Paratiisi takapihalla

Puutarha ei ole koskaan valmis - Avoimet puutarhat 1.7. teemapäivä on oikeilla jäljillä!

Pelargonihuoneessa on käynnissä kehitysprosessi. Kasveja tulee ja menee, perunat itävät ja pelargonit kukkivat.

Puutarha ei tule koskaan valmiiksi. Luonto tekee tarhurille tepposiaan, ja piha kehittyy hoitajansa mukana.

”Tule katsomaan! Puutarhassamme on vielä yksi paikka, johon minulla olisi kiva idea”, toimitti mieheni aamulla. Hänen ehdotuksensa kuulosti  hyvältä.

Hienolta kuulostaa myös Puutarhaliiton kesätapahtuma Avoimet puutarhat, jossa tänä vuonna teemana on ”Puutarha ei ole koskaan valmis – mutta aina kokemisen arvoinen”.

Ajatelma puhuttelee kaikkia meitä, jotka emme haaveile puutarhamme valmistumisesta ja pysyvästä tilasta, vaan meitä kiehtoo sen jatkuva muutosprosessi. Luonnon ”tepposetkaan” eivät meitä haittaa.

Miten paljon mietittävää, pohdittavaa ja ratkottavaa onkaan 200-300 neliömetrin kaupunkipuutarhassa – entäpä jos pistäisi nollaan neliöiden perään?

Tässä pari otosta puutarhamme keskeneräisyydestä: viljelylaatikot eivät ole ikuisia. Käsittelemätön puu patinoituu ensin kauniisti, mutta sitten se alkaakin jo lahota. Kohta on aika uusia laatikot, mutta mitä näiden tilalle? Kitkeminen auttaisi kyllä aluksi.

Kesäkukkia hankin pitkin kesää, ja usein tulokkaat jäävät ”istumaan” pöydälle, tuolille tai ruukkupinon päälle. Kun aikaa kuluu, siihen ne sitten jäävätkin. Eihän kaikilla tuoleilla kumminkaan istuttaisi?

Auts! Keväällä lasiterassille kylvetyt herneet, auringonkukat ja tuoksuherneet ovat vieläkin istuttamatta. Taimia katsellessa tulee petollisen keväinen olo, mutta kyllä näiden olisi jo aika päästä kunnon ruukkuun.

Varhaiskeväällä lasiterassia pestessä kynttiläkruunu nostettiin väliaikaisesti puun oksalle. Siellä näyttää olevan vieläkin.  Oikeastaan paikka onkin kiva?

Kevätsiivouksessa loppui virta kesken, ja tavaraa jäi pesemättömänä sinne, tänne. Vai onkohan tämä jo toinen kesä, kun pullot kellottavat varjon penkissä? Kylläpä aika rientää.

Nämä varhain keväällä ostetut taimet odottavat yhä istuttamista. Taitaa olla parasta antaa niiden jatkaa elämäänsä laatikossaan, sillä tillitkin kukkivat.

Tässä se paikka on!

Tähän kehitellään lehtimaja, jonka lattiaksi tulee liuskekiveä. Vai pitäisikö kumminkin hankkia pihatiilet? Lahopuutarha siirtyköön hieman vasemmalle ja penkkiin nostetun ruukutuspöydän on aikakin löytää uusi paikka. Kivaa kesälomatekemistä tiedossa!

Sunnuntaina  1.7.2018 vietetään Avoimet puutarhat -teemapäivää. Voit vierailla Avoimet puutarhat -kohteissa ja hankkia lisää ideoita puutarhaasi. Käy samassa puutarhassa useampana vuonna, niin näet kuinka se muuttuu!

Avoimet puutarhat nettisivulta löydät kohteet, joita on noin 500 ympäri maata.

Hmmm…pitäisikö maalata nämä rapistuneet ikkunat – vai jättäisikö näin?

Mukavaa puutarhaviikkoa,

terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Puutarha ei ole koskaan valmis - Avoimet puutarhat 1.7. teemapäivä on oikeilla jäljillä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *