Paratiisi takapihalla

Kunnosta pelargonit kevääseen

plargonit kukkivat kesällä
Viime kesänä heinäkuussa otetussa kuvassa kukkii myös kevään hankintoja.

Jipii! Kevätaurinko herätti pelargonit hentoon kasvuun. Nyt on aika kunnostaa ne uuden kasvukauden kynnyksellä.

Kun kerron puutarhastamme kotipuutarhureille, eniten taitaa ihmetyttää pelargoniharrastukseni. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ole, mutta moni ei tiedä, että pelargoneja voi kasvattaa ympäri vuoden ilman viileää tilaa.

Voi, miten monta pelargonia menee syksyllä suotta roskiin!

Kesät pelakuumme viettävät omassa kasvihuoneessaan ja talvet huoneenlämmössä kotonamme. Ai, mihin ne mahtuvat? Ikkunan eteen kahdessa kerroksessa kaksoislaudoituksen avulla ja jopa lattialle kasvilamppujen ansiosta.

Lokakuussa toimme sisälle 80 pelargonia, ja nyt niitä on jäljellä 55 yksilöä. Huonoimpina vuosina talvesta on selviytynyt vain puolet, mutta se ei haittaa. Joka tapauksessa talvehtineista emokasveista saa keväällä otettua pistokkaita.

pelargonien kevätsiivous
Lauantaina 25.2. alettiin olla varmoja, että pelargonit selvisivät talvesta.

Pelargonit saavat selvitä loka-helmikuun ajan vain pari kertaa viikossa tehtävän kastelun voimin. Vettä tarvitaan, sillä huoneenlämmössä kasvit haihduttavat enemmän kuin viileässä.

Kurjannäköisiksi talvella menevät pelargonit siivotaan välillä kuihtuneista lehdistä, ja joukosta poistetaan kuolleet yksilöt. Joku taimi talvella kukkiikin, mutta peukut pystyssä odotamme ennen kaikkea kevään tuloa.

Keväthoitokin alkaa siivouksella. Kaikki kuihtuneet lehdet ja kukanjäänteet napsitaan pois. Ne irtoavatkin helposti, kun malttaa odottaa kuivumista.

pelargonille multaa
Suurimmalle osalle taimia multaa lisättiin jo pari viikkoa sitten.

Emme vaihda multaa pelargoneille, vaan lisäämme sitä juurakon pinnalle. Nyt multapussi oli päässyt kuivahtamaan, mutta kyllä multa siitä kastuu, kun kaadetaan perään vettä. Uudesta mullasta kasvit saavat vuoden ensimmäiset lisäravinteensa.

pistokkaita pelargonista
Vähän vihreä verso pistokkaaksi, mutta joka tapauksella honteloa kasvia oli hyvä typistää.

Pistokkaiden ottamisen aloitamme helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa. On maltettava ensin odottaa, että kasvu alkaa. Lannoitamme kasveja parilla helmikuun viimeisellä viikolla kerran viikossa hyvin laimealla liuoksella.  Vasta maaliskuulla lisäämme toisen lannoituskerran viikkoon.

Kesällä lannoitamme hieman epäsäännöllisemmin, kun puutarhassa on niin paljon muuta työtä. Onneksi meillä on lannoitevastaava (mieheni), jotta päätöksenteko on yksissä käsissä.

 

pelargonit ikkunalla
Oli pakko oli saada myös yksi uusi taimi! Punainen kukka avautumassa.

Kasvatamme pelargonimme aika reheviksi, jotta saamme niistä paljon pistokassatoa. Leikkaamme harvoin pelakuitemme muuten kuin pistokkaiksi. Mielestämme on vain hauskaa, kun niiden versot kasvavat kiemuraisiksi ja köynneliäiksi.

Jos iso pelargoni alkaa kasvaa aivan toispuoleiseksi, pitkien versojen typistäminen on paikallaan. Sillloinkin joku saa lahjaksi pistokkaita!

pistokkaat lasissa
Zen Grow vesiviljelmästä jäljelle jääneet lamput ovat erinomaiset.

Alkuvuosina laitoin pistokkaat suoraan multaan, mutta nyt olen suosinut tätä äidin tapaa. Vesilasissa juurruttaminen säästää paljon tilaa, kun vain juurtuneet pistokkaat ruukutetaan, ja senkin voi tehdä vasta paljon myöhemmin.

Vesi pysyy puhtaana vaihtamalla se viikoittain, ja välipäivinäkin vettä joutuu lisäämään. Pöytä kasvilampun alla ”tehohoidossa” on osoittautunut meillä parhaaksi juurrutuspaikaksi.

Jos pelargoneja ei vielä ole, niistä saa jo puutarhamyymälöistä eri kokoisina taimina – jopa kukkivina! Vanhanajan pelakuita myydään myös Hyötykasviyhdistyksestä ja puutarhoilta. Itse olen saanut paljon pistokkaita ja taimia puutarhaystäviltäni, kiitos niistä!

Lue lisää pelargoneistamme, terveisin puutarhatoimittaja Paula

Pelargoneista tuli intohimo!

Pelargonit palasivat kotiin

Pelargonien juhannushuolto

Pelargonien oma huone

Lisää itse pelargonit

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kunnosta pelargonit kevääseen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *