Kapellimestari Susanna Mälkki: "Jännityksen kanssa oppii elämään"
Kun kapellimestari Susanna Mälkki oli lapsi, äiti ajasti munakellolla soittoläksyjen harjoitteluajan. Mälkki on puhkaissut maailman kovimman lasikaton – hintana on se, että hän ei pääse eroon työroolista kuin kaikkein läheisimpien ihmisten seurassa.
Klassinen musiikki on pitkään ollut miesten hallitsema ala. Ei enää, ei ainakaan täysin.
Aurinkoisena huhtikuun päivänä Musiikkitalon kokoushuoneessa on kihelmöivä tunnelma, kun parinkymmenen toimittajan eteen kutsutaan Helsingin kaupunginorkesterin uusi ylikapellimestari. Hän on Susanna Mälkki, 47.
Mälkki tunnetaan ranskalaisen nykymusiikin osaamisesta. Hän on johtanut kuuluisaa pariisilaista instituutiota Ensemble InterContemporainia seitsemän vuotta.
Ranskalaiseen musiikkiin yhdistetään teoreettisuus, analyyttisyys ja hienostuneisuus. Niin Mälkkiinkin. Lisäksi sanotaan, että hän on työhullu, hyvin yksityinen henkilö, mutta myös leikkisä ja rento – eikä koskaan pinnallinen.
Ensitöikseen Susanna Mälkki kertoo Pablo Picassoa siteeraten, miksi tekee työtään:
”Taiteen tarkoitus on pestä arkielämämme liat sieluistamme.”
Aku Ankka auttoi
Musiikki tuli Susannan elämään kahden isoveljen myötä, kun viulunsoitonopettaja antoi tunteja myös alle kouluikäiselle siskolle. Tyttö pääsi musiikkiluokalle ja kävi iltaisin musiikkiopistoa. Yhdeksänvuotiaana viulu vaihtui selloon.
”Yleensä soittaminen oli ihan mukavaa, mutta kuten kaikille lapsille tapahtuu, minäkään en halunnut aina harjoitella. Äiti laittoi munakellon soimaan merkiksi, että ainakin sen verran piti soittaa,” Susanna Mälkki sanoo.
Hän ei kuitenkaan fuskannut kuten jotkut kaverit, jotka siirsivät munakelloa eteenpäin. Kannustimena oli se, että viulunopettaja tuli aina keskiviikkoisin, Aku Ankan ilmestymispäivänä.
”Sain lukea lehden vasta soittotunnin jälkeen. Usein odotin enemmän Aku Ankkaa kuin soittotuntia. Ehdin jo välillä lopettaa viulunsoiton, mutta aloitin vuoden päästä uudestaan.”
Vasta 15–16-vuotiaana musiikki alkoi tuntua tärkeältä. Kävi mielessä, että ehkä tätä voisi tehdä työkseen.
Tuore ylioppilas olisi voinut lukea kieliä ja ajatella yliopistouraa. Susanna pääsi kuitenkin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan sellonsoittoa, ja musiikki vei mukanaan. Tuli opintoja Ruotsissa ja Englannissa, Turun sellokilpailun voitto ja paikka Göteborgin sinfoniaorkesterissa äänenjohtajana.
”Musiikissa on hirveän paljon kiinni siitä, millaisia opettajia osuu kohdalle. On tärkeää, että tavoitteet ovat realistisia.”
Toisaalta on ollut myös tilanteita, joissa opettajat olivat tyytyväisiä Mälkin soittoon, mutta hän itse ei ollut. Silloin hän halusi vaihtaa opettajalle, joka opettaisi paremmin.
”Olen ollut aika hyvin kartalla omasta tekemisestäni jo nuorena. Ehkä kyky tehdä tällaisia havaintoja on osa sitä, että pääsee huipulle.”
Lahjakkuus löytyi
1990-luvulla maailmalla oli vain joitakin naisia kapellimestareina.
Kun Susanna Mälkki tunsi äänenjohtajana päässeensä sellon kanssa niin pitkälle kuin halusi – hän ei haaveillut solistin urasta – häntä alkoi kiinnostaa Tukholmassa järjestettävä kapellimestarikurssi. Hän ajatteli orkesterinjohtamisen sopivan siihen, miten hän ajatteli musiikkia.
”Olen aina ajatellut aika analyyttisesti, ja musiikissa on paljon syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä.”
Myös ison orkesterin sointi, sen voima ja monipuolisuus kiinnostivat, erityisesti sen laaja ja musiikillisesti haastava ohjelmisto.
Mälkki ei kuitenkaan ilmoittautunut kurssille Tukholmaan. Häntä nolotti ajatus, että maailmankuulu Esa-Pekka Salonen ohjaisi heidän kaltaisiaan alkeistason sählääjiä.
Lopulta hän kuitenkin päätyi kurssille.
”Se, mitä Esa-Pekka puhui, oli todella kiinnostavaa. Kun vielä sain kokeilla johtamista, minulle tuli välähdys, että nyt tiedän, mitä haluan tehdä.”
Kului kuitenkin kaksi vuotta ennen kuin Mälkki haki Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutukseen, kuuluisan Jorma Panulan ohjaukseen.
”Olisin hakeutunut kapellimestariopintoihin jo aiemmin, jos en olisi ollut niin tietoinen alan miehisistä traditioista ja siitä, että minua arvioitaisiin muita paljon kovemmilla kriteereillä.”
Nainenko kapuksi?
Jorma Panula ja Leif Segerstam huomasivat Mälkin lahjakkuuden, ja hänen diplomikonserttinsa vuonna 1999 oli heti onnistunut läpilyönti. Kun nuori englantilainen säveltäjä Thomas Adés hurmaantui kuultuaan menestysoopperansa Powder Her Face -esityksen, hän vaati Mälkin mukaansa johtamaan oopperan Britannian-kiertuetta.
Pian kansainvälinen huippuagentti kiinnitti nousevan tähden riveihinsä, ja Susanna Mälkki työskenteli yli kymmenen vuotta vaativissa tehtävissä.
Kaikki näytti sujuvan kuin rasvattu, kunnes Mälkin arvostama, useita muita naisia alalle luotsannut Jorma Panula meni vuonna 2013 tokaisemaan televisiossa, että naiskapellimestarin fyysinen ja henkinen voima ei riitä säveltäjä Anton Brucknerin ytyrytinään.
Lausunnosta syntyi mekkala, ja Susanna Mälkiltä tivattiin kommentteja. Hän piti kohun keskellä matalaa profiilia ja lausui terveisensä Panulalle lyhyesti Helsingin Sanomissa:
Hän on ollut minulle merkittävä opettaja silloin aikoinaan. Hän on oman sukupolvensa edustaja, ja tunnen hänen temperamenttinsa ja tapansa sanoa asioita joskus kulmikkaasti. Toivon hänelle pitkää ikää ja terveyttä.
Esiintymisjännitystä
Kesäkuussa Susanna Mälkki istuu Helsingin Musiikkitalon kapellimestarien ikkunattomassa vastaanottohuoneessa. Vasemmalla oleva ovi vie Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin Hannu Linnun työhuoneeseen, oikeanpuoleinen Helsingin kaupunginorkesterin johtajan, siis Susanna Mälkin huoneeseen. Askeettisessa yhteistilassa on flyygeli.
Mälkki on hyvällä tuulella, vaikka edessä on henkilöhaastattelu, joita hän inhoaa.
Kapellimestarina hän seisoo korokkeella katseiden keskipisteessä, mutta henkilönä hän ei halua olla esillä.
”Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta olla keskipisteenä. Sosiaalisissa tilanteissa annan mielelläni muiden ihmisten hoitaa sen osan.”
Hän on myös saanut tarpeekseen toimittajista, jotka kysyvät: Onko musiikki sinusta erityisen maskuliinista? Eikö tahtipuikko ole jo psykoanalyysin teorioiden mukaan todella miehinen kapine? Kovan luokan ammattilaiselta on vaadittu itsehillintää, että hän ei ole käskenyt kysyjiä painumaan suolle.
Esiintyminen on jännittävää ilman julkisuuttakin.
”Useimmat muusikot kamppailevat jossakin vaiheessa esiintymisjännityksen kanssa, niin minäkin. Arvelen jännityksen johtuneen siitä, että kukaan ei auttanut minua asiassa”, Mälkki sanoo.
”Kun adrenaliinitaso nousee, kehossa ja mielessä tapahtuu tiettyjä asioita. En osannut varautua sellaiseen, koska kukaan ei ollut kertonut asiasta. Adrenaliini on kuitenkin suuri voimavara, kun sen kanssa oppii elämään.”
Pari päivää harjoittelua
Kapellimestarin työ alkaa jopa pari vuotta ennen konserttia, kun hän ryhtyy miettimään, mitä tilaisuudessa esitetään. Koko ajan on kerättävä aineistoa eri orkestereille, Mälkin tapauksessa Los Angelesille, Lissabonille ja nyt myös Helsingille.
Yleisö näkee orkesterinjohtajan työstä vain jäävuoren huipun, konsertin. Myös orkesterin muusikot tietävät johtajansa työstä lopulta aika vähän.
Orkesteri saa uuden ohjelmiston ja kapellimestarin ohjeet viimeistään kolme kuukautta ennen konserttia. Muusikot valmistautuvat itsenäisesti.
Yhdessä orkesteri alkaa harjoitella vasta esiintymisviikon maanantaina. Kapellimestari valmistautuu tapaamiseen huolellisesti – pukeutumista myöten. Joissakin maissa harjoitellaan rennosti farkuissa, toisaalla ollaan muodollisempia.
Soittajat saapuvat paikalle hyvissä ajoin, ja kapellimestari kulkee heidän keskuudessaan jutellen. Tasan kello kymmeneltä kapellimestari kättelee konserttimestarin, soitinten viritykset tarkistetaan ja harjoitus alkaa. Jo saman viikon keskiviikko- ja torstai-iltana pidetään konsertti.
”Aina täytyy kyetä huippusuoritukseen tietyllä kellonlyömällä.”
Olo kuin poliitikolla
Susanna Mälkki ei uransa alussa suostunut avustaviin tehtäviin, vaan haki potkua maakuntien orkestereista ja kokosi itselleen laajaa ohjelmistoa ja omaa näkemystä. Strategia toimi.
”Nyt kun olen osoittanut, että minulla on ammattitaito, meriitit ja asema, voin puhua alani tasa-arvosta enemmän kuin alussa. Murros on tapahtunut minun työurani aikana, ja olen iloinen, jos olen voinut edesauttaa sitä.”
Susanna Mälkki tahtoo tunnistaa epäkohdat, mutta ei valittaa. Hän muistuttaa, että joskus naisilla saattaa olla illuusio, että miehillä ei ole vaikeuksia ollenkaan.
Hän haluaa murtaa myös vanhanaikaista johtamiskulttuuria.
”Jopa meillä Suomessa on esimerkkejä siitä, että ihmisiä johdetaan pelon avulla. Ikään kuin vasta saamalla raivarin näyttäisi olevansa oikea johtaja”, Mälkki sanoo.
”Pelolla ja simputtamisella voi kyllä hallita, mutta jos autoritaariseen johtamiseen totutaan, työstä voi tulla molemmin puolin alkeellista: jos ei vahdita, vahtimatta ei tehdä mitään.”
Kapellimestarin työn kokonaisvaltaisuus on yllättänyt. Olo on vähän kuin poliitikolla.
”Täytyy hyväksyä, että kapellimestari on roolini maailmassa – rooli on saavutus, mutta edellyttää julkisen roolin hyväksymistä. Roolista ei pääse eroon kuin kaikkein läheisimpien kanssa.”
Syksyllä Suomeen
Susanna Mälkki saapuu Helsinkiin ja syksyn esityksiin ruskettuneena. Hän on tehnyt kesällä elämänsä vaativimman patikkaretken Alpeilla. Kymmenessä päivässä ryhmä vaelsi oppaan johdolla klassisen reitin Ranskan Chamonix’sta Sveitsin Zermattiin.
”Vaeltaminen on todella fyysistä. Aivot saavat levätä.”
Ohjelmiston opettelua varten on ollut varattava paljon vapaata aikaa ilman kalenterimerkintöjä. Jos Susanna Mälkki joutuu lentämään mannertenvälisen lennon ja edessä on sopeutuminen isoon aikaeroon, hän olisi mieluiten esiintymispaikkakunnalla viikko ennen harjoitusten alkua ilman mitään velvollisuuksia. Normaalisti hän pääsee paikkakunnalle päivää tai kahta ennen.
”En koskaan tule harjoituksiin suoraan lentokentältä kuten jotkut.”
Ajatusten on oltava orkesterin edessä kirkkaat, koska kapellimestarin täytyy olla täysin läsnä. Hänen on pystyttävä ratkomaan yhtä aikaa monenlaisia ongelmia. Tässä auttaa kokemus.
”Sanotaan, että parhaat kapellimestarit ovat vanhoja tai kuolleita.”
Nykyään ihastellaan nuoria tulokkaita, mutta alalla tiedetään, että kapellimestarit paranevat vanhetessaan. Työtä voi tehdä 70-vuotiaana ja vanhempanakin.
Susanna Mälkillä ei ole ollut esikuvaa iäkkäästä naisesta kapellimestarina.
”Minun oli aiemmin vaikea nähdä itseni vanhana kapellimestarina, mutta nyt olen alkanut ajatella, että se olisi todella makeaa.”
Ei tarvitsekaan lopettaa häveliäästi, kun täyttää 50 vuotta.
”Voin olla itse tuo esikuva. Nyt vasta alkaa tulla sellaisia konsertteja, joita olen aina halunnut tehdä. Minusta tulee kapumummo, supergranny! Parhaat vuoteni ovat edessä.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 18/16.
Lue lisää: Huippusopraano Karita Mattila: “Minua ajaa itsekritiikki”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kapellimestari Susanna Mälkki: "Jännityksen kanssa oppii elämään"