Sisustus

Valtavan urakan upea lopputulos! Helinä ja Pauli remontoivat sukutilan huone kerrallaan perinteisin menetelmin

Helinä ja Pauli Sosi ovat remontoineet huolella Helinän suvun vanhan Sosin tilan. Tilan historiaan mahtuu dramaattisiakin käänteitä. Nykyinen emäntä nauttii, kun hän tietää olevansa osa taloa vaalineiden sukupolvien ketjua.

Kuistin naulakossa roikkuu kehyksissä mustavalkoinen valokuva vuosikymmenten takaa. Siinä neljä sisarusta, Antero, Heikki, Hilda ja Alma Sosi, poseeraavat kuistin portailla. Jokainen hymyilee leveästi kameralle.

Lue myös: Helka ja Yrjö Koivisto muuttivat rapistuneeseen sukutaloon: ”Korjaamiseen käytetyllä rahalla olisi saanut uuden talon, mutta ei lapsuudenkodin tunnelmaa”

Maalaistalo ja portaat ovat samat kuin kuvassa, mutta nykyään portaikosta kulkevat isäntäpari Helinä ja Pauli Sosi. He ovat vuosien saatossa kunnostaneet talon kivijalasta kattoon ja hoitaneet siinä samassa maatilayritystään.

Valokuvan hymyjen taakse kätkeytyy paljon surua. Helinä kertoo, että sisarusten äiti, talon nuori emäntä Emma-Katariina Sosi menehtyi aivokasvaimeen vain 34-vuotiaana vuonna 1910. Lapset olivat äidin kuollessa vielä pieniä, ja jäivät isovanhempiensa huolehdittaviksi.

Sisaruksista vain yksi, Helinän isoäiti Hilda, meni naimisiin. Hänen muutettuaan pois kolme muuta sisarusta jäivät yhdessä pitämään tilaa.

”Talon vintiltä on löytynyt Emma-Katariinan vanha takki, josta toinen hiha on ratkottu irti. Kerrotaan, että joku oli aikonut käyttää kankaan uudelleen, mutta siihen Heikki oli jyrähtänyt, että äidin takkia ei leikellä. Sisaruksista vanhimpana hän varmasti muisti äitinsä parhaiten”, Helinä Sosi kertoo.

Helinä Sosi ja hänen äitinsä Hanna ovat innokkaita käsityöihmisiä, kuten isotäti Alma ja isoäiti Hildakin. Villalankoja Helinä on värjännyt Marttojen kasvivärjäyskurssilla.
Mustavalkokuva lapsena orvoiksi jääneistä Sosin sisaruksista, joista Hilda (istumassa) on Helinä Sosin isoäiti.
Sosin 120-vuotiaan päärakennuksen porstoo eli kuisti on edelleen lähes samassa asussa kuin vanhassa valokuvassa.

Vaikka edesmenneet sukulaiset ovat enää vain nimiä paperilla, Helinän puheissa he heräävät henkiin. Talon vintiltä ja kirjojen välistä on löytynyt kirjeitä ja muita dokumentteja, joiden perusteella Helinä on saanut aavistuksen heidän luonteestaan.

Tietoa on saatu myös Helinän äidin Hanna Onnelan tarinoista. Tämä vietti lapsena talossa paljon aikaa.

”Sisaruksista Antero on idolini, ja poikammekin on saanut nimensä hänen mukaansa. Antero oli luonteeltaan hiljainen ja lempeä sovittelija. Luulen, että hän tuli äitiinsä.”

Hanna Heikki-puolisoineen otti Anteron pyynnöstä vastuun tilasta 1970-luvun alussa, kun viljelyksistä vastannut setä sairastui vakavasti. He jättivät työnsä ja kotinsa Helsingissä ja muuttivat Loimaalle.

Salin seinältä katselevat talon menneet asukkaat Emma-Katariina ja Juho. Katossa kiertää Helinä Sosin tekemä kattomaalaus, jonka kuviosta osa on jäljennetty alkuperäisestä. Salista on kulku keltaisen kamarin kautta keittiöön. Remontin alkaessa salin ovi oli ummessa, pariovet hankittiin läheisestä purkutalosta.
Keittiön Helinä ja Pauli kunnostivat ensimmäisenä. Ruskea kaakeliuuni on rakennettu puretun leivinuunin tilalle 50-luvulla. Keittiön pöytä on talon vanhoja pöytiä. Nurkassa olevassa kaapissa on jälkiä sisällissodan ajalta, kun laatikot oli murrettu auki kiväärin pistimillä. Helinää viehättävät historian jäljet.

