Paratiisi takapihalla

Kutsu kevät kotiin - "joulukukasta" tuli hitti!

Vaikka sää on vielä talvinen, puutarhojen kevätkukkavalikoimat ovat nyt parhaimmillaan. Sipulikukat ovat kevään airut – myös kotona.

Kotimme täyttyy tuoksuvista yrteistä ja kukista. Vaikka välillä aivastuttaa, en millään hennoisi luopua näistä kevään sanansaattajista. Tuoksuallergikolle ne eivät tietysti sovi – tai ne on hyvä sijoittaa sään salliessa terassille tai parvekkeelle.

Nyt tulivat orvokit!

Orvokit kestävät muutamia pakkasasteitakin, ei ihan vielä ole aika viedä niitä ulos. Tämä kukkavati saa pysyä työhuoneen koristajana; ulos ostan karaistuja taimia vasta myöhemmin.

Joulukukasta tuli keväthitti

Keltaisesta keväthyasintista on tullut kevään airut! Nyt niitä saa joka puolelta: yksittäin ja ryhmissä. Kukat ovat aluksi vihertävät, sitten voimakkaan keltaiset – myöhemmin väri haalenee. Vinkkinä pääsiäiskukkien ostajille: hyvin nuppuistenkin  värittyminen alkaa huoneenlämmössä muutamassa päivässä.

Monikukkaisten ”multiflora” hyasinttien värivalikoimat ovat laajentuneet. Nyt tarjolla oli sinisten kukkien lisäksi ruusunpunaisia. Nämä hyasintit ovat oma suosikkini, sillä hentoja kukkavarsia nousee yhdestä sipulista pikkuhiljaa, joten tavallaan kukintaa kestää pitkään.

Tetenarsisseja ei voi vastustaa

Vaikka huoneenlämmössä tetenarsissit kestävät melko lyhyen aikaa – riippumatta siitä kasteliko vähän vai paljon – ne kuuluvat kevääseen. Valtaosa tetenarsisseista on kotimaista tuotantoa.

Tärkeintä kukkien pitkäikäisyydelle on viileä tila, vaikkapa lasiterassi tai lasitettu parveke. Siellä ne kestävät viikkoja tai jopa kuukausia. Lämpötila saa karaistuneilla teteillä laskea pakkasen puolellekin – paukkupakkasia ne eivät kuitenkaan kestä.

Narsissi ’Bridal Crown’ on saanut meillä arkisen nimen perunanarsissi. Kyllä minä näistäkin tykkään, mutta aika läheltä saa kukkia katsella nähdäkseen niiden kauneuden ;). Viileä paikka on näillekin eduksi, mutta pakkasta ne eivät juuri kestä.

Kokeile sipuleita puutarhassa

Kukinnan loputtua hyasintit, helmililjat ja narsissit kokoan läjään, jossa ne saavat olla ilman mitään hoitoa. Heti, kun maa sulaa, istutamme sipulit puutarhaan. Jos ei omaa pihaa ole, aina voi kysyä lupaa taloyhtiöltä istuttaa sipuleita vaikkapa pensaan juurelle.

Leikkonarsissit kuuluvat pääsiäiseen

Pääsiäiseksi ostan aina leikkonarsisseja, jotka ovat kieltämättä hetken ilo. Kun nippu pääsee veteen, nuput ponnahtavat auki – ja kohta kukat kuihtuvatkin. Pienikukkaisia narsisseja näkee jo myynnissä, mutta isokukkaisiakin koetan juhlapäiväksi metsästää. Turussa on nähty kuulemma jo narsisseja pihalla nupulla!

Iloista keväänodotusta, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kutsu kevät kotiin - "joulukukasta" tuli hitti!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *