Paratiisi takapihalla

Puutarhurin karvainen pikkuapulainen

 

puutarhatoimittaja ja kissa
Lasiterassilla on vähän turhan paljon outoja tuoksuja ja ääniä.

Puutarhurin karvainen pikkuapulainen

Viisikuinen kissanpentumme Hulda on ahkera auttelemaan olohuonepuutarhassamme. Ulos ei pentua tietenkään yksin lasketa, mutta onneksi emäntä on järjestänyt viherviidakon myös olohuoneeseen.

Kissanpäivät kasvien keskellä

Missä tapahtuu, siellä pentu. Ketterä puutarhurin apulainen on rodultaan venäjänsininen. Sirorakenteinen, lyhytkarvainen ja viihtyy ihmisten parissa.

hlda kissa kentiapalmu
Hyvin kasvavat kentiapalmut ovat kuitenkin kiikkeriä kiipeilypuita.

Isäntäväen kentiapalmut, pelargonit ja muut kasvit viihtyvät olohuoneen kasvilamppujen valossa. Auringon apuna loistavat myös päivänvalolamput verhotankojen yllä.

 

hulda kissa seinällä
Pelastajaa kaivataan ja jatkossa huonekalut vaativat siirtoa.

Olohuoneen vehreä viidakko viehätti pentua heti, kun kynnelle kykeni. Kiipeilypaikkana se on verraton, vaikka välillä tarvitaan korkeanpaikan kammotonta pelastajaa.

 

Kylvetään ja istutetaan

IMG_8012
’Siikli’ on emännän lempiperunalajike, joka kierii ketterästi.

Puutarhaksi sisustettu olohuone on myös emännän työhuone, koska siellä on mainiosti tilaa puutarhahommille. Siellä voi idättää perunatkin, joista assistentti saa idean tuupata muutaman pyörimään pitkin parkettia.

hulda kissa siemenpussit
Kasvihuoneessa majaillutta koppaa on turvallista tutkia sisällä.

Mitä tänään kylvettäisiin? Siementen kylvöpaikaksi olohuone on myös erinomainen, koska siellä on lattialämmitys.  

Katsotaan, kuinka taimet jatkossa viihtyvät.

Kesätöihin lasiterassille?

Olohuoneen ikkunoista on loistonäkymät lasiterassille, jonne pääsevät jo huhtikuussa haukkaamaan raitista ilmaa asukkaat, taimet ja kissat.

Aurinkoisina päivinä on jo riittävän lämmintä kylvötöille.

 

hulda kissa kylvö
Kaunis päivä ei taidakaan olla kuin tehty pääsiäisruoho kylvölle.

Terassilla ei haittaa, jos multaa vähän lentää pöydän allekin. Mutta pääsiäisruohon kylvämisestä taisi tänään innostua vain idean emäntä. 

 

hulda kissa nukkuu
– Voit nyt kirjoittaa sillä välin kuin minä otan päivätorkut.

Kyllä puutarhatyöt hyötyliikuntaa tarjoavat, mutta ottavat myös voimille. Parhaat päivätorkut meillä vedellään kylpyhuoneen lattialämmityksen päällä.

Huldan muistilista

  1. Pieni kissanpentu on kuin juuri kävelemään oppinut lapsi, sanoi ystäväni meillä käydessään. Tassut vievät pentua nopeammin kuin ajatus juoksee.
  2. Ikkunat ja ovet täytyy pitää tiiviisti suljettuina. Kun kotiovi avataan, katse lattianrajaan. Tallenna ennen kuin käännät selkäsi tietokoneelle.
  3. Hiirenharmaa karvatassu ilmestyy etenkin hämärissä kuin tyhjästä, joten turvallisin tapa liikkua kaikille on jalkojen laahaus.
  4. Kysyy kekseliäisyyttä pitää koti turvallisena, kun pentu on aina tassunaskeleen edellä kekseliäisyydessä.
  5. Leikki on kissanpennun työtä, joten sille on tarjottavaa tilaa.  Sohvaryhmän hankkiminen saa yhä odottaa.

Kehräys on kivointa kirjoitusmusiikkia.

terveisin puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Puutarhurin karvainen pikkuapulainen

Minna – Puutarhurin Maja

Voi miten ihana Hulda! Hauska muistilista. Tunnistin monta samaa hauskaa tapaa kuin meidän sinisillä. Ovat jo 2- ja 3-vuotiaat, mutta meno on välillä kuin pennuilla. Nuorempi syö viherkasveja, joten niitä meillä ei ainakaan toistaiseksi ole. Tietokonehommat kannattaa tosiaan tallentaa ennen selän kääntöä. Terveisiä Huldalle Irikseltä ja Helinältä. 🙂

paularitanennarhi

Kiitos Iris, Helinä ja Minna! Venäjänsiniset ovat aivan ihania – kauniita ja viistaita. Meillä oli aiemmin Iida, joka eli 16-vuotiaaksi. Hulda tuli meille pari vuotta sitten. Ragdoll-Rölli on sen lunki kaveri!

Vastaa käyttäjälle paularitanennarhiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *