Paratiisi takapihalla

Sipulikukat tuovat kevätmieltä

Iloa ruukuissa myytävistä sipulikukista!

sipulikukkia

Kohta se räjähtää käsiin taas – sipulikukkien hankkiminen. Puutarhamyymälässä ne olivat jo, ja kohta lähikauppakin tarjoaa kassikaupalla narsisseja ja helmililjoja.

Lajivalikoima oli kantakaupassani ilahduttavan laaja. Tuttujen sorttien lisäksi myynnissä oli monia puutarhasta tuttuja lajeja.

Narsissit avaavat kevään

tete narsissi
Tete-narsissit kestävät jopa muutamia pakkasasteita.

Sipulikukat pitävät viileästä, mutta pakkasta kestävät vain tete-narsissit. Niille terassi on oikea paikka, sisällä ne ovat aina venähtäneet honteloiksi ja kukintakin on jäänyt kehnoksi.

Isokukkaiset narsissit ovat kuitenkin minulle niitä oikeita. Vaikka kukkia syntyy vähemmän, puutarhasta tutut lajikkeet saattavat olla myös valkoisia, oransseja tai niiden yhdistelmiä.

Lauhoina jaksoina pidän isokukkaiset narsissit lasiterassilla. Pakkasyön uhatessa kiikutan ne sisälle. On siinä hommaa, mutta kun keskitän ne isompiin astioihin, ei tarvitse jokaista purkkia erikseen kantaa.

Lumikellot ja sinililjat – herkkää ja kaunista

sinililja

Siniset ja valkoiset kukat tuovat raikkautta sipulikukkavalikoimiin.

Valkoisten lumikellojen ja sähkönsinisten sinililjojen kukinta ei ole kaikkein näyttävimpiä, mutta läheltä katsottuna niiden pikkuruiset kukat ovat kerrassaan hurmaavat.

Muitakin viehättäviä pikkusipulikukkia olisi ollut myynnissä, kuten talventähtiä ja valkokukkaisia helmililjoja. Helmililjat onnistuvat takuuvarmasti, talventähtiä en ole kokeillut.

Ensi syksynä taidan istuttaa ruukkuihin muitakin kuin hyasintteja, jotka ovat onnistuneet hyvin. Ruukut olen talvettanut puutarhassa kasvimaahan haudattuna.

Ihana hyasintti kevätikkunalle!

monikukkainen hyasintti

Vadillinen monikukkaisia hyasinttejä oli kuitenkin puutarhamyymäläreissun paras ostos.

Liilat kukat alkoivat avautua taajaan tahtiin heti huoneenlämpöön tuotua. Pian pienet kellot täyttivät koko astian. Ja mikä tuoksu niistä leviääkään!

Monikukkainen hyasintti on saatu aikaan manipuloimalla sipulit. Harvemmat kukinnot ovat tietysti erilaiset kuin jouluhyasinttien, mutta etenkin isona ryppäänä hennot kukkavanat ovat kauniit.

 

Kokosin vielä sipulikukkien hoito-ohjeet muistinvirkistykseksi:

Hoida sipulikukat näin

1. Pidä sipulikukkaruukut viileässä, jos voit. Viileys estää kukkavanoja venymästä ja kukkia kuihtumasta ennen aikojaan. Pakkasta kestävät kuitenkin vain tete-narsissit.

2. Kastele ruukkuja, sillä muuten nuput voivat kuivahtaa paikoilleen. En ole itse huomannut, että kasteleminen venyttäisi kukkavanoja – vaikka niin väitetäänkin. Hontelo kasvu on seurausta korkeasta lämpötilasta.

3. Aseta viljelyruukun alle aluslautanen tai sujauta viljelyruukku suojaruukkuun. Vanhat peltipurkitkin käyvät tarkoitukseen. Punasaviruukku kuivattaa sipulikukat, joten käytä niitä vain suojaruukkuina.

Kävin vilkaisemassa sipulikukkiani ja kukkia on avautunut nopeasti lisää. Huoneen täyttää nyt kevään tuoksu, joka syntyy vihreistä versoista, kypsyvistä kukista ja vasta kastellusta mullasta.

Kohta haen sipulikukkia lisää!

Terveisin, puutarhatoimittaja Paula

 

 

 

 


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sipulikukat tuovat kevätmieltä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *