MAINOS | Asuntomessut
MAINOS | Asuntomessut

Asuntomessuille pääsee vielä virtuaalisesti ja tv:n välityksellä! Tämä on Metti Forssellin suosikkikohde

Missasitko Asuntomessut tai haluaisitko vielä palata kesän inspiroiviin messutunnelmiin? Upeisiin kohteisiin pääsee vielä tutustumaan sekä tv:ssä että virtuaalisilla Asuntomessuilla.

Asuntomessut Lohjalla päättyi elokuun alussa, mutta messutaloihin pääsee vielä tutustumaan virtuaalisilla Asuntomessuilla ja televisiossa. Messutunnelmiin voi palata 6.9. alkaen Nelosella Huvila ja Huussi -sarjan neljässä Asuntomessuilla kuvatussa erikoisjaksossa. Niissä vaikuttaja Metti Forssell ja sisustusarkkitehti Mikko Vesanen kiertävät messutaloja ja esittelevät asumisen kiinnostavimpia trendejä.

– Jokaisessa jaksossa on isompi kattoteema, kuten uniikit kodit ja perheiden kodit. Esittelemme jokaiseen teemaan liittyen kolme eri kohdetta Mikon kanssa, Metti Forssell kertoo.

Messuvierailu oli Forssellille henkilökohtaisestikin kiinnostava, sillä hänen perheensä uutta kotia saneerataan parhaillaan. Messuilla hän ihasteli erityisesti kodeista avautuvia maisemia Lohjanjärvelle.

Suosikkikohteekseen hän nimeää messujen vetonaulan, Pyörre-talon, joka on uniikki monellakin tavalla eikä vähiten pyöreän muotonsa vuoksi.

Metti Forssellin suosikkikohde Asuntomessuilla Lohjalla on uniikki Pyörre-talo.

– Arvostan paljon sitä, kuinka paljon messurakentamisessa oli panostettu ekologisuuteen. Jokaisessa kohteessa oli jollakin tavalla mietitty ilmastoystävällisempää rakentamista ja sitä, kuinka hiilijalanjälkeä voisi pienentää. Se on hieno juttu. Mieleen jäivät esimerkiksi viherkatot ja kierrätysmateriaalien käyttäminen.

Forssellin huomio kiinnittyi myös aivan uudenlaisiin rakentamisen ratkaisuihin, kuten Promodi-kohteen liikuteltaviin teräsmoduuleihin. Rakentamisen ja sisustamisen trendeistä Forssellia miellyttävät luonnonläheiset materiaalit ja värisävyt. Hän ihaili muun muassa puun ja kivitasojen yhdistämistä messukohteisen keittiöissä.

– Esimerkiksi tammiset keittiökaapit ja beigensävyinen kalkkikivitaso sopivat kauniisti yhteen Villa Hopeapuussa. Pidän myös puupaneeleista seinillä ja katossa, niitä näkyi paljon messuilla.

Metti Forssell ihasteli messuilla luonnonläheisiä sävyjä ja materiaaleja. Huomio kiinnittyi muun muassa Villa Hopeapuun keittiöön, jossa tammisiin kaappeihin on yhdistetty upea kalkkikivitaso.

Forssell kehottaa hakemaan inspiraatiota ja ideoita omaan asumiseen Huvila ja Huussi -erikoisjaksoista.

– Messuilta saa valtavasti hyviä ideoita. Kodit ovat erilaisia ja tarkoitettu erilaisille perhemuodoille, joten jokaiselle löytyy jotakin inspiroivaa, Forssell lupaa.

Fiilistele virtuaalisesti

Virtuaaliset Asuntomessut lanseerattiin viime vuonna Asuntomessut Tuusulassa -tapahtuman yhteydessä, jolloin ne saivat erittäin innostuneen vastaanoton. Virtuaalimessut tarjoaa mahdollisuuden palata messuvierailun jälkeen fiilistelemään ja etsimään tietoa kohteista omassa rauhassa ja vaikka useampaan kertaan.

Virtuaaliset Asuntomessut ovat avoinna kaikille halukkaille ilmaiseksi.

– Siellä voi tutustua messukoteihin virtuaalikierroksilla, liikkua kodeissa 3D-näkymän avulla sekä halutessaan mitata vaikkapa sohvan leveyden tai ruokapöydän koon. Lisäksi siellä voi tutustua talon hiilijalanjälkilaskelmaan sekä kuulla kohteista suunnittelijoiden kertomana. Sivustolle on koottu lisäksi talojen perustiedot, pohjapiirrokset ja kuvagalleriat, listaa Suomen Asuntomessujen kehityspäällikkö Elina Strengell.

Virtuaalimessuilla pääset kurkistamaan messukoteihin vaikka omalta kotisohvalta käsin. Upeassa 3D-maailmassa voit liikkua näppärästi huoneesta toiseen, tutustua tarkemmin yksityiskohtiin ja katsoa tiedot kohteen suunnittelijoista. Kuvassa Villa Ilta -messukodin virtuaalikierros.

Virtuaalisilla messuilla voi poiketa myös inspiroitumaan uusista sisustuksen ilmiöistä. Sivustolta löytyy inspiraatiovideoita sekä uusien messukotien asukkaiden haastatteluja. Äänen pääsevät myös muiden muassa sisustussuunnittelijat Mikko Toppala sekä Helena Karihtala.

– Messualue taas on kuvattu videolle ilmasta käsin, jolloin nekin, jotka eivät ole vierailleet itse tapahtumassa, voivat hahmottaa alueen paremmin. Kehitämme sivustoa edelleen ja kuulemme mielellämme vierailta palautetta, mitä sinne kaivataan lisää tulevina vuosina!

Osallistu virtuaalisille Asuntomessuille!

Lue myös: Kotiunelmat toteutuvat Asuntomessuilla: ”En olisi osannut edes unelmoida tällaisesta”

Lue myös: Mikä messutaloista sopii sinulle parhaiten? Tee testi!

Lue myös: Yhteisöllisyyteen satsaavilla Asuntomessuilla Lohjalla jo tiivis naapurihenki: ”Kaikki kannustavat toisiaan”

Lue myös: Saara ja Tomi rakentavat kotia, joka hivelee kaikkia aisteja: ”Saamme tehdä omanlaisemme talon”

Lue myös: Värit tekivät paluun sisustukseen – näitä trendejä nähdään Asuntomessuilla Lohjalla

Lue myös: Asuntomessut rakentuvat parhaillaan Lohjalle – tuleeko tästä kohteesta yksi vetonauloista?

Lue myös: Kurkista kulissien taakse! Viikottaisia kuulumisia Asuntomessuilta Lohjalta ja parhaita paloja menneiltä messuvuosilta