksillä tai omalla navettakirppiksellä.”

Rautakauppa on must-kohde

Ulkomaanmatkoilta Salla on tuonut tuliaisiksi kotiin kankaita, pöytäliinoja ja erikoisempia koriste-esineitä. Matkoilla maasta riippumatta Sallalla on kohde, johon on aina pakko päästä.

”Rakastan paikallisia rautakauppoja: ne ovat minulle kuin karkkikauppoja. Olemme löytäneet Ranskasta upeita kaakeleita ja kauniita vesihanoja, ja hinnat ovat vain murto-osa siitä, mitä niistä olisi joutunut Suomesta tilatessa maksamaan.”

Rautakaupoista saattaa löytää myös kaikenlaista pientä kaunista, kuten erikoisia vetimiä, kattorosetteja ja tapetteja.

Usein on käynyt niin, että reissuun lähtiessä Sallalla ja Jarilla on mukanaan vain yksi matkalaukku, mutta palatessa neljä.

”Vanha talo syö kaikki rahat ja poistaa vapaa-ajanongelmat. Epätoivo tuntuu olevan läsnä päivittäin. Tällaiseen projektiin ryhtyvän täytyy olla vähän hullu.”

Salla kiteyttää kiintymyksensä Yli-Parmaan: ”Uuden talon voit rakentaa koska vaan, tai vaikka tusinan samanlaisia, mutta vanhoja taloja ei kasva joka oksalla.”

”Jotain erityistä näissä on. Tieto siitä, että tälläkin talolla on pitkä ja värikäs historia. Aidot materiaalit – ja sitten vain jokin, mitä on vaikea kuvailla, mutta jonka tietävät ne, jotka vanhassa talossa asuvat.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2019.