Marketta Horn: "En ole ekoelämästäni huolimatta ihan pelkkä hihhuli"
Marketta Horn on jättänyt monta paikkaa taakseen etsiessään rauhaa ja luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Maailmannainen on nyt pysähtynyt synnyinseudulleen Saarijärvelle, josta hän löysi kauan etsimänsä ikimetsän.
Saarijärven Lannevedellä Mörkökorvessa, mutkaisen tien päässä, suuren kuusen takana nököttää pieni mökki. Siellä maailman melulta turvassa asuu Marketta Horn, 66. Pari vuotta sitten hän palasi synnyinseudulleen Saarijärvelle, ikimetsän keskelle.
”Etsin sopivaa paikkaa kymmenen vuotta. Sitten vanha koulukaverini kertoi, että nyt olisi Lannevedellä myytävänä ikimetsä. Arvokas metsä myydään vain, jos joku ostaa mökin. Luonnonperintösäätiö osti metsän, ja minä Luojankukkaron, eli mökin ja piharakennukset.”
Marketta oli ollut kymmenen vuotta talvet enemmän ja vähemmän asunnoton. Hänellä on suvun mökki Äänekosken Konginkankaalla, Akseli Gallen-Kallelan maalaamissa maisemissa, mutta siellä ei voinut asua talvisin. Niinpä hän vietti talvet eri paikoissa.
Marketta haluaa elää elämää, joka kunnioittaa luontoa ja kuormittaa sitä mahdollisimman vähän. Siksi hän poisti Luojankukkarosta heti tiskikoneen, sähkökiukaan, sähköpatterit, jääkaapin ja vessanpöntön. Jääkaappiruoat säilyvät maakellarissa hyvin, ja pihan perällä on ulkohuussi.
”Vesivessa on todella huono keksintö. Se vie mennessään hyvät lannoitusaineet. Luoja on luonut meidät sellaisiksi, että tuotamme lannoitteemme itse.”
Virosta Marketta hankki perinteisen pulsaattoripesukoneen, johon hän lämmittää veden hellalla. Peräkammarin uuni lämmittää taloa.
Marketan nykyinen elämänvaihe on eksperimentti, kokeilu siitä, miten voi elää elämäänsä rajallisella maapallollamme tuhoamatta sitä lisää.
”Maapallo kestää kymmenen prosenttia nykyisistä jätteistämme. Nyt olemme tappamassa maapalloamme. Haluaisin kokeilla, miten saasteeton elämä voi olla mahdollista ja hauskaa. Haluan elää olosuhteissa, missä kukaan ei hallitse toista eikä luontoa.”
Yksin asuminen on Marketalle ”aika iso hiilijalanjälki”. Siitä hän ei halua luopua. Asumismuodon lisäksi nettiyhteys täyttää sen kymmenen prosenttia, mikä on maapallon kestokyky. Marketta kirjoittaa jatkuvasti kirjaprojekteja, kotisivua ja reissuillaan blogia. Aktiiviselle keskustelijalle nettiyhteys on tärkeä linkki maailmaan.
Isä opetti kierrätystä
Marketta oppi isältään jo lapsena kompostointia ja ympäristönsuojelua. Isä oli kunnan eläinlääkäri ja äiti tunnettu kulttuuripersoona Saarijärvellä. Perhe kuului siis Saarijärven eliittiin, asui suuressa kunnan eläinlääkärin talossa, jossa palvelijat hoitivat kodin.
”Omassa lapsuudessani vanhemmillani ei ollut aikaa lapsille, vaan palvelija hoiti meidät. Päätin, että jos minulla on joskus omia lapsia, hoidan heidät itse ja olen heille läsnä. Ja niin tein.”
Marketta on opiskellut elämässään 12 yliopistossa 7 maassa, muun muassa Yhdysvalloissa, Moskovassa ja Saksassa. Hän väitteli tohtoriksi kansainvälisestä politiikasta. Hän tapasi saksalaisen miehensä Berliinin Freie Universitätissä, meni naimisiin ja sai kolme lasta. Perhe asui vuosia Luxemburgissa miehen työn vuoksi.
Kun perhe palasi Suomeen, Espooseen, halusi Marketta vaikuttaa ympäristöasioihin. Hän meni mukaan vihreisiin, sai yllätyksekseen vuoden 1983 kunnallisvaaleissa paljon ääniä ja pääsi valtuustoon.
”Olin jo silloin sitä mieltä, että koko elämäntapa on muutettava ja se onnistuu vain rakenteita muuttamalla, mutta eihän siihen oltu valmiita.”
Marketta alkoi turhautua ja halusi suurempaa muutosta elämäänsä. Hän kyllästyi asumaan Espoon Mankkaalla, jossa moottoritiet halkoivat maisemaa ja sunnuntaisin naapurit käynnistivät ruohonleikkurinsa.
”Melu vaikuttaa haitallisesti elimistöömme. Se kiihdyttää tulehdusprosesseja ja vaikuttaa jopa hormonitoimintaan. En halunnut asua enää melun keskellä. Kun lapset lähtivät maailmalle, myimme mieheni kanssa talon ja lähdimme omiin suuntiimme. Minä lähdin perustamaan Ähtäriin vanhojen ihmisten ekokylää.”
Syntyi Suomineito-ekoyhteisö. Enimmillään yhteisössä asui 14 ihmistä, saman verran vierailijoita ja satakunta erilaista kotieläintä. Kaikki mahdollinen kasvatettiin itse. Kaupasta hankittiin vain sokeria, kahvia ja öljyä.
