Valtavan urakan upea lopputulos! Helinä ja Pauli remontoivat sukutilan huone kerrallaan perinteisin menetelmin
Helinä ja Pauli Sosi ovat remontoineet huolella Helinän suvun vanhan Sosin tilan. Tilan historiaan mahtuu dramaattisiakin käänteitä. Nykyinen emäntä nauttii, kun hän tietää olevansa osa taloa vaalineiden sukupolvien ketjua.
Kuistin naulakossa roikkuu kehyksissä mustavalkoinen valokuva vuosikymmenten takaa. Siinä neljä sisarusta, Antero, Heikki, Hilda ja Alma Sosi, poseeraavat kuistin portailla. Jokainen hymyilee leveästi kameralle.
Maalaistalo ja portaat ovat samat kuin kuvassa, mutta nykyään portaikosta kulkevat isäntäpari Helinä ja Pauli Sosi. He ovat vuosien saatossa kunnostaneet talon kivijalasta kattoon ja hoitaneet siinä samassa maatilayritystään.
Valokuvan hymyjen taakse kätkeytyy paljon surua. Helinä kertoo, että sisarusten äiti, talon nuori emäntä Emma-Katariina Sosi menehtyi aivokasvaimeen vain 34-vuotiaana vuonna 1910. Lapset olivat äidin kuollessa vielä pieniä, ja jäivät isovanhempiensa huolehdittaviksi.
Sisaruksista vain yksi, Helinän isoäiti Hilda, meni naimisiin. Hänen muutettuaan pois kolme muuta sisarusta jäivät yhdessä pitämään tilaa.
”Talon vintiltä on löytynyt Emma-Katariinan vanha takki, josta toinen hiha on ratkottu irti. Kerrotaan, että joku oli aikonut käyttää kankaan uudelleen, mutta siihen Heikki oli jyrähtänyt, että äidin takkia ei leikellä. Sisaruksista vanhimpana hän varmasti muisti äitinsä parhaiten”, Helinä Sosi kertoo.
Vaikka edesmenneet sukulaiset ovat enää vain nimiä paperilla, Helinän puheissa he heräävät henkiin. Talon vintiltä ja kirjojen välistä on löytynyt kirjeitä ja muita dokumentteja, joiden perusteella Helinä on saanut aavistuksen heidän luonteestaan.
Tietoa on saatu myös Helinän äidin Hanna Onnelan tarinoista. Tämä vietti lapsena talossa paljon aikaa.
”Sisaruksista Antero on idolini, ja poikammekin on saanut nimensä hänen mukaansa. Antero oli luonteeltaan hiljainen ja lempeä sovittelija. Luulen, että hän tuli äitiinsä.”
Hanna Heikki-puolisoineen otti Anteron pyynnöstä vastuun tilasta 1970-luvun alussa, kun viljelyksistä vastannut setä sairastui vakavasti. He jättivät työnsä ja kotinsa Helsingissä ja muuttivat Loimaalle.
Jokainen sukupolvi tekee ratkaisunsa
Vaikka Helinä ei vielä lapsena osannut kuvitella itseään sukutilan jatkajaksi, lopulta emännäksi ryhtyminen parikymmentä vuotta sitten oli luonnollinen asia. Tilaa ympäröivät maisemat viljapeltoineen olivat tuntuneet tärkeiltä lapsesta saakka.
”Pauli taas on henkeen ja vereen maanviljelijä. Onneksi tiemme kohtasivat, vaikka kymmenen vuoden ikäeron vuoksi emme tunteneetkaan toisiamme lapsuudessa.”
Aluksi pariskunnan oli tarkoitus remontoida vain makuuhuone, jonka lastulevyseinien saumat häiritsivät Helinän esteettistä silmää. Laura Ashleyn komeat kukkatapetitkin olivat jo ostettuna.
Silloin Helinän silmiin osui lehtileike vanhojen talojen kunnostamisesta perinteiseen tyyliin, ja suunnitelmat muuttuivat.
Makuuhuone jäi siinä vaiheessa remontoimatta ja tapetit varastoon, kun Helinä ja Pauli alkoivat käydä taloa läpi huone huoneelta ja perinteisiä menetelmiä kunnioittaen. Tapeteiksi haluttiin vain hengittäviä paperitapetteja ja maaleiksi perinnemaaleja.
Edellinen sukupolvi oli tehnyt talossa energiansäästöremontin 1970-luvun oppien mukaan.
”Isäni oli aluksi kauhuissaan, kun purimme paksuja lasivillaeristyksiä ja ihmetteli, miten paljon joudumme lämmittämään. Nyt hänkin on ymmärtänyt tapamme toimia.”
Myös Helinä ja Pauli ymmärtävät hyvin aiemman sukupolven ratkaisut, koska tietävät niiden syyt.
”Äiti on kertonut, miten talossa saattoi olla niin kylmä, että vesi oli aamulla jäätynyt sankoon. Isosiskoni Johanna oli muuton aikaan osannut jo kontata, mutta taantui istumaan viltillä, koska lattioilla oli niin kylmä”, Helinä kertoo.
Suunnitelmat ovat aina suuret
Joskus talon kunnostamisessa on tullut eteen myös epätoivon hetkiä. Pariskunta myöntää, että remontit tapaavat tulla valmiiksi juuri viime hetkellä ennen esimerkiksi juhlia, joihin on kutsuttu paljon vieraita.
”Olen vähän samanlainen kuin isotätini Alma, jonka keittokirja oli täynnä lehdestä leikattuja sisustusideoita. Minullakin on aina suuret suunnitelmat. Pauli sitten toppuuttelee ja muistuttaa, että meidän toimeentulomme tulee maanviljelyksestä eikä sisustamisesta.”
Kerran Helinä innostui repimään irti eteisen seinän huonokuntoisia pinkopahveja juuri ennen talven tuloa.
Pimeässä ja kylmässä eteisessä maalit eivät ottaneet kuivuakseen, ja niitä kuivateltiin naapureiltakin lainattujen halogeenilamppujen voimin, kun piti saada valmista ennen tärkeää juhlaa.
Toisaalta remontointi on tuonut eteen myös hienoja elämyksiä ja paljastanut lisätietoja talon historiasta. Yksi tällainen löytö oli vanha kattomaalaus, jota perimätiedon mukaan osattiin etsiä.
”Tunne oli hieno, kun kattomaalaukset lopulta paljastuivat pinkopahvien alta.”
Lopulta maalaukset peitettiin uudelleen sekä huonon kunnon että huoneeseen sopimattoman värimaailman vuoksi.
Ne ovat kuitenkin edelleen tallessa, jos joku tulevista polvista haluaa ne pelastaa.
Asumisen pitää olla käytännöllistä
Helinä ja Pauli korostavat, että ovat talon isäntäväkenä vain osa sukupolvien ketjua. Tulevaisuuden tarpeista ei voi tietää, joten kaikki ratkaisut on tehtävä siten, että ne ovat myöhemmin purettavissa. Näin heidän edeltäjänsäkin ovat tehneet.
”Täytyy kuitenkin pitää järki kädessä. Luulen, että viime vuosisadan alun ihmiset nauraisivat meille nykyihmisille, kun mietimme, voiko vanhaan taloon tuoda sisäsuihkun. Aina ennenkin on haluttu tehdä asumisesta käytännöllisempää.”
Tavallisena arkena elämän jäljet levittäytyvät pitkin taloa. Pirtissä saattaa olla esillä Helinän maalausprojekteja tai kangaspuut, joissa hän kutoo mattoja. Touko-koira levittää karvojaan ja lapset omia tavaroitaan. Vain sali pyritään pitämään aina siistinä yllätysvieraiden varalta.
Vaikka Helinä itse suosii viime vuosisadan alun tyyliä, tulevat polvet saavat sisustaa talon niin kuin haluavat. Perheen poika, parhaillaan armeijaa käyvä Antero aikoo myöhemmin jäädä jatkamaan tilaa.
”En tiedä, olenko tuputtanut tyyliäni lapsille jo vähän liikaakin. Antero oli aikoinaan vasta juuri oppinut puhumaan, kun hän jo kulki talossa sovitellen seinälle paperinpalaa samalla tavalla kuin minä sovittelin tauluja”, Helinä nauraa.
Antero ja hänen siskonsa, lukiolainen Ulriikka ovat saaneet sisustaa huoneitaan muuta taloa modernimmin, mutta Helinä uskoo silti, että sisimmältään hekin ovat vanhan vaalijoita.
Syntynyt väärällä vuosisadalla
Helinän lempiharrastuksiin kuuluu etsiä talon ja piharakennusten vinteiltä vanhoja esineitä ja nostella niitä kotiin esille erilaisiin asetelmiin.
”Juhlapyhiksi on ihanaa tuoda esille luonnonmateriaaleja. Pauli kuulee ulos asti, että olen taas unohtunut sisustamaan kesken siivoamisen, kun imuri vain käy ja käy itsekseen.”
”Jo viisivuotiaana yritin suojella purettavaa piharakennusta ja myöhemmin kunnostelin vanhoja huonekaluja, joitain pilasinkin. Isäni sanoi aina, että olen syntynyt aivan väärällä vuosisadalla”, Helinä kertoo.
Helinän isotäti Alma ja isoäiti Hilda tekivät aikoinaan runsaasti käsitöitä, samoin kuin Helinä ja hänen äitinsä.
”On hienoa tuntea olevansa osa suvun naisia, myös piirteiltäni. Äidin isovanhempien kuvat ovat meillä seinällä, ja Katariina-siskoni poikaystävä sanoi aikoinaan, että minä olen aivan taulun naisen näköinen”, Helinä nauraa.
Artikkeli on julkaistu Maalla-lehdessä 10/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Valtavan urakan upea lopputulos! Helinä ja Pauli remontoivat sukutilan huone kerrallaan perinteisin menetelmin