MAINOS | Lumon
MAINOS | Lumon

Näin muutat parvekkeesi viherhuoneeksi – yrtit ja vihannekset kukoistavat lasitetussa tilassa

Yrttien ja vihannesten viljely ei vaadi takapihaa, sillä sadon saa kasvamaan myös parvekelasien suojassa. Puutarhuri kertoo, miten omavaraisuus onnistuu kerrostalossakin.

Lasitettu parveke luo erinomaiset edellytykset kasvattaa yrttejä, vihanneksia ja kasveja, sillä parvekelasien suojassa kasvuolosuhteet ovat samat kuin kasvihuoneessa: lämpimät ja tuulettomat. Myös kasvukausi alkaa keväällä aiemmin ja kestää pidemmälle syksyyn. Kotimaisten Lumon-parvekelasien avulla ja puutarhuri Maria Stenvall-Janssonin ohjeilla parveke muuttuu kukoistavaksi viherhuoneeksi.

Varmista parhaat viljelyolosuhteet

”Parvekeviljelyssä kannattaa suosia termo- ja muoviruukkuja, jotka ovat täysinäkin kevyitä siirrellä”, Stenvall-Jansson vinkkaa.

Varsinkin vihannesten ruukut saavat olla kookkaita: multatilaa tulisi olla vähintään 10–20 litraa. Isoihin ruukkuihin voi istuttaa useita taimia ja eri kasveja. Esimerkiksi tomaatti ja basilika viihtyvät yhdessä. Tilavat ruukut säästävät tilaa ja vähentävät kastelun tarvetta.

”Ruukun pohjassa on hyvä olla reikä, jotta ylimääräinen vesi pääsee vuotamaan pois. Toinen hyvä vaihtoehto on altakasteluruukku.”

Koska ruukkuviljelyssä multatilaa on rajallisesti, mullan laatuun kannattaa satsata.

”Kaikille syötäville kasveille suosittelen kasvualustaksi luomumultaa, yrteille yrttimultaa ja kesäkukille kesäkukkamultaa.”

Satsaa viljelyolosuhteisiin: huomioi ruukkujen koko ja valitse eri lajeille oma, mutta laadukas multa.

Valitse sopivat viljeltävät

Lasitettu, aurinkoinen parveke luo suotuisat olosuhteet monien erilaisten vihannesten ja yrttien kasvattamiselle.

”Tomaatti, chili, paprika, kasvihuonekurkku, munakoiso, meloni”, Stenvall-Jansson luettelee.

”Yrteistä parhaiten lämmössä viihtyvät basilika, rosmariini, oregano, timjami ja salvia.”

Marjoista puutarhuri mainitsee kuukausimansikan, joka on monivuotinen ja antaa satoa pitkään. Kukkaloistosta haaveilevien kannattaa suosia lämmössä menestyviä kasveja, kuten laventelia, ihmeköynnöstä ja pelargoniaa. Kesällä lasitetulla parvekkeella viihtyvät myös aitoviikunapuu, sitruspuut ja oliivipuut.

Hoida viljeltäviä oikein

Jos haluaa kasvattaa taimet itse siemenistä, pitää aloittaa ajoissa. Vihannesten ja yrttien esikasvatus kannattaa aloittaa sisällä jo helmi-maaliskuussa. Avuksi voi olla tarpeen ottaa lisävalo eli kasvilamppu. Basilikan saa kesällä kasvamaan siemenestä parvekkeella.

Valmiina ostetut taimet vaativat karaisua, jotta ne tottuvat mahdolliseen viileään ilmaan ja kirkkaaseen valoon.

”Viikko tai puolitoista ennen ruukkuihin istutusta taimet viedään ulos ensin puoleksi tunniksi. Aikaa pidennetään vähitellen. Jos lämpötila on alle 15 astetta, taimet on hyvä suojata harsolla”, Stenvall-Jansson neuvoo.

Lannoitusta ei sovi unohtaa parvekeviljelyssäkään.

”Suosittelen valitsemaan nestemäisen lannoitteen tai kasviravinteen, jota lisätään kasteluveteen. Eri kasveille kannattaa valita juuri niille sopivat lannoitteet.”

Vihanneksissa emit ja heteet sijaitsevat yleensä samassa kukassa. Pölytyksen onnistumisen voi varmistaa tärisyttämällä kasvin vartta muutaman kerran viikossa.

Huomioi mahdolliset esivalmistelut ja muista lannoitus myös parvekeviljelyssä.

Vältä vahingot

Lasitetulla parvekkeella viljelyn suurimmat haasteet ovat usein liiallinen lämpö ja kuivuus. Viljelykset on siksi hyvä kastella sekä aamulla että illalla. Kastelun yhteydessä kasvit kannattaa tarkistaa lehtikirvojen varalta.

”Lehtikirvat voi poistaa mekaanisesti sormin pyyhkimällä tai vettä suihkuttamalla”, Stenvall-Jansson sanoo.

Kovin paahteiselle parvekkeelle kannattaa asennuttaa auringon suojaksi Lumon Verhot. Verhot suojaavat liialta kuumuudelta sulkematta luonnonvaloa pois. Varsinkaan pienet taimet eivät kestä suoraa paahdetta. Tarvittaessa parvekelasit voi pitää päivisin auki, jotta lämpötila ei nouse liian korkeaksi. Ilmankosteutta voi lisätä kasveja suihkuttamalla tai sumuttamalla.