Kodinhoito

Pitääkö lumi pudottaa katolta, entä voiko sen kolata seinustalle? Omakotiasuja, muista nämä asiat talvella

Kun huollat kotia talvella oikein ja ennakoit maalla-asumisen pulmat, pääset helpommalla.

1. Miten voin ehkäistä vesivahingot sateella ja pakkasella?

Jos sataa paljon, talon maanalaisiin tiloihin saattaa tulla vettä. Tällöin syy on yleensä tukkeutuneissa salaojissa. Salaojiin kertyy pikkuhiljaa maa-ainesta ja ne olisi hyvä tarkastaa ja puhdistaa ainakin joka viides vuosi.

Omistajan vaihtuessa talon huoltamiseen liittyvää hiljaista tietoa häviää. Siksi on hyvä kirjata ylös entiseltä asukkaalta saadut neuvot ja tehdä talolle huoltokirja ulkopuolisen ammattilaisen avulla.

Ota esimerkiksi huomioon, että vanhan talon kellarissa voi olla putkia, joissa on talvisin ollut lämmitys.

2. Mitä on hyvä muistaa pihan talvihoidossa?

Talon seinustalle ei kannata kolata lunta, sillä sulaessaan se aiheuttaa vesivahinkoriskin. Myöskään toisen omistamalle tai kunnanalueelle ei saa kolata lumia.

Jos piha ja rappuset uhkaavat jäätyä, liukkautta kannattaa torjua hiekoitussepelillä. Portaista on tärkeää poistaa satanut lumi ennen kuin se tallautuu kiinni portaiden pintaan.

Liukkautta olisi viisainta torjua ennakoiden: seuraa sääennusteita ja levitä hiekkaa tai suolaa ennen kuin keli alkaa pakastua. Jos lämpötila on lähellä nollaa ja lunta alkaa sadella, lumi voi tarttua tiehen.

Lumen pudottaminen katolta

3. Milloin lumet tulee pudottaa katolta?

Katot kestävät yleensä hyvin lunta, joten lumen pudottamista on syytä harkita. Toisaalta lumisena talvena raskas lumi painaa katon rakenteita ja voi myös vaurioittaa niitä. Katolta tippuva lumi on myös turvallisuusriski.

Turvallisinta on, jos lumet pudottaa ammattilainen. Luminen katto on erittäin vaarallinen työympäristö ja lisäksi vaarana on, että vesikatteen pinta vaurioituu.

Katosten ja lippojen liika lumi kannattaa harjata pois. Markkinoilla on erilaisia lumenpudotuslaitteita, joilla lunta saa poistettua maasta käsin. Ennen talven tuloa on syytä varmistaa, että katolle kiinnitetyt lumiesteet ovat kunnossa.

Jos käytössä on aurinkopaneelit, lumi kannattaa harjata pehmeäharjaksisella harjalla paneelin päältä pois. Samalla voi tarkistaa, että paneelien pinta on ehjä.

4. Entä mitä tehdä talon räystäille?

Syksyllä räystäistä on hyvä puhdistaa puiden lehdet ja mahdollinen irtoroska. Puhdistus luonnistuu maasta käsin pitkävartisellaharjalla. Puhdistuksen jälkeen kannattaa kuitenkin kiivetä tikkaille ja tarkistaa, onko esimerkiksi vettä jäänyt makaamaan kourun pohjalle.

Jos kourun kaato ei ole riittävä, pohjalle jäävä vesi aiheuttaa ruostetta ja jäätyy pakkasilla.

Lähteet: Asiantuntijoina vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela IF Vakuutusyhtiöstä, toimitusjohtaja Jussi Ylinen ja tekninen päällikkö Juha Aro Anticimex Oy:stä sekä videoelämyspalvelujen johtaja Teppo Ahonen Digitalta. taajuusmuutos.fi, spek.fi, aggregaatit.com, if.fi/kunnonkoti

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/16.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pitääkö lumi pudottaa katolta, entä voiko sen kolata seinustalle? Omakotiasuja, muista nämä asiat talvella

Marja

Hyvä ja asiallinen artikkeli, josta sai ohjeita omalle pihalle ja katolle.

Leenukka

Samaa mieltä ylemmän kommentin kanssa. Luin muistaakseni hieman samansuuntaisia ohjeita joskus myös https://kodinplaza.fi/ sivustolta. Etenkin tuo on hyvä vinkki, ettei lumia kannatta kolata suoraan talon seinustalle. Lumenpudotus on monissa tapauksissa järkevämpää jättää ammattilaiselle, mikäli työn päättää toteuttaa.

Lukija107649

rossipohja taloissa ehdottomasti kannattaa lumet kolata ”kivijalalle talon seinustalle vanhemmissa taloissa.
säästöä ja lähes ilmainen lämmöneriste.
Olemme 50 vuotta näin tehneet.
ja tehdään jatkossa myös.

Vastaa käyttäjälle MarjaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.