Jokainen sukupolvi tekee ratkaisunsa

Vaikka Helinä ei vielä lapsena osannut kuvitella itseään sukutilan jatkajaksi, lopulta emännäksi ryhtyminen parikymmentä vuotta sitten oli luonnollinen asia. Tilaa ympäröivät maisemat viljapeltoineen olivat tuntuneet tärkeiltä lapsesta saakka.

”Pauli taas on henkeen ja vereen maanviljelijä. Onneksi tiemme kohtasivat, vaikka kymmenen vuoden ikäeron vuoksi emme tunteneetkaan toisiamme lapsuudessa.”

Aluksi pariskunnan oli tarkoitus remontoida vain makuuhuone, jonka lastulevyseinien saumat häiritsivät Helinän esteettistä silmää. Laura Ashleyn komeat kukkatapetitkin olivat jo ostettuna.

Silloin Helinän silmiin osui lehtileike vanhojen talojen kunnostamisesta perinteiseen tyyliin, ja suunnitelmat muuttuivat.

Kun Helinän ja Paulin tiet kohtasivat, yhteiseksi sukunimeksi haluttiin talon nimi.
Puutarhan kirkkaat syysvärit innostavat Helinän ja Ulriikan sitomaan kransseja ja koristeita. Oman pihan omenoista puristetaan omenamehua.

Makuuhuone jäi siinä vaiheessa remontoimatta ja tapetit varastoon, kun Helinä ja ­Pauli alkoivat käydä taloa läpi huone huoneelta ja perinteisiä menetelmiä kunnioittaen. Tapeteiksi haluttiin vain hengittäviä paperitapetteja ja maaleiksi perinnemaaleja.

Edellinen sukupolvi oli tehnyt talossa energiansäästöremontin 1970-luvun oppien mukaan.

”Isäni oli aluksi kauhuissaan, kun purimme paksuja lasivillaeristyksiä ja ihmetteli, miten paljon joudumme lämmittämään. Nyt hänkin on ymmärtänyt tapamme toimia.”

Lue myös: Sukutalonsa kunnostusurakka jännitti Timo Kaunistoa: ”Ensimmäisenä vuonna asuimme entisessä navetassa”

Myös Helinä ja Pauli ymmärtävät hyvin aiem­man sukupolven ratkaisut, koska tietävät niiden syyt.

”Äiti on kertonut, miten talossa saattoi ­olla niin kylmä, että vesi oli aamulla jäätynyt sankoon. Isosiskoni Johanna oli muuton aikaan osannut jo kontata, mutta taantui istumaan viltillä, koska lattioilla oli niin kylmä”, ­Helinä kertoo.

Salin leveiden lattialankkujen puhdistus maalikerroksista oli aikoinaan valtava urakka. Lattia on jätetty maalamatta, jotta koiran kynsien kulutusjäljet eivät näkyisi pinnassa niin hyvin.
Helinä hankki vanhat lastenvaunut Adalmiinan Helmestä. Vanhoista nukeista osa on Helinän.
Talosta löytynyt vanha piippu saa olla esillä, koska on niin kaunis. Shakkinappulat Antero sorvasi Helinälle. Kaapissa on hauskoja salalokeroita.

Suunnitelmat ovat aina suuret

Joskus talon kunnostamisessa on tullut eteen myös epätoivon hetkiä. Pariskunta myöntää, että remontit tapaavat tulla valmiiksi juuri viime hetkellä ennen esimerkiksi juhlia, joihin on kutsuttu paljon vieraita.

”Olen vähän samanlainen kuin isotätini ­Alma, jonka keittokirja oli täynnä lehdestä leikattuja sisustusideoita. Minullakin on aina suuret suunnitelmat. Pauli sitten toppuuttelee ja muistuttaa, että meidän toimeentulomme tulee maanviljelyksestä eikä sisustamisesta.”

Kerran Helinä innostui repimään irti eteisen seinän huonokuntoisia pinkopahveja ­juuri ennen talven tuloa.

Pimeässä ja kylmässä eteisessä maalit ­eivät ottaneet kuivuakseen, ja niitä kuivateltiin naapureiltakin lainattujen halogeenilamppujen voimin, kun piti saada valmista ennen tärkeää juhlaa.

Toisaalta remontointi on tuonut eteen myös hienoja elämyksiä ja paljastanut lisätietoja ­talon historiasta. Yksi tällainen löytö oli ­vanha kattomaalaus, jota perimätiedon mukaan osattiin etsiä.

”Tunne oli hieno, kun kattomaalaukset ­lopulta paljastuivat pinkopahvien alta.”

Lopulta maalaukset peitettiin uudelleen ­sekä huonon kunnon että huoneeseen sopi­mattoman värimaailman vuoksi.

Ne ovat kuitenkin edelleen tallessa, jos joku tulevista polvista haluaa ne pelastaa.

Koko perhe kerääntyy viettämään aikaa pirttiin. Siellä tehdään käsitöitä ja katsotaan televisiota. Pirtin kunnostaminen oli iso työ, koska sen lattia oli melkein kokonaan lahonnut. Pöydän runko on vanha, mutta Pauli pidensi sitä pirttiin sopivaksi. Pauli on myös nikkaroinut seinänvierustan penkin.
Helinän ja Paulin oli ensin tarkoitus tehdä pirtin nurkkaan työhuone, mutta Pauli nikkaroikin vanhan kerrossängyn tyylisen huonekalun, jonka takapuolella on työpiste, toisella verhojen takana piilossa televisio.
Isotäti Alma teetti vihreän pöytäkaluston. Myös ryijyt ovat suvusta. Alman lempiväri lienee ollut vihreä, koska tämä on maalauttanut monet talon huonekaluista vihreiksi.

Asumisen pitää olla käytännöllistä

Helinä ja Pauli korostavat, että ovat talon isäntäväkenä vain osa sukupolvien ketjua. ­Tulevaisuuden tarpeista ei voi tietää, joten kaikki ratkaisut on tehtävä siten, että ne ovat myöhemmin puretta­vissa. Näin heidän edeltäjänsäkin ovat tehneet.

”Täytyy kuitenkin pitää järki kädessä. Luulen, että ­viime vuosisadan alun ihmiset nauraisivat meille nykyihmi­sille, kun mietimme, voiko vanhaan taloon tuoda sisäsuihkun. Aina ennenkin on haluttu tehdä asumisesta käytännöllisempää.”

Tavallisena arkena elämän jäljet levittäytyvät pitkin ­taloa. Pirtissä saattaa olla esillä Helinän maalausprojekteja tai kangaspuut, joissa hän kutoo mattoja. Touko-koira levittää karvojaan ja lapset omia tavaroitaan. Vain sali pyritään pitämään aina siistinä yllätysvieraiden varalta.

Vaikka Helinä itse suosii viime vuosisadan alun tyyliä, tulevat polvet saavat sisustaa talon niin kuin haluavat. Perheen poika, parhaillaan armeijaa käyvä Antero aikoo myöhemmin jäädä jatkamaan tilaa.

”En tiedä, olenko tuputtanut tyyliäni lapsille jo vähän liikaakin. Antero oli aikoinaan vasta juuri oppinut puhu­maan, kun hän jo kulki talossa sovitellen seinälle paperinpalaa ­samalla tavalla kuin minä sovittelin tauluja”, ­Helinä nauraa.

Antero ja hänen siskonsa, lukiolainen Ulriikka ovat saaneet sisustaa huoneitaan muuta taloa modernimmin, ­mutta Helinä uskoo silti, että sisimmältään hekin ovat vanhan vaalijoita.

Helinä teki Ulriikan huoneen tapetin kuvion sapluunalla. Kaakeliuuni on ollut alun perin ruskeanpunainen. Se on maalautettu vihreäksi ehkä 1930-luvulla.
Paulin tekemä nukkekoti koristaa edelleen Ulriikan huonetta, vaikkai lukioikäinen tyttö ei sillä enää leikikään.
Helinä oli lapsesta saakka haaveillut rautasängystä. Hän maalasi uutena ostetun sängyn mustaksi. Seinien keltainen väri oli koko perheen suosikki.

Syntynyt väärällä vuosisadalla

Helinän lempiharrastuksiin kuuluu etsiä talon ja piha­rakennusten vinteiltä vanhoja esineitä ja nostella niitä kotiin esille erilaisiin asetelmiin.

”Juhlapyhiksi on ihanaa tuoda esille luonnonmateriaa­leja. Pauli kuulee ulos asti, että olen taas unohtunut ­sisustamaan kesken siivoamisen, kun imuri vain käy ja käy ­itsekseen.”

”Jo viisivuotiaana yritin suojella purettavaa piharakennusta ja myöhemmin kunnostelin vanhoja huonekaluja, joitain pilasinkin. Isäni sanoi aina, että olen syntynyt ­aivan väärällä vuosisadalla”, Helinä kertoo.

Helinän isotäti Alma ja isoäiti Hilda tekivät aikoinaan ­runsaasti käsitöitä, samoin kuin Helinä ja hänen äitinsä.

”On hienoa tuntea olevansa osa suvun naisia, myös piirteiltäni. Äidin isovanhempien kuvat ovat meillä seinällä, ja Katariina-siskoni poikaystävä sanoi aikoinaan, että ­minä olen aivan taulun naisen näköinen”, Helinä nauraa.

Artikkeli on julkaistu Maalla-lehdessä 10/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Valtavan urakan upea lopputulos! Helinä ja Pauli remontoivat sukutilan huone kerrallaan perinteisin menetelmin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.