Tällaista on olla viinitilallinen Suomessa: Sanna ja Marko heräävät syksyisin aamuyöstä poimimaan tuhansia omenoitaan – ”Turisteja kiinnostavat suomalaiset viinit”

Alitalon omenatilalla Lohjansaaressa syksy on vuoden kiireisintä aikaa. Silloin Sanna ja Marko Maulan herätyskello soi jo aamuyöstä. "Omenarumba on hirmuinen, mutta työ on meille elämäntapa", Maulat sanovat.

Omenapuut notkuvat syvänpunaisten Atlasten painosta lohjansaarelaisella pellolla. Petroskoilaiset työntekijät keräävät omenoita suuriin poimintakasseihin.

Lue myös: It-alalla työskentelevä Suvi, 39, elää omavaraistaloudessa mökissä, johon ei tule edes vettä: ”Ensimmäinen teurastus oli aikamoinen tapahtuma”

Poimittavaa Alitalon 14 hehtaarin viljelmillä riittää. On Pirjaa, Huvitusta, Valkeaa kuulasta, ja Samoa, Maikkia, Åkeroa ja Raikea. Ja montaa muuta. Hedelmät kerätään yksi kerrallaan, käsin.

”Omena on melkein herkempi tuote kuin kananmuna”, tilan isäntä Marko Maula sanoo.

Puiden alle pudonneita ei oteta. Ne eivät kelpaa hedelmätiskeille sen paremmin kuin mehuksikaan.

Marko on herännyt kukonlaulun aikaan ja käynyt jo ajamassa autolastillisen omenalaatikoita helsinkiläisiin kauppoihin. Sanna Maula kurvaa pihaan tukkureissultaan.

Syksy on tilalla vuoden kiireisintä aikaa. Poimintaa, pakkaamista, kuljetuksia ja mehun tekoa. Kun Maulat ryhtyvät omenamehun tekoon, he tekevät sitä kerralla 2 000 kilosta omenoita. Siitä syntyy noin tuhat litraa omenatuoremehua.

Petroskoilaiset työntekijät Artom Martyanov ja Sergei Kuznetsov poimivat punaista Atlasta poimintalaukkuihinsa Alitalon tilalla Lohjansaaressa.

Marko, Sanna, Henna, Lassi ja Selma Maula kasvattavat omenoita, koiria ja hevosia.

Lohjansaaressa on otollinen ilmasto

Päärakennus seisoo mäennyppylällä. Talon edessä aitauksessa pomppii viisi parsonrusselinterrieriä sekä beagle Tessu, Markon metsästyskoira. Talon takaa avautuvat viljapellot ja hevoslaitumet.

Sannan varhaiset muistot Alitalosta ovat mansikkamaalta ja omenamehutalkoista 1970-luvulta. Koko suku oli talkoissa mukana.

Sannan perhe asui tuolloin Helsingissä. Alitaloa isännöivät hänen isovanhempansa Kerttu ja Jouko Vuorinen. Ränsistyneessä kunnossa ollut tila oli hankittu, kun isoisä oli jäänyt eläkkeelle maatalouden tutkimuslaitoksen ylijohtajan virasta Helsingissä.

Lehtometsien ja kumpuilevien peltojen keskellä sijaitseva Alitalo on kantatila, jota on asuttu 1500-luvulta lähtien. Rakennukset on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1935 aivan lähistöltä.

Tarina kertoo, että Alitalon ja Ylitalon rakennukset olivat ennen aivan vieretysten niin, että Alitalon navetan lantala sijaitsi Ylitalon keittiön ikkunan alla. Emännille sukeutui riita, ja Alitalo siirrettiin nykyiselle paikalleen.

Sannan vanhemmat ottivat tilan hoitoonsa vuonna 1986. Omena-ja marjatilasta tuli viinitila heti, kun EU:hun liittyminen mahdollisti tilaviinien myymisen vuonna 1995.

”Kun ensimmäinen erä Ciderbergin viinejä valmistui, ne loppuivat saman tien kesken”, Sannan äiti Kaisa Söderberg kertoo.

Lohjansaaren ilmasto on otollinen omenanviljelylle. Lohjanharju muodostaa lämpötaskun ja saarelle on muodostunut hemiboreaalinen ilmastovyöhyke.

Kasvukausi on muutaman viikon pidempi kuin suurimmassa osassa muuta Suomea. Saarella menestyvät niin tammet, saarnit, jalavat ja pähkinäpuut.

Maaperä on kalkkiperäinen ja siitä pitävät myös omenapuut. Alitalo ja Vohloinen ovat Lohjan suurimmat omenatilat.

Alitalon vanha päärakennus on siirretty nykyiselle paikalle vuonna 1935.

Sannan äidillä Kaisa Söderbergillä on pitkä kokemus omenanviljelystä.

Paperiduunarista tuli yrittäjä

Maanviljelijäksi en ryhdy ikinä!

Niin Marko Maula vakuutti aikoinaan nuorikolleen. Karjalohjan ja Sammatin maaseutusihteerinä työskennel­leen Sannan vanhemmat isännöivät tuolloin Alitaloa.

Mieli muuttui, kun nuoripari rakensi talon ja hevostallin Sammatin Myllykylään. Maatakin oli muutama hehtaari.

Nykyisin ex-paperityömies on maatalousyrittäjä henkeen ja vereen. Sanna ja Marko ovat pyörittäneet Alitalon tilaa vuodesta 2005.

”Tämä on oikeastaan monialayritys. Tulot syntyvät monesta pienestä purosta”, Marko sanoo.

45 hehtaaria viljeltyä, 66 hehtaaria metsää. Viinimyymälä, ravintola. Hevosia, iso talli, koiria kenneliksi asti, lampaita, vuohia ja marsuja.

Töitä on loputtomasti, mutta Marko nautti, kun saa tehdä itselleen. He ovat kehittäneet tilaa Sannan kanssa pikkuhiljaa. Investointeja on tehty harkiten.

”Mieltymys tähän paikkaan ja usko tulevaisuuteen, että tällaiselle on kysyntää, auttavat jaksamaan.”

Sannan vanhemmat asuvat yhä naapurissa ja auttelevat tilan töissä ja lasten kuljetuksissa.

Isäntä Marko Maula liimaa etikettejä tilan omiin likööreihin.

Viideri on tilan oma tuotemerkki.

Viinit saivat nimet romaanista

Anna Seunala, Eero ja Simeoni, Valko, Impivaara, Timo, Juhani ja Lukkari.

Viinikellarin viileydessä viinipullojen ja liköörien kyljissä on nimiä, jotka tulevat kaikki Seitsemästä veljeksestä.

Tilan tuotantotiloissa valmistetaan viiniä noin 20 000 litraa vuodessa. Paitsi omenoista, sitä tehdään kotimaisista ostomarjoista.

Muutama vuosi sitten Sanna havahtui siihen, että suomalaiset ovat erityisen ihastuneita kuohuviin juomiin. Silloin hän kehitti oman, siiderityyppisen juoman eli ”viiderin”.

Juomaa valmistetaan valkoherukasta, vadelmasta ja mustaherukasta ja sillä Maulat nappasivat voiton suomalaisten viinitilojen kisassa vuonna 2016. Tänä vuonna he voittivat koko tilaviinikilpailun.

Alitalojen viinit käyvät kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Kun viini ovat käynyt, se otetaan sakalta, suodatetaan, jonka jälkeen viini saa kypsyä. Tavallisesti viinit ovat vähintään vuoden vanhoja, kun niitä ryhdytään pullottamaan.

Laaduntarkkailua tehdään paitsi maistelemalla myös omassa laboratoriossa mittaamalla alkoholi- ja sokeripitoisuuksia sekä rikkipitoisuuksia.

”Viiniä tehdään aina silloin tällöin toisinaan. Viinin teko on hidas prosessi ja siksi eri työvaiheita tehdään silloin kun siihen on sopia aika”, Sanna sanoo.

Kaikkeen tekemiseen on suhtauduttava rennosti, muuten mistään ei tule mitään, hän korostaa.

Sanna Maula tarvitsee laboratoriovälineitä analysoidakseen tilalla tehtyjä viinejä.

Lobo on Alitalon omenatilan päälajike.

Huhtikuussa alkaa trafiikki

Tammikuu on kuukausista rauhallisin. Silloin Marko korjaa usein tilan koneita.

Sanna saattaa lähteä lomareissuun perheen komen lapsen kanssa. Viimeksi käytiin Lanzarotella. Mutta Marko ei lähde mukaan.

”Vaikka sitä kirveellä uhkaisi, se ei lähde täältä minnekään”, Sanna sanoo.

”Viihdyn kotona. Ja eläimille on vaikea saada hoitajaa”, Marko puolustautuu.

Helmikuussa alkaa omenapuiden leikkaus. Marko leikkaa kaikki 10 000 puuta työntekijänsä kanssa. Myöhemmin puut lannoitetaan ja ruiskutetaan kasvinsuojeluaineella.

Usein huhtikuussa pihaan alkaa kurvata tilausbusseja, kun matkailijaryhmät tulevat tutustumaan viinitilaan. Marttoja, eläkeläisiä ja yritysporukoita, joille Sanna ja Kaisa Söderberg tarjoavat kotiruokaa tilan ravintolassa.

Kesän kynnyksellä pariskunnalla on jo niin kiire, etteivät he tiedä, mitä toinen kulloinkin tekee.

Sanna maistattaa ryhmillä viinejä ja vetää opastettuja kierroksia omenatarhoilla, tuotantotiloissa ja viinimyymälässä.

Kesäkuun alussa tulevat matkailijat ja ravintolaan palkataan ulkopuolinen työntekijä. Suomalaisten ohella tilalla käy saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia.

”Suomalainen maalaiskulttuuri ja viinit kiinnostavat heitä.”

Vuohet ovat Alitalon tilalla vierailevien lasten erityisessä suosiossa.

Sanna Maula on harrastanut koko ikänsä koirien kasvatusta. Sylissä Viininvartijan Ronja sekä Rosa.

Marko Maula rentoutuu arjen töistä käymällä Tessun kanssa metsällä.

Sanna kuuntelee hiljaisuutta

Lohjansaarella on paljon kesämökkejä. Niille matkaavat lapsiperheet poikkeavat vuodesta toiseen tilalle. Lapset kiiruhtavat voikukkatupsut käsissään lampaiden, ­vuohien, pupujen ja marsujen luo.

Eläimiä on ollut aina ja määrä ollut vain kasvamaan päin. Jo viinitilan avajaisissa vuonna 1996 Sannan vanhemmat saivat lahjaksi kaksi possua, Oskarin ja Unelman. Eläinrakas Sanna toi lahjaksi valkoisen vuohen.

”Joskus tänne poikkeavat nauravat, että ”lapset halusivat taas viinitilalle”, Sanna ja Kaisa kertovat.

Alkusyksystä lähtien Marko Maulan herätyskello soi jo aamuyöstä muutamana päivänä viikossa. Omenarumba on hirmuinen. Poimintaa johtaa petroskoilainen Lena Martyanova. Hän on käynyt perheineen tilalla töissä jo 15 vuoden ajan.

Sanna päivittelee, että heillä on omenalajikkeita jo liiaksikin. Toki niitä pitää jonkin verran ollakin, koska silloin sato kypsyy pidemmän ajan kuluessa.

”Muuten poiminta-aika olisi täysi kaaos.”

Kun omenaa on joka puolella, sitä ei tule tarjottua enää omalle perheelle. Sen sijaan matkailijoille valmistetaan milloin omenarisottoa, milloin omenassa haudutettua kasleria.

Vapaa-ajasta, harrastuksista ja rentoutumisesta puhuttaessa pariskunta menee mietteliääksi. Marko kertoo käyvänsä koiran kanssa metsällä. Sanna kuljettaa tyttäriään valmennuksiin ja ratsastuskilpailuihin. Heillä on yhteensä seitsemän puoliveriratsua.

Ja jos oikein hyvin käy, Sanna ehtii joskus istahtaa penkille tilaviiniravintolan edustalle. Silloin hän kuuntelee hiljaisuutta.

”Mutta ei työ meitä stressaa. Työ on elämäntapamme.”

Selma ratsastaa Angelica- tammallaan tilan pellolla.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 9/2019. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tällaista on olla viinitilallinen Suomessa: Sanna ja Marko heräävät syksyisin aamuyöstä poimimaan tuhansia omenoitaan – ”Turisteja kiinnostavat suomalaiset viinit”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X