Ted ja Mia pyörittävät Tieraksen 300 vuotta vanhaa maatilaa – työtä riittää, mutta motto on silti, että hitaasti paremmin
Ted Nybondas ryhtyi isännöimään ikivanhaa Tieraksen tilaa parikymppisenä. Päivät venyvät lihakarjatilalla pitkiksi, mutta elämä on silti stressitöntä. Joka päivä pitää olla aikaa rapsutella lehmiä, jotka jokaisen isäntä tuntee nimeltä.
Helga, Hanna, Helena, Heidi…. Uusi tyttövasikka tarvitsee nimen ja Ted Nybondas pyytää lapsiaan Oscaria ja Oliviaa luettelemaan H-kirjaimella alkavia naisten etunimiä.
Lue myös: Saksalainen Katja rakastui Suomen maaseutuun – lehmistä tuli ex-suurkaupunkilaisen sydämenasia
”Tapana on nimetä kaikki samana vuonna syntyneet vasikat samalla alkukirjaimella. Toisinaan pyydän Facebook-sivuillamme asiakkailta nimiehdotuksia”, Nybondaksen tilan isäntä kertoo.
Tilan kuopuksesta tulee yksimielisesti Hilde.
Vaikka tilalla kasvatettavien emolehmien, vasikoiden ja sonnien lukumäärä vaihtelee 70:n ja 80:n välillä, Ted tunnistaa nimeltä miltei jokaisen eläimen. Hän pysähtyy päivän mittaan monta kertaa rapsuttelemaan karjaansa.
Suurin osa eläimistä on syntynyt ja elänyt koko elämänsä tällä tilalla.
Hopomin murre aiheuttaa kommelluksia
Ted oli vain 22-vuotias, kun hän haki pankilta lainaa lunastaakseen tilan vanhemmiltaan. Sikatilan kannattavuus oli tuolloin heikoilla, joten nuoren isännän piti keksiä jotain uutta. Ted päätyi myymään kaikki siat ja aloittamaan Hereford-lihakarjarodun kasvattamisen.
”Rotu on rauhallinen, joka sopii mottooni bättre långsamt eli parempaa hitaasti.”
Ted Nybondaksen tila sijaitsee Liljendalissa, noin 40 asukkaan Hopomin kylässä. Kyläläisten keskuudessa tila on tunnettu jo 1700-luvulta lähtien Teiraksen tilana, jolloin tilan maiden omistajuutta selkeytettiin.
Siihen liittyen silloinen isäntä lähti tapaamaan Ruotsi–Suomen kuningasta. Kuningas puhui isännälle teidän tilastanne, käyttäen ruotsinkielistä sanaa deras, mutta kun isäntä palasi kylään, hän toisti kuninkaan sanat Hopomin murteella, jolloin sana deras vaihtui muotoon teiras.
Hopomin omaperäinen murre on aiheuttanut kommelluksia myöhemminkin. Kun tilan nykyinen isäntä lähetteli ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa tapaamalleen kiinnostavalle naiselle viestejä, tämän oli vaikeaa saada niistä selvää.
”Tedin käyttämät sanat olivat kummallisia. Ajattelin, että mikä ihme tyyppi tämä mahtaa olla”, tilan emäntä Mia Nybondas muistelee nauraen.
Ihmetys vaihtui ihastukseen, ja Mia muutti Helsingistä Hopomiin.
Tedin vanhemmat asuvat Nybondasin päärakennusta, joten aluksi Ted ja Mia asettuivat tilalta kilometrin päässä sijaitsevaan mökkiin, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Kun ensimmäisenä talvena ulkohuussin ovi oli jumittunut lumen takia kiinni, Mia esitti toiveen, että mökkiin rakennettaisiin sisävessa.
Myöhemmin järven rannalla sijaitseva rakennus remontoitiin kokonaan, ja Nybondakset asuivat siinä monta vuotta. Nyt talo on mökkikäytössä, sillä Mia ja Ted ostivat Nybondaksen naapuritilan ja kunnostivat sen päärakennuksen kodikseen.
”Tosin remontti on vielä kesken, kun on ollut vaikeaa löytää aikaa sille”, Ted lisää.
Allerginen emäntä ei mene pellolle
Karja saa liikkua vapaasti laitumilla ja metsässä. Myös sisällä eläimet liikkuvat vapaasti.
Keväästä syksyyn Ted kiertää heti aikaisin aamulla katsomassa, onko yön aikana syntynyt uusia vasikoita. Emolehmillä on metsässä omat vasikoimispaikkansa, mihin ne hakeutuvat. Yhtenä aamuna kaksi lehmää oli poikinut, mutta vasikoita olikin Tedin yllätykseksi kolme.
”Vasta hetken päästä ymmärsin, että toinen emoista oli saanut kaksoset.”
Tedin työpäivät saattavat venyä pitkälle yöhön. Joskus rikki menneen maatalouskoneen korjaamisessa menee monta tuntia. Myös paperityöt ja lihakaupan pyörittäminen vievät viikosta osansa. Ajan salliessa Ted hankkii lisätoimeentuloa tekemällä korjaustöitä rakennusfirmansa kautta.
Maatilalla ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Joka eläimellä on oltava korvissa viivakoodillinen tunnistelappu, joka kertoo kaikki tiedot siitä. Lehmien kyhnyttäessä itseään laitumella muovilaput saattavat irrota.
”Silloin on laitettava nopeasti uusi lappu tilaukseen. Jos viranomainen tulee tarkistuskäynnille ja lehmältä puuttuu tunniste korvasta, tila saa huomautuksen. Jatkuvasti tässä oppii uutta, vaikka rutiinitöitäkin, kuten siivoamista ja ruokintaa on paljon.”
Tedin tavoitteena on pitää navetat niin puhtaina, että ruokinnan voi tarvittaessa hoitaa puku päällä ja juhlakengät jalassa. Lisäksi on oltava tarkkana siitä, ettei heinäpölyä kulkeennu taloon sisälle, sillä Mia on pahasti allerginen.
Mia kertoo, että aluksi hänellä oli tapana viedä kahvia pelto- tai heinätöitä paiskivalle miehelleen, mutta pellon reunalla käväiseminen sai oireet puhkeamaan.
Mia toimii yrittäjänä ja pitää omaa sisustusputiikkia lähikaupungissa Loviisassa.
Muutaman lapsiperheen kylä hiljenee
Koko elämänsä Teiraksen tilalla asunut Ted kertoo, että maatilan pitäminen on muuttunut paljon siitä kun hän oli lapsi. Silloin kaikilla naapuritiloilla oli eläimiä, ja jos vasikka oli jäänyt poikimisessa jumiin, sitä lähdettiin porukalla auttamaan. Nyt monella tilalla ei ole jatkajaa tai toiminta on loppunut.
”Eläintenhoidon tietotaito on nykyään vähäistä maaseudulla. Onneksi Hereford on helppo rotu ja poikiminen sujuu yleensä helposti, kun vasikat syntyvät pienikokoisina.”
Ted kertoo, että nuoremmat sukupolvet ovat muuttaneet kaupunkiin. Nybondaksen lapset viihtyvät maalla kaverien puutteesta huolimatta. Taksi tuo heidät koulusta suoraan Tedin vanhempien luokse, sillä Mia on arkisin kotona vasta illalla.
”Onneksemme fammu tykkää kokata. Usein kokoonnumme sunnuntaisin sinne koko perhe syömään”, Mia kertoo.
Molemmat lapset auttavat isäänsä siivoamisessa ja eläinten ruokinnassa etenkin kesäisin. Myös pienten vasikoiden hoitaminen on Oscarille ja Olivialle mieluisaa puuhaa.
Teiraksen tilapuoti laajentaa valikoimaa
Noin kerran kuukaudessa teurasauto saapuu tilan pihaan.
”Yleensä päätän hyvissä ajoin, kenen vuoro on mennä. Kun auto on lähtenyt pihasta, tulee tyhjä olo. Silloin pitää vain tarttua toimeen. Se on hinta siitä, että saan tehdä tätä työtä”, Ted sanoo.
Parasta ovat aamut, kun aurinko paistaa ja lehmät kävelevät laitumella tervehtimään isäntää. Myös se, että tilapuodissa käynyt asiakas palaa seuraavana perjantaina tyytyväisenä takaisin, ilahduttaa Tediä suuresti.
”Toimeentuloa on mietittävä paljon. Pitää keksiä uusia juttuja ja lisätä tuotteita tilapuodin valikoimiin, että pysyy kehityksessä mukana.”
Fileet ja erilaiset maustetut makkarat tekevät nopeimmin kauppansa, mutta isännälle on tärkeää, että jokaisesta teuraaksi lähteneestä eläimestä hyödynnetään kaikki syötäväksi kelpaava.
”Silloin harvoin, kun ehdin kokkaamaan perheelle illallista, meillä syödään ensiluokkaisen makuista jauhelihaa, pihviä, paistia, maksaa tai kieltä”, Ted kertoo.
Artikkeli on julkaistu Maalla-lehdessä 10/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Ted ja Mia pyörittävät Tieraksen 300 vuotta vanhaa maatilaa – työtä riittää, mutta motto on silti, että hitaasti paremmin