Paratiisi takapihalla

10 hyvää syytä leikata puutarhakasvit nyt!

Lumisena talvena pikkupihamme lumityöt ovat hankalat hoitaa, ja kesällä pihatiemme päähän ei kohta uskaltaudu autolla kukaan. Hyvä syy tarttua saksiin.

Kun pihatietämme kauniisti reunustavat amerikanpihlajat aikoinaan istutettiin, niiden mulloksille jätetty alusta näytti  alastomalta. Ensin istutimme siihen angervopensaita, sitten perennoja.

Istutukset alkoivat rehevöityä ja kukoistaa. Viime kesänä pensaat olivat puiden alustoilla jo liian suuressa roolissa. Perennat tarvitsevat lisää kasvutilaa.

Puutarhatoimittajan pihalla leikataan harkiten

Nyt on oikea aika leikata puut ja pensaat – jos siihen on oikeasti tarvetta, kuten meillä nyt. Luonnossa kasvit pärjäävät ilman ihmisen apuakin, mutta puutarhassa kasvua täytyy joskus rajoittaa. Useimmille puu- ja pensaslajeille kevät ennen silmujen puhkeamista on hyvä aika leikata.

  1. Pienentäminen. Jos istutit pihalle liian isoksi kasvavan lajin, taimi kaipaa myöhemmin siirtoa toiseen paikkaan tai leikkausta. Pihallemme istutetut ruusu-, koivu-, rinne-  ja keijuangervot kasvavat vapaasti versoessaan isoiksi pensaiksi, mutta onneksi ne sietävät myös alas leikkaamisen vaikka vuosittain.
  2. Talvivauriot. Lumityöt tahtovat unohtua pihaa kasvukaudella suunnitellessa. Kulkureittien varrelle tulisi kuitenkin jättää tilaa myös kolatulle lumelle. Jos pensaat saivat talvella kolhuja, leikkaa revenneet ja vahingoittuneet oksat pois. Jos talvi tappoi versoja, leikkaa nekin.
  3. Muotoilu. Kasvaako teillä rautatienomenapuu tai sateenvarjojalava? Jos puusta sojottaa oksia suoraan alaspäin, jopa maahan saakka, puun alta on pian hankala kulkea ja ajella nurmikkoa. Leikkaa sateenvarjomaisesta kasvutavavasta suoraan ylös- tai alaspäin kasvavat oksat pois. Hmmm. Meillä ei olla ihan niin tarkkoja, kuten kuvasta näkee.
  4. Pensasaita. Naapurimme orapihlaja-aita kasvaa vapaasti, mutta se ei asukkaita itseään eikä meitä haittaa. Aidan kaventaminen saattaa kuitenkin olla pienillä kaupunkitonteilla joskus tarpeen. Isot rakenneleikkaukset on hyvä tehdä keväällä.
  5. Havut. Kartiovalkokuusemme saa kevätvauroita siksi, että ne kasvavat liian aurinkoisella paikalla. Siksi ne pitää kevättalvella varjostaa, mutta tuhoja on silti tullut. Leikkaamme havusta kuivuneet oksat pois keväisin, ja joskus on sidottu oksia kolojen peitoksi. Onneksi keväänvihreä kasvu peittää nopeasti pikkuviat.
  6. Kaksivuotiset. Paviljonkimme rakenteissa versoo karhunvatukka. Se kukkii toisen vuoden versoilla, joista aikanaan korjataan myös marjat – sitten versot leikataan pois. Samaan tapaan leikataan myös vadelmat ja tuoksuvatukat. Jotkut leikkaavat vanhat versot sadonkorjuun jälkeen, meillä se jää kevääseen.
  7. Hedelmät. Hedelmäpuut ovat kaupunkipihamme koristepuita, ja monet niistä ovatkin koristeomenoita, kuten kuvan kirjailijanomenapuu. Jos kuitenkin toiveissa on mahtava omenasato, puu tulee leikata jo nuorena siten, että sille muodostuu yksi runko ja suorakulmaiset oksat. Kivihedelmäiset puut leikataan kesällä.
  8. Harvennettavat. Mustilanhortensiamme kurkottelee oksiaan angervojen joukosta.  Jos hortensian oksia typistellään, versoihin muodostuu paljon pieniä kukkia. Jos hortensian oksia harvennetaan, vähien oksien kukista tulee suuret.
  9. Alasleikattavat. Virpiangervot, norjanangervot ja pensasruusut  pysyvät kyllä vehreinä harventamalla vanhoja tai rikkoutuneita oksia, mutta se ei kasvutavan/piikkisyyden vuoksi ole kovin helppoa. Muutamien vuosien välein leikkaamme pensaat alas, alue kerrallaan.  Kun ei leikkaa kaikkia yhtä aikaa, näkymät säilyvät vehreinä.
  10. Arvokkaat. Vakavasti harkiten ja vain pakon edessä leikkaamme pihapolun päälle kaareutuvan sammaloksaisen rusokuusaman oksia ja vanhaa syreenipensasta takapihalla. Tienvarren punalehtiruusu kukkii toisen vuoden versoilla, joten siitäkin leikkaamme vain vanhimmat versot. Vähistä herukoistamme poistamme muutaman vuoden välein vanhimpia oksia, jotta nuoria kasvaa sadon turvaamiseksi.
    Mitä voi tehdä leikatuista oksista? Niitä voi käyttää vaikkapa lahopuuaidan tai hyönteishotellin raaka-aineena.

Pieni leikkausopas

  1. Pidä puutarhatyökalut puhtaina ja terävinä. Jos saksien huoltaminen ei itseltä onnistu, vie teroittajalle. Puhdista työkalut käytön jälkeen ja varastoi ne kuivana.
  2. Leikkaa paksut oksat vaiheittain. Sahaa ensin oksan alapuolelle viilto. Sen jälkeen leikkaa oksa kauempaa tapille.  Viimeiseksi poista tappi oksankaulusta (paksunnos oksan tyvellä) vahingoittamatta.
  3. Kun vanhasta omenapuusta poistetaan oksia, tilalle kasvaa monta uutta. Leikkaa myöhemmin pois vanhaan leikkauskohtaan tiheään kasvaneet versot.
  4. Kivihedelmäiset luumu- ja kirsikkapuut leikataan varhain keväällä ennen nestevirtausta – tai vasta kesällä. Mahlaa vuotavat koivut ja vaahterat leikataan myös kesällä.
  5. Koristepensaat, kuten kanukat, aroniat, kuusamat, tuhkapensaat, herukat ja syreenit, leikataan versoja harventaen. Poistettavat oksat leikataan kokonaisina maata myöten.
  6. Runsaasti tyviversoja tuottavat lajit voi uudistaa alasleikkaamalla. Pensaan kaikki versot leikataan 10- 15-senttisiksi. Alasleikkauksen kestävät pensasangervot, lumimarjat, hortensiat, taikinanmarjat ja pihlaja-angervot.
  7. Havut leikataan talvella. Kuusiaitaa leikataan sivuiltaan vähin erin niin, että leikkaamatta jää aina hieman uusinta kasvua. Latva katkaistaan, kun aita on tavoitekorkeudessaan. Tuija-aitaa voi muotoilla myös kesällä.
  8. Jos perennan versot jäivät syksyllä leikkaamatta, ne voi  keväällä murskata penkkiin. Käytä silppuamiseen oksasaksia, niin saan penkkiin katetta.
  9. Pitääkö kasveja leikata joka vuosi? Säännöllinen leikkaus varmistaa, että kasvu pysyy tasaisena. Jos leikkaa hyvin harvakseltaan, kasvuun tulee pyrähdyksiä ja taantumia.
  10. Vartettujen kasvien juuristo on eri lajiketta kuin versot, joten juurakosta nousevat leikataan pois tyveä myöten. Jalojuurinen eli omajuurinen kasvi ei kasvata villiversoja, vaan uudistuu juurakosta nousevista versoista.
  11. Kaksivuotiset vadelmat ja tuoksuvatukat kukkivat toisen vuoden versoilla. Kukinnan jälkeen kukkineet ja marjoneet versot leikataan pois.
  12. Orapihlaja-aita madalletaan ja kavennetaan kevättalvella. Talvella voi leikata reilustikin, ja kesällä kasvua vielä tasataan.
  13. Jaloruusut kukkivat parhaiten, kun versoja harvennetaan ja typistetään keväisin. Jokaiseen taimeen jätetään 3-5 versoa, jotka leikataan 10-15-senttisiksi.
  14. Viiniköynnökset (Vitis) leikataan loppukesällä, sillä keväällä ne vuotavat voimakkaasti.
rusokuusama, leikkaus
Vanhan rusokuusaman oksat saavat rauhassa sammaloitua.

 

Kevättöistä viikolla lisää!

terveisin puutarhatoimittaja Paula

PS Vieläköhän löytyy edes kirjastosta Puutarhaliiton julkaisema Leikkausopas?


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: 10 hyvää syytä leikata puutarhakasvit nyt!

leena sainio

Hyviä ohjeita. Meillä ihmetellään, mitä tehdä marjakuusien kanssa jotka ovat paikassaan liian isoja.

paularitanennarhi

Kiitos viestistä! Marjakuusi kesää hyvin leikkaamista. Jos on vanha ja arvokas yksilö, kokeile kuitenkin ensin. Leikkaa muutama iso oksa ja katso, riittikö se pienentämään kasvin paikkaansa paremmin sopivaksi. Tai typistä pensassaksilla kasvua, jos vähempi nipistäminen riittää.

Marjatta Vainio

Hei,miten vanhan omenapuun runko ja oksat,onko syytä poistaa niiden pinnalla kasvava jäkälä tai joku
sellainen kasvusto. Ja miten se on paras tehdä.

paularitanennarhi

Jäkälää on perinteisesti poistettu juuriharjalla sillä ajatuksella, että se voi tarjota talvehtimispaikkoja tuholaisille. Tai siitä syystä, että se pitää runkoa kosteana ja edesauttaa lahovikoja. Itse en ole koskaan poistanut jäkälää puistamme. yst tv paula

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *