paula ritanen-närhi, puutarhatoimittaja

Joulutähti on suosittu joulukukka, mutta siitä on moneksi. Kasvatin pitkästä aikaa kaksi poinsettiaa viherkasvina. Kuinka ne saisi värikkäiksi uudelleen?

Etelässä joulutähdet kasvavat vehreinä pensaina, mikseivät meilläkin? Pakkastalviamme joulutähdet eivät valitettavasti kestä, mutta viherkasvina ne ovat upeita.

 

paula ritanen-närhi, puutarhatoimittaja

Kaksi joulutähteä viihtyi läpi kesän lasiterassilla. Ei niitä sen kummemmin hoidettu: kasteltiin ja lannoitettiin samaan tahtiin kuin kesäkukkia. Toin tänään 5.10. taimet sisälle ja hämmästyin, kuinka reheviksi ne kesän mittaan kasvoivatkaan!

paula ritanen-närhi, puutarhatoimittaja

Vajaa vuosi sitten leikkasin joulutähtien versot 10-15-senttisille tapeille. Olen tehnyt kokeeksi niin ennenkin, mutta tällä kertaa minua innostivat heleänvihreät lehdet, joita taimiin oli koristekääreen suojissa puhjennut. Ei näin urheita taimia raatsi pois heittää.

paula ritanen-närhi, puutarhatoimittaja

Hyvin vähän jäi leikatessani uutta kasvua jäljelle, koska halusin raaskuista kesäksi oikein pörheät pensaat. Aika karkalla kädellä leikkasin,  vain muutaman nivelvälin versoonsa jätin. Uskomaton ero tämänpäiväiseen :).

Kauniit vehreät pensaat nostin tänään sisälle. Hyvin viihtyivät karaistuneet kasvit viileällä lasterassillakin, vaikka lämpötila laskee siellä jo öisin alle 10 asteen. Mutta mitä nyt? Haluanko taimien jatkavan viherkasveina vai haluanko taimien ylälehtien värittyvän punaisiksi?

Kuulostaa ehkä mutkikkaalta, mutta koska joulutähti on lyhyenpäivän kasvi, se kukkii vasta päivän lyhettyä alle 12 tuntiin. Jos pidän joulutähden läpi yön loistavan kasvilampun alla, se säilyy puolestaan viherkasvina. Hmmm…molemmat vaihtoehdot kiinnostavat!

Näin saat joulutähden ylälehdet värittymään

  1. Kun syyspäivät lyhenevät ja pimenevät, hienoista punerrusta ylälehtiin tulee ennen pitkää. Mutta oikein punaisiksi ylälehdet värittyvät ja taimet jopa kukkivat, kun yötä jatketaan keinotekoisesti yli 12 tunnin: pensas pidetään valossa päivisin, mutta öisin yli puoli vuorokautta sysipimeässä.
  2. Mistähän sellaisen paikan näin pulskalle pensaalle löytäisin? Nyt ei riitä ahdas vaatekomero, eikä siellä ole tarpeeksi pimeääkään. Mutta yläkerrassa meillä on ikkunaton ullakkokomero, jossa ei käydä viikkokausiin. Lämpötila on jokseenkin sama kuin koko talossa. Sieltä löytyy täydellinen pimennyspaikka.
  3. Tänä iltana alkaa uusi harratus: iltarutiineihin lisätään yhden joulutähden vienti yöksi pimeään, mutta aamuisin se pitää muistaa nostaa takaisin valoon. Toisen jätän tarkoituksella viherkasviksi kasvilampun alle, sillä minusta se on vähintään yhtä kaunis heleänvihreänä.

Ensi kesäksi kokeilen kasvattaa rungollisesta joulutähdestä kauniin viherpallon!

Kuulaita syyspäiviä, terveisin puutarhatoimittaja Paula