Paratiisi takapihalla

Sipulikukat tulivat - kevät talven keskelle?

Viileä lasiterassi on sipulikukkaruukuille oiva paikka.

Juuri valoon ja lämpöön nostetut kalvakat sipulikukat sattuivat silmään puutarhamyymälässä. Valossa versot vihertyivät nopeasti – joko nyt alkoi kevät?

Kun näin ensimmäiset sipulikukkien versot, rinnassa läikähti lämpimästi. Ulkona on kaunis talvinen lumipeite ja puutarha vielä nukkuu, mutta kyllä kevät puutarhuria innostaa. Ostin yhden tetenarsissin ja kaksi helmililjaa.

 

Kehitys on tetenarsissillakin nopeaa: parissa päivässä kalvakat versot vihertyivät!

Siirsin taimet muoviruukuista saviruukkuihin – ihan vain ulkonäön vuoksi. Terassilta löytyi vielä syksyllä puutarhasta kerättyä sammalta ja kariketta, jolla koristelin ruukkujen reunat. Kastelin ja asetin kasvit valoisaan paikkaan.

Valoa ja viileää

Lauhalla ajattelin pitää ainakin tetenarsissiruukkua ainakin osan aikaa lasiterassilla, etteivät versot venyisi toivottoman pitkiksi ennen kuin kukinta alkaa.

Koska sisällä on kovin lämmintä, kyllä ne tähän aikaan vuodesta jonkin verran venyvät, vaikka mitä tekisi. Joskus venymisen estämiseksi neuvotaan olemaan kastelematta, mutta se puolestaan kuivattaa myös kukkanuput.

Nyt sitten odotellaan kukkia, mutta itse asiassa versotkin näyttävät kauniilta. Niiden kehitystä on kiva seurata. Veikkaan, että ensinnä kukkaan ehtivät helmililjat, jotka näyttävät olevat jo lähtökuopissaan: lehtien lomasta kukkanuppu pilkottaa jo.

 

Keväällä pidän erityisesti valkoisista ja sinisistä hyasinteista – kunnes kaupan tulevat keltaiset!

Kevätiloa talven keskelle saa myös jouluhyasinttien jäänteistä. Sivusipuleista ponnistavat jälkikukat ovat hentoja mutta luonnollisen näköisiä. Tasettikin availee juuri kukkiaan.

Auringonpilkahduksia tammikuulle toivoen, puutarhatoimittaja Paula


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sipulikukat tulivat - kevät talven keskelle?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *