Paratiisi takapihalla

Kohta tulee kevät!

papukaijatulppaani
Vieläköhän näitä saisi, jos kävisi myymälässä vähän kehaisemassa.

Jääkö talvi tänä vuonna väliin, ja kohta tuleekin kevät? Tuskin, mutta lauha joulukuu näyttää kovin keväiseltä.

Ihana yllätys puutarhamyymälässä olivat jo jouluviikolla myydyt keväiset papukaijatulppaanit. Nyt leikoilla on ikää jo viikko ja edessä päiviä niin kauan kuin lauhaa riittää. Pistin nimittäin tulppaanit pihalle – tai oikeastaan lasiterassille.

 

hyasintti pergolan päydällä
Aurinko ehti painua jo mailleen. Muistutti, että talvipäivä on lyhyt.

Hyasintit alkoivat tuoksua niin voimakkaasti, että nostin ne terassille ja pihapergolaan. Sitä voi katsella myös keväisin silmin. Eikö yhtä hyvin kyseessä voisi olla maaliskuun alku?

 

joulukuussa maa paljas
Voi, kun lumikin on kaunista, mutta puutarhatoimittaja niin kovasti kaipaa jo kevättä!

Talvivihreät pilkottavat kivien väleistä. Haavanlehdetkin ovat jo lahonneet keväisiksi. Tästä voisi yhtä hyvin jatkaa kohti sipulikukkien piippojen punnerrusta niiden väleistä.

pöytä pihalla
Päivällä ajattelen kukkia ja kevättä; iltaisin voi vielä polttaa kynttilöitä.

Lasiterassilla on päivisin niin lämmintä, että mieli tekisi ulkoiluttaa pimeässä huoneilmassa riutuvia pelargoneja. Ostin jo keltaisiakin tulppaaneja – jouluaattona!

pelargoni joulukuussa
Viivytystaistelu käynnissä. Mitä varhaisempi kevät, sitä useampi säilyy siihen saakka.

Enää kaksi kuukautta kevääseen. Tsemppiä puutarha ja puutarhan ystävät!

terveisin puutarhatoimittaja Paula

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kohta tulee kevät!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *