Sisustus

Strömforsin ruukkikylän tunnelmallinen helmi – 1800-luvulla rakennettu virkatalo siirrettiin Kymijoen rantaan Savosta

Strömforsin ruukkikylään ihastuneet kirjailija Päivi Storgård ja perinnerakentaja Kaleva Tikkamäki rakastuivat myös toisiinsa. Pian Päivi muutti Kalevan siirtämään vanhaan hirsitaloon.

Vanhat talot tulivat Päivi Storgårdin elämään jo synnyinkaupun­gissa Turussa. Isoisä vei pikku-Päivin retkille, joilla hän kertoi innosta­vasti historiasta. Isoisä johdatti tytön joka vuosi ­Turun linnaan ja kertoi siellä, miten linna on rakennettu, miten ennen vanhaan on asuttu ja lämmitetty.

”Sain tietää paljon, kun isoisäni, vanha merimies, kertoi tarinoitaan”, Päivi Storgård sanoo.

Päivin äiti oli kotoisin Billnäsin ruukin ­alueelta, ja siellä eli koko äidin suku. Äidin­äidin isä teki nikkarina Billnäsin kuuluisia huonekaluja – Päivillekin on niitä säilynyt vielä pari kappaletta. Äidinäidinäiti pyöritti ruukin työläisille ruokalaa.

Etsiessään kirjoitusrauhaa viitisen vuotta sitten Päivi ihastui entiseen sepän asuntoon Strömforsin keskustassa Ruotsinpyhtäällä. Ihastumisella oli taustansa, olihan Päivi pitänyt kakkosasuntoa ex-miehensä Johan Storgårdin ja parin lasten kanssa ruukkimiljöössä Mathildedalissa 16 vuoden ajan.

”Minua kiehtoi Strömforsin vanha ruukkialue, koska ruukit ovat olleet minulle jo aivan lapsesta lähtien ajattelun ja luovuuden lähtökohtia”, Päivi Storgård sanoo.

Joen rantaan vuonna 1793 rakennetussa puna­mullatussa puutalossa Päivi uskoi saavansa vauhtiin tekeillä olevan kirjansa Suomen presidenttien puolisoista. Niin kävikin, teos ilmestyi vuonna 2017.

”Etsin rauhaa, elämänlaatua ja edullista asumista ja sitä todellakin löysin.”

Lue myös: Kaisu muutti takaisin lapsuudenkotiinsa Kainuuseen – Hyrynsalmella mennään potkukelkalla kouluun ja maalaistalon pihalla tepastelee Gunnar-kukko 

Seppäperinnettä jatkamassa

Pohjanmaalta kotoisin oleva Kaleva Tikkamäki oli muuttanut Strömforsin ruukkikylään jo 2000-luvun alussa, koska sieltä vastavalmistunut metalliartesaani sai vuokrata ­sepän pajan.

Kaleva vaihtoi vuonna 2014 ammattinsa perin­nerakentajaksi. Edellinen ammatti ­näkyy silti talossa.

”Pöydällä olevat kynttilänjalat ovat minun takomiani, samoin olen tehnyt leveän kelolankkulattian joka ikisen naulan. Myös takkavälineet ovat omatekoiset”, Kaleva Tikka­mäki kertoo.

Sepän ammattia harjoittanut Kaleva on ­yksi lukemattomista sepistä, jotka ovat kilkutelleet Strömforsin seudulla alasimiaan jo ­viidellä vuosisadalla. Kymijoen läntisimmän haaran rannalla sijaitseva kylä onkin yksi parhaiten säilyneitä ruukkikokonaisuuksiamme. ­Kylässä vieraileva kohtaa keskustaa halkovan joen rannalla jopa 1700-luvulta asti periytyviä rakennuksia – onhan alueelle perustettu ensimmäinen kankivasarapaja jo vuonna 1695.

Sepät olivat arvostettuja ammattilaisia, ­jotka saivat muista työläisistä poikkeavia etuja: jos muut asuivat yhdessä hellahuoneessa, ­sepällä oli käytössään kamari ja keittiö. Myös sepän lehmä sai käyskennellä omalla laitumella, kun muiden elikot kulkivat kalutulla yhteislaitumella. Nokiset sepät kävivät pesulla yhtiön saunassa työviikon päätteeksi lauantaisin, kun muu väki pääsi pesulle vain keskiviikkoisin.

”Sepät istuivat sunnuntaina kirkossa patruunan jälkeen heti seuraavassa penkkirivissä ja kirkkomatkalla heillä oli asemansa ­kunniaksi korkeat hatut ja valkoiset käsineet. Seppiä kutsuttiinkin puukenkäaateliksi, koska työssä ­heillä oli jalassaan aina puupohjaiset, nahalla päällystetyt kengät”, ruukkielämän historiaa tutkinut Päivi kertoo.

Retki Strömforsiin on kuin tekisi aikamatkan Suomen teolliseen historiaan. Nykyään ruukkikylässä on 400 asukasta. Alueella toimii useita käsityöläisiä, joiden puodit ovat avoinna kesäaikaan. Silloin ovensa avaa myös pajamuseo, muut näyttelyt sekä kahvilat ja ravintolat.

Virkatalo tuli Kymijoen rantaan

Kaleva Tikkamäen omin käsin pystyttämä talo on Kymijoen rannassa komea näky. Kaksi täysperävaunurekkaa siirsi Joroisista polttopuiksi aiotun talon hirret ja vuorilaudat entisen myllärintuvan tontille vuonna 2007.

”Tontille olisi voinut rakentaa nykyaikaisen talon, mutta minusta paikka vaati vanhaa taloa. Myllärin talo oli purettu jo 1980-luvulla, ­mutta pihassa oli vielä omenapuita jäljellä – ja vas­tassa olivat myös karhun kakat”, Kaleva kertoo.

Talo löytyi, kun Kaleva laittoi sanan kiertämään, että hänellä on tontti ostettuna ja ­että hän etsii vanhaa taloa siirrettäväksi. Pohjanmaalta kotoisin olevalle kätevälle miehelle ­talon siirtäminen tuntui hyvältä idealta. ­Pian hän saikin tietää purku-uhan alla olevasta raken­nuksesta Etelä-Savossa.

Rakentaja on käsitellyt vanhoja hirsiä hellin ottein, vaikka pari alinta hirsikertaa jouduttiinkin vaihtamaan.

Lue myös: Hannan talo purettiin hirsi hirreltä ja siirrettiin Kuohun kylään – ”Emme halunneet tehdä kodistamme museota”

Pitkiä hirsiä piti lyhentää, jotta talo ei päätyisi Kymijokeen asti

”Rakastan talon hirsiä. Ne ovat alkaneet ­puina kasvaa jo 1600-luvulla. Männyt ehtivät vankistua parisataa vuotta ennen kuin ne kaadettiin tätä taloa varten, joka pystytettiin ­ensi kerran 1800-luvun alussa. Minua siis katsoo hirsiseinistä 400 vuotta Suomen historiaa ja ihmisiä”, Kaleva sanoo.

Tontti jäi hieman liian pieneksi mahta­valle virkatalolle, joka oli rakennettu nimismiehen, kunnankirjurin ja piirilääkärin toimintaa varten. Peräti 25 metriä pitkiä hirsiä piti lyhentää, jotta talo ei päätyisi Kymijokeen asti. Nyt rakennus on 20 metriä pitkä, neliöitä siinä on noin 250.

Kivijalan kivet ovat peräisin Orivedeltä Tampereen läheltä.

”Kaleva siirsi porraspielen monisatakiloiset kivet itse paikoilleen samalla menetel­mällä, ­jota käytettiin Egyptissä pyramidien rakentamisessa. Jos Kalevalle antaa vasaran, kohta hän on jo rakentanut Eiffel-tornin”, Päivi sanoo.

Avotakan ääressä on talon paras paikka

Kodin sydän on avara 50-neliöinen tupa, ­jonka korkeat ja koristeelliset päätyikkunat ­katsovat Kymijoelle. Talossa on lisäksi kuusi ­muuta huonetta.

Yläkerrassa on rakentamista odottamassa pari kesähuonetta ja kellariin on tulossa ­sauna. Toistaiseksi Päivi ja Kaleva saunovat joen rannassa puiden siimekseen rakennetussa lasiseinäisessä saunassa, jossa tuntee kylpevänsä keskellä metsää.

”Talon siirto ja uudelleen pystytys olivat niin aikaa vievää ja työlästä, että enää en ryhtyisi yksin yhtä isoon urakkaan. Mutta jos omalle työlle ei laske hintaa, ison talon sai näin edullisesti. Rautakaupasta ei ole liioin tavaraa ­haettu, vaan olen pyrkinyt käyttämään vanhoja rakennusosia ja sekoittamaan esimerkiksi maalit ­itse”, Kaleva Tikkamäki sanoo.

Tuvan komean pohjalaistakan kävi tekemässä ammattilainen, mutta Kaleva muurasi itse piiput ja palomuurit. Nyt hän haluaa opetella muuraamaan kaakeliuunin.

”Talon paras paikka on tuvan ison avotakan ääressä. Siihen istahdan aina, kun tulen töistä. On ihana lämmitellä, jos olen vaikka ollut ­koko päivän ulkona vaihtamassa asiakkaan kattoa tai urakoimassa vanhaa hirsikehikkoa kuntoon. Uuniton huone on minusta alaston.”

Hirsitalon peruslämpö tulee vesikiertoi­silla pattereilla maalämpöjärjestelmästä, sen putket on upotettu jokeen. Takalla ja uuneilla tehdään lisälämpöä.

”Meitä ei haittaa, vaikka sähköt menisivät – ja kyllähän ne menevät. Me voimme keittää takassa vaikka keittoa, ja talo pysyy samalla lämpimänä”, Päivi sanoo.

Hänen Armonsa kiehtoo

Päivi Storgård on selvittänyt ruukin historiaa, onhan hän työskennellyt aluetta esittelevänä ruukinemäntänäkin.

Aiemmin hän on kirjoittanut ex-miehensä kanssa kolme kesäteatterinäytelmää Mathildedalin ruukin alueesta, nyt hän on haastatellut Strömforsin vanhoja asukkaita mahdol­lista uutta näytelmää varten.

Erityisesti toimittaja-kirjailijaa kiehtoo ruotsalaissyntyinen Virginia af Forselles (1795–1847), joka tunnetaan edelleen nimellä Hänen Armonsa. Miehensä kuoleman jälkeen Virginia otti ruukin hoitaakseen vain 31-vuotiaana kahden pienen lapsen äitinä.

Aatelisrouva kunnosti ja laajensi menestyksellisesti ruukin aluetta ja toimintaa huoli­matta Ruotsin ja Venäjän välisestä sodasta ja nosti ruukin kukoistukseensa. Suurin osa ruukin rakennuksista on rakennettu Hänen Armonsa vuorineuvoksettaren aikana.

Päivin ja Kalevan kodissa tapahtuu nykyään monenlaista. Siellä on pidetty runotapahtumaa, huoneteatteria, itsenäisyyspäivän aattojuhlia ja lasten improvisaatioviikonlop­puja. Päivi on löytänyt isosta talosta aina tarvitsemansa kirjoitusrauhan, vaikka paikalla olisi kulttuuriväkeä ja jommankumman tai molempien lapsia. Tekeillä on uusi kirja.

Päivi on järjestänyt joulujuhlan turvapaikanhakijoille ja opettanut heille suomea. Talo on ollut mukana myös Loviisan Wanhat Talot ja Loviisan Joulukodit -tapahtumissa.

”Kun talo on niin iso, miksi se olisi vain meille kahdelle!”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2021.