Helppo kranssi kotipihan tarveaineista

Syyskranssin huvimajan oveen askartelee helposti ja halvalla. Käytännössä ilmainen koriste syntyi vartissa.

Huvimaja kaipasi kranssia oveensa. Askartelin sen jokseenkin ilmaiseksi ja paljon nopeammin kuin uskoinkaan. Kun inspiraatio iski, tarveaineet löytyivät omalta pihalta ja kotoa.

Kerää kranssitarpeet pihalta

Kotikoivun versot roikkuivat matalalla, joten napsin niistä oksia kranssitarpeiksi. Karsin vähän oksanhaaroja, jotta vitsakimppu on helpompi kiertää patukaksi. Jos haluaa oikein ison kranssin, pohjan voi tehdä 2-3 toisiinsa liitettävästä vitsakimpusta.

Kierretyt (elävät!) oksat taipuvat parhaiten kranssin klassisen pyöreään muotoon. Patukan päät voi sitoa toisiinsa narulla tai koristenauhalla – mitä kotoa sattuu löytymään.

Avuksi rautalankaa ja talvivihreää

Kotimme työkalupakista löytyi puolalankaa, jolla kranssin sidoksesta sai tukevan. Vasta kun liitoskohta on varmasti vahva, oksanpäät uskaltaa leikata lyhyiksi.

Liitoskohdan ja pohjan saa peittoon pikkuoksilla tai talvivihreillä versoilla. Leikkaan kranssiaineksia etenkin amppelimurateista ja maanpeitekasvina kasvavasta pikkutalviosta.

Yksinkertainen on kaunista

Liittäisinkö kranssiin vielä koristeita, kuten käpyjä tai rusettinauhan?

Huvimajan patinoitunut ovi ei taida kaivata sen enempää koristeluja. Koivunoksat ja vihreät versot riittävät joulunodotuksen tunnelman luojaksi.

Kokoa helppo kranssi

  1. Käytä kranssinpohjana koivunoksia, villiviinin versoja, heinää, olkea tai vaikkapa sanomalehteä. Kierrä pohjan ainekset pannaksi, ja liitä ”patukan” päät yhteen.
  2. Peittele pohja (kokonaan tai osittain) havunoksilla tai köynnösten versoilla. Havuhakaset kiinnittää pohjaan vaikkapa puolalangalla. Köynnöksiä voi kieputella oksien joukkoon.
  3. Koristele kranssi makusi mukaan. Kuivattuja männynkäpyjä, marjoja ja muita koristeita saa kiinnitettyä kranssiin kuumaliimapistoolin avulla.
  4. Kranssin voi asettaa myös pöydälle, jolloin siihen saa kieputettua pattereilla toimivat kausivalot. Jopa ohjelmoitua paloajan, jolloin patterit kestävät pitkään.

Lue myös tämä:

Askartele puun koristeeksi käpykoriste tai jääkakku!

 

Tunnelmallista marraskuuta,

terveisin puutarhatoimittaja Paula

Kommentit

Kommentoi juttua: Helppo kranssi kotipihan tarveaineista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Sattumia puutarhassa #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #tilli #dill #puutarhaidea #hyötykasvit #trädgårdsinspiration #köksväxter
  • Pelargonihuone #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pelargoniums #pelargonier #puutarhaelämää #trädgårdsliv
  • Kesäyö #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kesäyö #sommarnatt
  • Pihlajakujan alla kukkii #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kerroksellisuus #palavarakkaus #puukuja #trädgårdsinspo
  • Runkoruusuja ja perunoita #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #ruusutarha #perunamaa #rosor #potatisodling
  • Tarvikevarasto #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #työkaluvarasto #puutarhatarvikkeet #pihavarasto #sotkua #meilläkotona #hemma #trädgårdstips
  • Tomaattihuoneen vartija #puutarhatoimittaja #paratiisi #perintökalleus #tomaattihuone #växthusinspiration

puutarhatoimittaja

X