Paratiisi takapihalla

Minttutarha ikkunalle pihan pistokkaista

Vaikka minttujen monivuotisuus ja terhakka leviäminen on tuttua, pistokkaiden juurtumisinto yllätti!

Ostin viime kesänä mintuntaimia, ja istutin niitä laatikkoviljelmälle. Pipar-, viher-, sitruuna- ja mohitominttuja löytyi puutarhoilta ja marketeista. Minua kiehtovat makujen lisäksi niiden tuoksut ja kukinta.

Varovaisesti mintun kanssa

Mintut ovat monivuotisia yrttejä, jotka leviävät kasvupaikallaan voimakkaasti. Siksi kasvualusta kannattaa eristää ruukkuihin ja astioihin. Vaikka niin olemme tehneetkin, vuosi istutuksesta mintun versoja tunkee laatikoiden raoistakin.

Lisää minttuja pistokkaista

Tänä kesänä sain valikoimiin suklaamintun, joka kasvoi vierailukohteessani vantaalaisessa rivitalopuutarhassa. Puutarhan hoitaja oli istuttanut vain yhden pienen taimen,  mutta kerää nyt pensaasta runsaan lehtisadon kesäisiin viherjuomiin.

Lähtiessäni talon emäntä poimi minulle tukun suklaamintun versoja mukaan. Kotona laitoin ne heti veteen, ja ilmaa raikastava ”kukkakimppu” jäi muutamaksi viikoksi trassille. Välillä lisäsin maljakkoon vettä,  jolloin huomasin kyllä, kuinka juuria alkoi ilmaantua.

Syyskuun puolivälin jälkeen tartuin toimeen istuttaakseni pistokkaat ruukkuihin. Ei ihme, että mintut leviät villisti, kun pistokkaatkin olivat saaneet nopeasti näin voimakkaat juuret!

Yrttitarha ikkunalaudalle

Poimin heti lisää pistokkaita omasta puutarhastani, ja laitoin ne vesilasiin juurtumaan. Istutan suklaamintun ja omasta puutarhastani otetut pistokkaat keittiön ikkunalle kasvilamppujen alle. Minttutarha ikkunalaudalle – aivan ilmaiseksi.

Raikas yhdistelmä eri minttulajeista samassa ruukussa voisi olla myös kokeilun arvoinen.  Vielä ehtii ottaa pistokkaita ennen pakkasten tuloa!

terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Minttutarha ikkunalle pihan pistokkaista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *