MAINOS | Asuntomessut
MAINOS | Asuntomessut

Saara ja Tomi rakentavat kotia, joka hivelee kaikkia aisteja: "Saamme tehdä omanlaisemme talon"

Yksi Asuntomessut Lohjalla -tapahtuman kohteista, Talo Sensu ihastuttaa Japani-vaikutteilla ja ekologisilla rakennusratkaisuillaan.

Asuntomessut Lohjalla -tapahtumaan nousee talo, jonka jännittävät viherkatot ja japanilaiset vaikutteet pistävät silmään jo kadulta katseltuna.

Talon nimi on Sensu. Sensu on japania ja tarkoittaa paitsi japanilaista kokoontaittuvaa viuhkaa myös tunnetta ja aisteja. Nämä merkitykset olivat lähtökohtia, kun talon asukkaat, lohjalaiset Saara ja Tomi Norrby alkoivat suunnitella uutta kotiaan.

Talo Sensu
Saara ja Tomi Norrby rakentavat perheelleen kotia Asuntomessualueelle Lohjalle. Kuva: Suvi Häyrinen

Norrbyn perhe oli etsinyt uutta kotia jo useampia vuosia. Toiveena oli asua lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin luonnon äärellä. Uudelta kodilta haluttiin myös persoonallisuutta ja erittäin hyvää sisäilmaa, sillä opettajana työskentelevä Saara oli herkistynyt homeelle. Sopivaa taloa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän millään.

Tomi on aina puhunut, että omakotitalon rakentaminen olisi vihoviimeinen ratkaisu ja oletin, että se on pois laskuista. Siksi en edes ehdottanut sitä vaihtoehtoa.

Rakennusalalla yrittäjänä työskentelevän Tomin kollegan ehdotuksesta mies päätyi kuitenkin pyörtämään päätöksensä, ja perhe haki tonttia messuilta. Messurakentamiseen Tomia innoitti alueen vapaampi kaava.

– Täällä kaava sallii tehdä vähän persoonallisempaa. Saamme tehdä omanlaisemme talon. Kaavassa oli kyllä, että katon pitäisi olla tummanharmaa, mutta hyvillä perusteluilla sekin saatiin vaihdettua valkoiseksi, Tomi kertoo.

Talo Sensu
Talo Sensu tunnelmallisessa iltavalaistuksessa.

Osta liput Asuntomessuille!

Pääosassa hyvä sisäilma

Kun Talo Sensua alettiin suunnitella, Norrbyt sivuuttivat aluksi kokonaan budjetin.

– Listasimme kaiken, mitä talolta haluamme. Katsoimme kaikki Grand Design – ja Remontilla rahoiksi -jaksot. Kävimme tarkkaan läpi kaikki mahdolliset rakennusmateriaalit hirrestä ja CLT:stä betoniin. Päädyimme lopulta betoniin. Betonitalo on meidän juttumme monestakin eri syystä, Saara kertoo.

Betonirakentaminen on paitsi kestävää myös sisäilman suhteen kannattavaa. Hyvä sisäilma onkin yksi Talo Sensun tärkeimmistä lähtökohdista.

Hyvä sisäilma vaatii aika paljon panostamista.

– Olemme pyrkineet siihen, että kaikki rakentamisessa käytetyt materiaalit ja rakenteet ovat teknisesti sellaisia, ettei homeongelmia ole odotettavissa. Kävimme päänäytteilleasettaja Parocin rakennesuunnittelijan kanssa läpi parhaat ratkaisut. Betonitalosta tulee tiivis eikä mistään pääse vuotamaan sisäilmaan kuituja ja muita epäpuhtauksia, Tomi tietää.

Epäpuhtauksia ei pääse taloon myöskään viilennystekniikan kautta, sillä monista muista uusista taloista poiketen Talo Sensussa ei ole ilmalämpöpumppua.

– Olen huomannut, että minun on helpompi olla talossa, jossa ei ole ilmalämpöpumppua. Pumput kierrättävät esimerkiksi siitepölyä. Talon viilennys on hoidettu lattiaviilennyksellä.

Puhdas sisäilma mielessään Norrbyt valitsivat myös talossa käytetyt maalit. Seinät on maalattu Teknoksen Biora Air -maalilla, joka puhdistaa sisäilmaa poistamalla aldehydejä ja muuntamalla ne vaarattomiksi yhdisteiksi. Lattiassa on hartsipinnoite, joka on antibakteerinen eikä siitä irtoa päästöjä.

Talossa on isot ikkunat, jotka päästävät sisään paljon luonnonvaloa.

Aistiystävällisyyttä

Building Zen on niin ikään Talo Sensun rakentamisen lähtökohta. Talon asumismukavuuteen on panostettu monilla muillakin tavoilla kuin sisäilman osalta. Sen äänimaailma on miellyttävä, sillä massiivinen kivitalo ei päästä ulkopuolelta juurikaan ääniä sisään.

Norrbyille oli myös tärkeää, että kodissa on viileää kesähelteilläkin. Siksi he jättivät toteuttamatta toivotun tummanharmaan katon.

– Katto on valkoinen, lämpöä pois heijastava katto, joka pitää talon paremmin viileänä.

Lämpösyistä myös talon huonejärjestys on hieman epätyypillinen. Norrbyt päättivät nimittäin sijoittaa keittiön ja olohuoneen talon yläkertaan ja makuuhuoneet alakertaan.

Lämpö nousee aina ylöspäin. Siksi makuuhuoneet ovat alakerrassa ja pysyvät paremmin viileinä.

– Halusimme myös, että talon huikeista järvinäkymistä pääsee nauttimaan keittiöstä ja olohuoneesta, missä vietetään eniten aikaa. Hektisen työpäivän jälkeen mieli rentoutuu, kun astuu yläkertaan ja näkee maiseman järvelle, Saara jatkaa.

Norrbyt pääsevät nauttimaa upeista järvimaisemista omasta kodista käsin.

Sopivasti Japani-teemaa

Talo Sensussa on panostettu paitsi sisäilmaan myös visuaalisuuteen. Talon on suunnitellut arkkitehti, joka tiesi tarkkaan, mitä Norrbyt kodiltaan toivovat. Japani huokuu niin sisällä kuin ulkona.

– Japani-teemaa alettiin tuoda mukaan jo varhaisessa vaiheessa, sillä isäni on kotoisin Japanista, Saara kertoo.

Norrbyt inspiroituivat eritoten japanilaisesta nykyarkkitehtuurista. Vaikutteet näkyvät jo perusmateriaaleissa: talossa yhdistyvät puu, luonnonkivi ja betoni.

– Emme suunnitelleet taloa tämä teema edellä, vaan otimme mukaan sellaisia elementtejä, jotka sopivat meille ja Suomen oloihin. Esimerkiksi alakerrassa on tiloja, jotka ovat liukuoviseinien takana. Talossa on paljon käytäviä, joista joku muu voisi sanoa, että ne ovat hukkatilaa.

Mukana on myös hieman japanilaista kylpyläkulttuuria.

– Talossa toteutuu viimein pitkäaikainen haaveeni kylpyammeesta, Saara iloitsee.

Saunatiloihin luodaan seesteinen tunnelma.
Kylpyhuoneessa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin.

Viherkatosta monia hyötyjä

Talo Sensua on suunniteltu ja rakennettu ekologisuus edellä. A-energialuokan talon eristeet ovat kivivillaa ja paksuudet ovat normaalimääräysten yläpuolella. Lämpö tuotetaan tehokkaalla ilmavesilämpöpumpulla. Aurinkopaneelit tuottavat osan sähköstä.

Talon erikoisuus ovat viherkatot, jotka pidättävät hulevesiä ja parantavat lämpöeristystä.

– Kesällä kosteuden haihtuminen viilentää kattorakennetta ja vähentää jäähdytyksen tarvetta. Lisäksi kasvusto toimii hiilinieluna ja pölyttäjät viihtyvät katolla, Tomi listaa.

Tältä viherkatto näytti syksyllä 2020 kuvattuna.

Lisäksi Norrbyille on ollut tärkeää, että talon rakentajat tulevat läheltä. Talo Sensun takana ei ole talotehdasta, joten Norrbyt ovat voineet valita talonsa tekijät itse. He varmistaa, ettei työmaalle joutuisi ajamaan pitkien välimatkojen takaa.

– Lisäksi halusimme tukea paikallista osaamista.

Lue myös: Asuntomessut rakentuvat parhaillaan Lohjalle – tuleeko tästä kohteesta yksi vetonauloista?

Lue myös: Yhteisöllisyyteen satsaavilla Asuntomessuilla Lohjalla jo tiivis naapurihenki: ”Kaikki kannustavat toisiaan”

Lue myös: Kurkista kulissien taakse! Viikottaisia kuulumisia Asuntomessuilta Lohjalta ja parhaita paloja menneiltä messuvuosilta