MAINOS | Asuntomessut
MAINOS | Asuntomessut

Asuntomessut rakentuvat parhaillaan Lohjalle – tuleeko tästä kohteesta yksi vetonauloista?

Kesän 2021 Asuntomessut järjestetään upeissa järvimaisemissa Lohjalla. Terveysturvallisuuteen on panostettu Asuntomessut Tuusulassa -tapahtuman kokemusten ja oppien pohjalta.

Tulevan kesän Asuntomessut järjestetään Lohjalla 9.7.-8.8.2021. Asuntomessualue rakentuu Lohjanjärven rannalla sijaitsevaan Hiidensalmeen, alle kahden kilometrin päähän Lohjan keskustan palveluista. Messujen kantavia teemoja ovat kohtaamiset, hyvä olo ja vihreä teko.

Projektipäällikkö Mirka Härkönen kertoo rakentamisen olevan aikataulussa ja lupaa, että kesällä Lohjalla koetaan monipuoliset Asuntomessut. Messuilla pääsee tutustumaan yhteensä noin kolmeenkymmeneen kohteeseen.

Alueella nähdään monenlaista asumista: erilaisia pientalokohteita sekä aivan uudenlaista hallintamuotoa edustava asunto-osuuskunta, jollaista ei vielä ole Asuntomessuilla nähty

– Lisäksi alueelle rakentuu kerrostalokortteli, jossa on hieno yhteispiha ja muita yhteisiä tiloja, kuten kattosauna ja -terassi upeine järvinäkymineen.

Härkönen sanoo, että kaunis järviluonto leimaakin koko Asuntomessualuetta, ja monesta muustakin messukohteesta on huikaisevat näkymät Lohjanjärvelle.

– Rannan ja kotien väliin rakentuu myös kiva rantapuisto.

Uudiskohteiden lisäksi messuilla nähdään yksi korjauskohde, josta voi kenties ennustaa tapahtuman vetonaulaa.

– Korjauskohde on upea vanha huvila, vuonna 1928 rakennettu sahanjohtajantalo.

Hiidensalmi on vanhaa sahateollisuuden aluetta, joten korjauskohde tuo kiinnostavaa historian havinaa messuille.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Suomen Asuntomessut (@asuntomessut_official) jakama julkaisu

Messujen turvallisuus tarkoin harkittua

Kesän 2020 tapaan myös tulevan kesän Asuntomessuilla on otettava huomioon käsillä oleva pandemiatilanne. Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää kertoo, että Asuntomessutapahtuma Lohjalla järjestetään terveysturvallisesti Tuusulan tapahtuman kokemusten ja oppien pohjalta.

– Turvallisuussuunnitelman ytimessä ovat porrastettu saapuminen messuille eli tuntikohtaiset lipunmyyntikiintiöt, turvavälien merkitseminen ja noudattaminen, käsien desinfiointipisteiden sijoitukset ja saavutettavuus, voimassa olevien tilarajoitusten noudattaminen messukohteissa, ravintoloissa, näyttelyhalleissa ja messubusseissa, Vuorenpää luettelee.

– Lisäksi suosittelemme ja ohjeistamme kasvomaskien käyttöä sekä helpotamme niiden hankintaa.

Vuorenpää kertoo myös, että kaikki messuilla työskentelevät suorittavat turvallisuuskoulutuksen, joka on edellytys messuilla työskentelyyn.

Virtuaaliset Asuntomessut

Tänäkin vuonna Asuntomessuille voi osallistua myös virtuaalisesti. Virtuaaliset Asuntomessut lanseerattiin viime syksynä Asuntomessujen jatkoksi, ja tapahtuma sai vierailta erittäin hyvää palautetta.

Asuntomessujen kehityspäällikkö Elina Strengell iloitsee, että virtuaalisen tapahtuman myötä messut tavoitti merkittävän määrän aivan uutta yleisöä.

– Tutkimuksemme mukaan noin puolet virtuaalisen tapahtuman kävijöistä ei ollut koskaan aiemmin vieraillut varsinaisessa Asuntomessut-tapahtumassa.

Messuille pääsee siis tulevanakin kesänä osallistumaan virtuaalisesti, kolmiulotteisen matterport-kuvaustekniikan myötä.

– Näin messuvieras pystyy liikkumaan kodeissa milloin vain omalta kotisohvalta, bussimatkan aikana tai vaikka picnic-viltiltä käsin, rauhassa omaan tahtiin ja haluamiinsa suuntiin. Lisäksi vieras pääsee ottamaan mittoja vaikkapa seinistä hahmottaakseen paremmin tilaa ja kalusteiden kokoa.

Lisäksi virtuaalisella messukierroksella saa klikattavien tägien kautta lisätietoa muun muassa kotien materiaaleista, sisustuksesta sekä kalusteista.

Kuvakaappaus Asuntomessuilta Tuusulasta Honka Huomenen virtuaaliselta sisustuskierrokselta. Messukodeista voi inspiroitua sisustuskierroksilla aivan uudella tavalla. Eri värisiä tägejä klikkaamalla avautuvat informatiiviset lisätietolaatikot.

Virtuaalinen tapahtuma on loistava tapa vierailla messuilla, mikäli paikan päälle ei syystä tai toisesta pääse. Strengell vinkkaa, että virtuaalisilla Asuntomessuilla kannattaa tietysti vierailla, vaikka olisikin jo käynyt varsinaisessa messutapahtumassa.

– Siellä pääsee tutkimaan useampaankin kertaan itselle parhaiten mieleen jääneitä kohteita, tarkastamaan materiaalien tai kalusteiden lisätietoja, ja palata muutenkin fiilistelemään messupäivää. Tai tekemään vaikka ostoksia!

 

Lue lisää Asuntomessuista Lohjalla!

Lue myös: Yhteisöllisyyteen satsaavilla Asuntomessuilla Lohjalla jo tiivis naapurihenki: ”Kaikki kannustavat toisiaan”

Lue myös: Kurkista kulissien taakse! Viikottaisia kuulumisia Asuntomessuilta Lohjalta ja parhaita paloja menneiltä messuvuosilta