Hyvinvointi

Korkea kolesteroli voi tappaa jo kolmekymppisenä – moni kärsii tietämättään perinnöllisestä häiriöstä

Jopa 25 000 suomalaisella on geenivirhe, joka elintavoista riippumatta kohottaa veren kolesteroliarvot korkealle. Pahimmillaan perinnöllinen ja elinikäinen tauti aiheuttaa sydäninfarktin jo nuorena.

Moni kamppailee korkean kolesterolin kanssa. Korkea kolesteroli eli veren suuri kolesterolipitoisuus johtuu usein epäterveellisistä elämäntavoista, mutta korkea kolesteroli voi myös periytyä.

Geenivirheestä johtuvassa, familiaaliseksi hyperkolesterolemiaksi kutsutussa taudissa kolesteroli on koholla lapsesta lähtien. Pitkä altistuminen korkealle kolesterolille tuo sen haittavaikutuksetkin nopeammin esille.

”Arvioiden mukaan familiaalista hyperkolesterolemiaa sairastavista miehistä puolet saa alle 50-vuotiaana jonkin verisuonikomplikaation, kuten sydän- tai aivoinfarktin, ja naisista kolmasosa alle 60-vuotiaana”, sanoo HYKSin sisätautien ja kuntoutuksen ylilääkäri Juhani Kahri.

Familiaaliseksi hyperkolesterolemiaksi kutsuttua tautia sairastaa Suomessa 10 000–25 000 ihmistä.

Korkea kolesteroli näkyy harvoin ulospäin

Veren korkeaa kolesterolia ei itse tunne eikä sitä pysty päättelemään esimerkiksi pelkän painon perusteella. Kahri neuvookin mittauttamaan oman kolesteroliarvon, jos suvun jäsenillä on esiintynyt verisuonisairauksia jo nuorena.

Oma kolesteroliarvo olisi hyvä tietää viimeistään 30–40-vuotiaana.

Korkea kolesteroli voi joissain tapauksissa näkyä sormi- ja kyynärnivelten alueelle tai silmäluomiin nousevina kellertävinä patteina. Myös akillesjänne voi paksuuntua ja kovettua, tai silmän sarveiskalvolle saattaa ilmaantua kaarimainen samentuma.

Terveelliset elämäntavat eivät yksin korjaa perinnöllistä hyperkolesterolemiaa

Ruokavalio on korkean kolesterolin ehkäisyssä ja hoidossa kaiken a ja o. Kahri kehottaa välttämään kovia rasvoja ja suosimaan täysjyvätuotteita, kasviksia ja kalaa.

Myös tupakoimattomuus, riittävän liikunnasta huolehtiminen, ylipainon ja korkean verenpaineen välttäminen auttavat.

Omilla elämäntavoilla voi laskea kolesteroliarvoa 5–10 prosentilla. Hyperkolesterolemia-tautia sairastavilla kokonaiskolesteroliarvo on kuitenkin niin korkea, että terveelliset elämäntavat eivät yksin riitä.

”Perinnöllisesti korkeaa kolesterolia hoidetaan statiinilääkityksellä, joka alentaa veren kolesterolia.”

Hyperkolesterolemiapotilaiden riski sairastua sydän-ja verisuonisairauksiin saadaan laskettua lääkehoidolla normaaliväestön tasolle. Mitä aikaisemmin hoito aloitetaan, sitä parempi vaikutus sillä on.

 

Testaa oletko perinyt korkean kolesterolin täältä.

Lue myös:

Kolesteroli kuriin kotikonstein Alle 50-vuotiaan sydänkohtaus on yllätys – näin se oireilee Terve suolisto lisää hyvinvointia – näin hoidat bakteerikantaasi Turvottaako, kärsitkö ilmavaivoista? Selvitä syy herkän vatsan vaivoihin Totta ja tarua kolesterolista

Kommentoi

Kommentoi juttua: Korkea kolesteroli voi tappaa jo kolmekymppisenä – moni kärsii tietämättään perinnöllisestä häiriöstä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.