Hyvinvointi

Antibiootteja ei saa ottaa ”varmuuden vuoksi” – käytä oikein ja ehkäise superbakteerien leviämistä

Lääkäri määrää antibioottikuurin bakteeritulehduksen hoitamiseen. Antibioottien liikakäyttö johtaa superbakteerien lisääntymiseen ja silti Suomessakin arvioidaan, että kolmasosa antibioottikulutuksesta menee virusten hoitoon.

Euroopan laajuisessa vertailussa paljastuu, että Suomessa käytetään vähemmän antibiootteja asukasta kohden kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Asiantuntijat pitävät tätä merkkinä kriittisemmästä ja viisaammasta antibioottien käytöstä kuin muualla, mutta parannettavaakin löytyy, sillä noin kolmasosa antibiooteista menee yhä virusten hoitoon. Viruksen hoitoon otettu antibioottikuuri on turha, sillä antibiooteilla ei ole mitään vaikutusta viruksiin.

Antibioottien liika- ja väärinkäyttö on johtanut maailmanlaajuisesti superbakteerien lisääntymiseen ja leviämiseen. Superbakteerit ovat kehittäneet ajan myötä antibioottiresistenssin eli ne pystyvät suojautumaan antibioottien vaikutuksilta. Tämän takia onkin tärkeää, että antibiootteja käytetään vain todelliseen tarpeeseen ja kuuri syödään ohjeen mukaan loppuun. Lääkäri arvioi antibioottien tarpeen.

Antibiooteista on haittaa ja hyötyä

Antibioottien hyöty on selkeä: ne nujertavat lähes kaikki bakteeri-infektiot tehokkaasti jo muutamassa päivässä. Antibioottien kirjo on moninainen: Mitä suurempaan joukkoon bakteereita lääke tehoaa, sitä laajakirjoisemmaksi sitä kutsutaan. Laajakirjoisuutta pidetään hoidossa etuna silloin, kun infektion mahdollisia aiheuttajia ei pystytä luotettavasti päättelemään. Kapeakirjoisuuden etu taas on se, että se häiritsee vähemmän elimistön omaa hyödyllistä bakteeristoa.

Laajakirjoiset antibiootit toimivat kuin pommi, joka räjäyttää tieltään niin hyvät kuin huonotkin bakteerit, eli ne vähentävät myös suoliston hyvää bakteerikantaa. Siispä, jos infektion aiheuttaja on tarkasti tiedossa, valitaan usein kapeakirjoinen antibiootti, joka jättää osan kehon omista bakteereista rauhaan.

Antibioottikuurin aikana saattaa esiintyä ripulia tai ihoallergioita, joskin haittavaikutuksia esiintyy vain noin viidellä tai kymmenellä prosentilla hoidettavista. Haittavaikutukset voivat olla vakavia, joten niiden esiintyessä on hyvä ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin ja keskustella kuurin jatkosta tai mahdollisesta lopettamisesta.

Antibiootit saavat suolistobakteerit sekaisin

Antibiooteille on erityistä se, että ne häiritsevät ihmisen omaa hyödyllistä bakteeristoa (mikrobiomia) ja edistävät resistenttien bakteerien syntyä ja leviämistä. Ihmisen mikrobisto eli bakteerikanta rakentuu lapsuudessa ja pysyy samanlaisena koko elämän ajan, jos sitä ei häiritä. Antibiootit ovat yleisin mikrobiston vahingoittaja ja jo yksi kuuri muuttaa bakteeristoa valikoimalla lääkettä kestäviä (resistenttejä) mikrobeja ja tuhoamalla muita. Vaikutus säilyy viikkoja ja kuukausia. Pidemmät ja toistetut kuurit ovat kaikkein haitallisimpia.

Terve mikrobisto säätelee vastustuskykyä, ravintoaineiden hyväksikäyttöä ja aineenvaihduntaa. Täten ensimmäisten elinvuosien bakteeristoa muokkaavat olosuhteet, kuten toistuvat antibioottikuurit, voivat heijastua terveyteen vielä aikuisenakin esimerkiksi allergioiden tai autoimmuunitautien esiintymisenä.

Haittoja voi yrittää torjua probioottilisän avulla. Maitohappobakteerit tulisi nauttia noin kaksi tai kolme tuntia ennen tai jälkeen antibiootin ja kuuria on hyvä jatkaa ainakin puoli vuotta antibioottien syömisen jälkeen. Myös kuitupitoinen ruokavalio lisää suolistobakteerien hyvinvointia.

Lähteet: Apteekki.fi, Terveyskirjasto, THL:n bakteeri-infektioiden johtava asiantuntija Jari Jalava

Lue myös:

Superbakteerit eivät hätkähdä antibiooteista – matkailijan oltava varuillaan Terve suolisto lisää hyvinvointia – näin hoidat bakteerikantaasi Turvottaako, kärsitkö ilmavaivoista? Selvitä syy herkän vatsan vaivoihin Miksi uni katkeaa keskellä yötä? Tunnista syy yöheräilyyn Uskallanko kieltäytyä antibioottikuurista?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Antibiootteja ei saa ottaa ”varmuuden vuoksi” – käytä oikein ja ehkäise superbakteerien leviämistä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.