Sisustus

Suklaayrittäjä Petri Sirén perheineen kotiutui Mathildedaliin: "Olemme ylpeitä kylästämme"

Suklaayrittäjät Nina ja Petri Sirén ovat nopeita liikkeissään. Mathildedalin kylä ja sen vanha kyläkoulu lumosivat heidät niin, että ensimmäistä kertaa tuntuu hyvältä juurtua.

Mathildedalin ruukkikylän pääraitti haarautuu kahteen suuntaan. Jyrkästi vasemmalle kääntyvä tie vie kyläleipomon, kyläpanimon ja kyläravintolan ohi vanhojen tammien reunustamalle kujalle.

Tähän maisemaan Nina ja Petri Sirén ihastuivat ensi käynnillään pari kesää sitten.

Lue myös: Mathildedal on suloinen ruukkikylä ja oiva retkikohde – nappaa parhaat vinkit kesäretkelle!

Ihastus syveni rakkaudeksi vielä samana kesänä, kun Sirénit lähtivät katsomaan tammikujan päässä myyntiin tullutta entistä kyläkoulua. Pariskunta kierteli kaksikerroksisen hirsitalon huoneita kolme varttia.

Ovesta ulos astues­saan kumpikaan ei uskaltanut sanoa ajatusta ­ääneen, ­mutta oli selvää, että he olivat löytäneet etsimänsä.

”Olemme molemmat kovia innostumaan. Muutossa ei ­ollut mitään järkeä, mutta meille tuli heti tunne, että tämä talo on pakko saada. Ihastuimme talon lisäksi koko kylään ja sen ainutlaatuiseen fiilikseen”, Nina Sirén muistelee.

Sirénit olivat vasta pari vuotta aiemmin muuttaneet Fiskarsin ruukkikylästä Porvoon vanhaankaupunkiin 1920-­luvun hirsitaloon. Porvoossa sijaitsi myös perheyritys Petris Chocolate Roomin tuotantotilat ja yksi myymälöistä.

Perhe nautti elämästä Porvoossa, mutta he tarvitsivat isomman kodin, siitä huolimatta, että nelilapsisen perheen kaksi vanhinta lasta asuivat jo omillaan.

Lue myös: Ulkoa moderni lato, sisältä englantilainen countryhouse – nuorenparin uudistalo hurmaa Mathildedalin ruukkikylässä

”Ostimme Porvoon-kotimme samaan aikaan, kun suunnittelimme perustavamme Teneriffalle suklaapuodin ja hankkivamme sieltä asunnon. Se suunnitelma ei kuitenkaan toiminut. Etsimme uutta kotia pitkään ja kävimme katsomassa useita taloja ennen kuin tämä tuli vastaan.”

Talokauppoja hierottiin puoli vuotta. Samalla pariskunta pyöritti kylällä suklaapuodin kesäkauppaa, ja koko perhe tutustui tulevaan kotipaikkaansa. Lapset Nunu ja Samu saivat kavereita ja nauttivat rantaelämästä ja luontopoluista.

”Lapsia ei tarvinnut suostutella muuttamaan. Samu ­alkoi heti miettiä, missä kylällä voi kalastaa.”

Kyläkoulu elää entisten oppilaiden tarinoissa

Sirénien koti sijaitsee Mathildedalin entisessä kyläkoulussa, jossa koulutoiminta lakkautettiin 60-luvun lopulla. Sen jälkeen talossa on toiminut muun muassa pensionaatti, kahvilaravintola, ompelimo ja yksi­tyiskoti.

Kyläkoulusta muistuttavat vielä alkuperäiset puulattiat, sisäkatot, portaikot, pönttöuunit, vanhat ikkunat, vintille siirretyt pulpetit sekä asiakkaiden kertomat muistot.

”Olemme kuulleet paljon tarinoita koulun entisiltä oppilailta. Heistä on ihanaa piipahtaa kahvilassa, joka on entinen luokkahuone. Meille on kerrottu, että luokka­huoneessa työskenteli hammaslääkäri, jonka poljettavaa poraa oppilaatkin kävivät polkemassa”, Petri kertoo.

Ninan ja Petrin suunnitelmissa oli alusta asti, että taloon tulee kodin lisäksi tilat kahvilalle ja suklaapuodille sekä bed & breakfast -huoneita. Talon toisessa päässä on erillinen asunto, josta tuli koti ystäväpariskunnalle.

Miten ihmiset voivat asua akvaarioissa?

”Meillä oli Fiskarsissa b&b talomme yläkerrassa. Nykyinen järjestelymme toimii paremmin, kun kotimme on talon yläkerrassa ja b&b sekä kahvila alakerrassa.”

Ensi töikseen pariskunta ryhtyi valmistelemaan kahvilaa. Pariskunnan työnjako oli selvä ja tuttu jo aiemmista kohteista: Petri remontoi ja Nina vastasi sisustuksesta. Kun kahvilan ovet avautuivat hiihtolomalla, Petri aloitti b&b-huoneiden remontin.

Kodin remontti on edennyt töiden ja arjen ehdoilla. Nina ja Petri ovat tehneet pintaremonttia ja kaivaneet esiin vanhan talon tunnelmaa, jotta kodista on ­saatu omannäköinen.

”Huonekorkeus on yli kolme metriä, joten kunnostettavaa pintaa on paljon. Seiniä tapetoidessa ja maalatessa tikkaille nousua on kertynyt satoja kertoja”, Petri sanoo.

Vanha talo vaatii jatkuvasti laittoa ja remonttia, mutta se kuuluu Ninan ja Petrin mielestä asiaan. Koti ei saa olla liian hieno ja siloiteltu – eikä uusi.

”On hienoa, kun talolla on historia. Kerran asuimme ihan uudessa kodissa. Ihmet­telimme, miten ihmiset voivat asua akvaarioissa, joissa ei ole mitään tekemistä. Ihmekös ne ihmiset tarvitsevat tele­vision ja kuntosalikortin.”

Kodin sisustus on Ninan käsialaa. Skandinaavinen tyyli on syntynyt yhdistelemällä uutta ja vanhaa. Pariskunta ei ehdi kierrellä liikkeitä, vaan tavarat tulevat vastaan sattumalta. Nina kerää varastoihin tavaroita, joilla sisustetaan niin kotia kuin kahvila-myymälöitä.

”Olen kova ostamaan kaikkea. Fiskarsissa meillä oli vintillä 40 tuolia. Ne päätyivät kahviloihin. Nykyinen keittiönpöytämme löytyi varastosta muuton ­yhteydessä. Vannon, että en ollut nähnyt pöytää koskaan aiemmin”, Nina sanoo.

Ninalla on paljon ideoita, ja hän vaihtaa mielellään tava­roiden paikkaa. Olohuone onkin ehtinyt kokea jo monta muutosta lyhyen asumisen aikana.

”Olen työntänyt usein patalappuja raskaiden kalusteiden alle, kun inspiraatio on iskenyt ja olen halunnut vaihtaa kalusteiden paikkaa”, Nina nauraa.

Ilmassa leijuu kotikylärakkautta

Aurinkoisena loppukesän päivänä Mathildedalin ruukkikylä näyttää parhaimmat puolensa. Mökkiläiset ja matkailijat kävelevät kylällä, retkeilevät Teijon kansallispuiston luontopoluilla, ihastelevat ulkona laiduntavia alpakoita ja nauttivat terasseilla paikallisia herkkuja.

Nina ja Petri hengähtävät kiireisen työpäivän ­keskellä hetken puutarhassaan. Pihan ­perällä on kasvihuone ja kasvimaa, jossa kasvatetaan yrttejä, ­salaat­tia, raparperia sekä kukkia, joita Petri käyttää kakuissa koristeena.

Nina ja Petri puhuvat ­uudesta kotipaikastaan kuin vastarakastuneet. He ovat asuneet ruukkikylissä ennenkin, mutta Mathildedalissa on jotain selittämättömän maagista.

”Edelleen tuntuu ­uskomattomalta, että saamme elää tällaisessa paikassa. Talo, puutarha ja ­koko kylä on ihan mieletön.”

Etenkin kylän eläväisyys on tehnyt vaikutuksen pariskuntaan. Ruukkikylässä asuu vakituisesti vain reilu sata asukasta, mutta vilkkaimpaan sesonkiaikaan väkimäärä moninkertaistuu.

Kylällä asuu ja työskentelee useita yrittäjiä, jotka valmistavat muun muassa olutta, leipää ja alpakan villasta kudottuja neuleita. Kylällä on oma kyläleipomo, kyläpanimo, kyläravintola, kyläpuoti ja kyläsauna.

”Olemme ylpeitä kotikylästämme. Täällä kuljetaan Mathildedal-pipot ja -hupparit yllä, sillä haluamme kertoa muillekin, kuinka sairaan siisti paikka tämä on. Kylä on myös mainio paikka työskennellä, sillä täällä on paljon samanhenkisiä, idearikkaita ja helposti innostuvia artesaaniyrittäjiä, jotka ovat kovia tekemään töitä”, Petri sanoo.

”Elämä täällä maalla on myös paljon sosiaalisempaa kuin kaupungissa. Kaikkia tervehditään ja aina on aikaa jutella ihmisten kanssa. Välillä saatetaan lähteä ex tempore vaikka huutokauppaan naapurin kanssa”, Nina jatkaa.

Lapsiperheelle ruukkikylä on lintukoto, josta moni voi vain haaveilla. 24 oppilaan kyläkoulu on ainakin toistaiseksi säästynyt lakkautukselta. Vierestä löytyvät niin ­meri, uimarannat kuin Teijon laskettelukeskus.

”Täällä kaikki tuntevat toisensa ja katsovat toistensa ­perään. Lapset saavat viettää kave­reidensa kanssa tunteja ulkona. Sellaista lapsuuden kuuluukin olla”, Petri sanoo.

Ensimmäisestä päivästä oli jonoa

Suklaayrittäjien päivät ovat pitkiä ja kiireisiä. Kesällä työpäivä alkaa jo ennen aamuseitsemää yöpyjien aamupalan valmistuksella. Petri leipoo kakkuja aamuisin ja joskus myös iltaisin. Kahvila sulkee ovensa viideltä, mutta viimeisiä majoittujia odotetaan ilta­kymmeneen asti.

Ninan työpäivät jatkuvat iltaisin tietokoneen äärellä, kun sähköpostit odottavat vastausta. Mathildedalin ­lisäksi pariskunnalla on kahvila ja tuotantotilat Porvoossa, jossa Petri työskentelee parina päivänä viikossa.

”Lähdimme tänne downshiftaamaan, mutta ei täällä ­mitään ehdi himmailla. Kesä on kiireisintä kahvilasesonkia. Syksyllä valmistaudumme jouluun. Joulusta ei voi myöhästyä, sillä tammikuussa kaapit ovat täynnä joulusuklaita ja ihmiset dieetillä.”

Petris Chocolate Room sai alkunsa suklaapraliineista.

Yli 20 vuotta huippukonditorioissa työskennellyt Petri halusi syventää suklaaosaamistaan ja alkoi valmistaa suklaapraliineja iltojensa ratoksi omakotitalon alakertaan perustamassaan kymmenen neliön suklaalaboratoriossa. Ensimmäiset käsintehdyt suklaat tarjottiin vieraille omissa häissä.

Aluksi tarkoitus oli tehdä suklaata sivutoimisesti.

”Puolentoista vuoden päästä meillä olikin oma puoti ja asuimme Fiskarsissa. Ajatus oli, että Petri leipoo aamut ja myy iltapäivät, mutta eihän se niin mennyt. Ensimmäisestä päivästä lähtien jonoa oli ulos saakka.”

Petri leipoi 18 tuntia ja kehitteli jatkuvasti uusia kakkuja. Nina oli äitiyslomalla, mutta käytännössä koko ajan töissä suklaapuodilla. Mummit ja tädit hoitivat Samua.

Vauhti oli hurjaa. Pian pariskunnalla oli viisi myymälää Fiskarsissa, Porvoossa ja Helsingissä sekä lähes 30 työntekijää. Pari päätti sulkea Helsingin myymälät, kun työ­määrä kasvoi liian suureksi.

”Ei siinä ollut mitään järkeä. Lapset olivat pieniä, emmekä ehtineet olla perheenä lainkaan yhdessä. Vaihdoimme läpsystä kotivastuun, mutta jossain ­vaiheessa sekin jäi. Toinen oli jo matkalla Porvooseen, kun toinen tuli kotiin.”

Koti ja työt ovat saman katon alla

Vaikka Petri työskentelee yhä osan viikosta Porvoossa ja molempien työpäivät ovat pitkiä, arki on rauhoittunut.

”Kun koti ja työt ovat saman katon alla, on aiempaa helpompaa ottaa yhteistä aikaa ja olla lasten kanssa, etenkin hiljaisempina aikoina.”

Perhe nauttii kotoilusta ja ulkoilusta. Ympäröivä ­luonto ja oma puutarha ovat vastapainoa kiireisille työpäiville.

”Luonto on avautunut meille täällä ihan toisella tavalla. Maisemat ovat eri vuodenaikoina kuin sadussa. Tammikuja on ihan mieletön ruska-aikaan ja talvella, kun ­mereltä noussut kosteus jäätyy puihin.”

Aina kun mahdollista, perhe pakkaa laukut. Matkustaminen ulkomaille on keino nollata arjen ­kiire ja stressi.

”Mutta jo viisi päivää muualla riittää, ja taas on siistiä suunnitella uusia tuotteita. Ja kun me molemmat innostumme jostain, silloin mennään ja lujaa.”

Mathildedalista perheellä ei ole kuitenkaan ole kiire päästä pois. Päinvastoin, Ninasta tuntuu, että tähän kylään he ovat tulleet jäädäkseen.

”Aiemmin olen ajatellut, että missään ei tarvitse olla ikuisesti. Mutta täällä ei ole tullut sellaista oloa.Huomaan ajattelevani pitkälle tulevaan. Miten talo elää ja mitä talolle voisi tehdä, sitten kun lapset ovat aikuisia.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!