Seitsemän vuotta Marketta teki yhteisössä kaikkensa unelmansa eteen, mutta ei onnistunut. Ekoelämä vei unen ja terveyden. Hän lähti sapattivuodelle kiertämään Aasian ja Australian luostareita ja ekokyliä testatakseen voisiko ihmisryhmä elää henkisessä yhteisössä harmonisesti.
”Halusin kokeilla, miten kiertää maapallo ilman lentokonetta ja niin, etten osta pullotettua vettä. Se onnistui.”
Marketta palasi puolentoista vuoden kuluttua Suomeen ja tajusi, ettei paluu Ähtäriin ollut mahdollista, koska asukkaat olivat muuttaneet ja vastuullinen ekoajatus oli muuttunut. Siitä alkoi kymmenen vuotta kestänyt vaeltajan elämä. Marketta asui ystävien luona, perusti Lahteen luomumummolan ja asui yhden talven Portugalissakin saksalaisten perustamassa vapaan rakkauden ekokylässä Tamerassa.
Sitten löytyi Mörkökorpi.
Metsästä rauhaa
Heti talon vierestä alkaa taianomainen ikimetsä. Se tarkoittaa metsää, josta ei ole kaadettu koskaan puita, eli sieltä ei kantoja löydy. Mörkökorven ikimetsä on erittäin puhdas, sen näkee puiden oksista roikkuvista naavoista. Maan peittää pehmeä sammal. Metsässä on täysin hiljaista.
”Puut ovat kavereitani, nautin tästä metsästä. Täällä on ikiaikaista viisautta. Metsään on haudattu taloa palvellut Pekka-hevonen, ja haluan aikanaan tulla haudatuksi sen viereen. Olen saanut siihen luvatkin. Haluan, että madot syövät minut ja palaan siltä osin takaisin luontoon.”
Marketta puhuu samoista asioista kuin tunnettu filosofi Pentti Linkola. Eli siitä, että kulutamme liikaa ja elämme maapallon kannalta kestämätöntä elämää.
Pentti Linkola perusti aikanaan Luonnonperintösäätiön suojelemaan Suomen vanhoja metsiä. Säätiö ostaa metsiä ja suojelee ne pysyvästi, kuten Mörkökorvenkin metsän. Linkola on itse käynyt Marketan luona tutustumassa metsään.
”Hän oli sitä mieltä, ettei täällä tarvitsisi kenenkään asua, vaan luonto hoitaisi omalla tavallaan aikojen kuluessa talon ja pellot. Hän neuvoi, ettei metsään saisi tehdä polkuja ja mieluiten pitäisi välttää kulkemistakin siellä. Mörkökorpi on tarkoitettu luonnon perinnöksi, ei ihmisen.”
Marketta on nuorempana osallistunut eri puolilla Eurooppaa samoihin mielenosoituksiin Linkolan kanssa. Niissä vastustettiin suomalaista metsäteollisuutta ja vaadittiin, etteivät ihmiset ostaisi suomalaista vessapaperia.
”Meitä sanottiin maanpettureiksi”, muistelee Marketta.
Uutta kohti
Marketta on oppinut elämänmuutoksistaan ja valinnoistaan sen, ettei kannata jäädä lyömään päätään seinään. Kun vanha on käynyt mahdottomaksi, hän on innostunut siitä, mikä on tullut tilalle.
”Elämä kantaa, kun etenee pienin askelin ja pitää takaportin auki. Menen täysillä kaikkeen ja jos ei kelpaa, niin sitten keksin jotain muuta. Ketään ei saisi suututtaa, mutta minä olen kyllä suututtanut suoruudellani paljon ihmisiä, sen tiedän.”
Tyhjästä Marketta ei ole koskaan aloittanut, vaan on aina ensin viritellyt ja pohtinut uusia alkuja ennen kuin ryntää niihin. Vaikeita paikkoja on silti ollut.
”Kaksi asiaa on ollut elämässäni todella vaikeita. Toinen oli, kun mieheni lähti ja toinen, kun palasin Aasiasta ja huomasin, että Ähtärin ekoyhteisö oli poissa ollessani turmeltu. Siitä en ole vieläkään päässyt yli, mutta olen oppinut paljon.”
Marketan erikoiset elämänvalinnat ihmetyttävät monia, ja häneltä kysytään usein, mistä hän on saanut rohkeutta lähteä aina vaan uudestaan uuteen ja tuntemattomaan.
”Kyse ei ole rohkeudesta, vaan pakosta. Jokaisessa elämävaiheessa olen kääntänyt viimeisetkin kivet, niin kotona, yliopistossa, politiikassa kuin yhteisössäkin. Mutta aina jossain vaiheessa olisi pitänyt luopua siitä, mitä pidän oikeana. Silloin olen lähtenyt etsimään haluamaani muualta. Ehkä rohkeutta on vaatinut se, että olen loukannut läheisiäni elämäntavallani. He ovat yleensä halunneet, että tekisin jotain muuta.”
Nyt Marketta etsii haluamaansa juuriltaan Saarijärveltä. Varsinaisesti hän palasi ikimetsän vuoksi. Paluu vähän jännittikin.
”Mutta täällä tiedettiinkin, etten ole ekoelämästäni huolimatta ihan pelkkä hihhuli. Täällä minun ei tarvitse selitellä olemistani. Toisaalta jotkut ehkä luulevat, että köyhäilen huvikseni, mutta saan vain pientä eläkettä, joka riittää elämäntapaani oikein hyvin.”
Marketan elämäntapa kiinnostaa saarijärveläisiä. Pihaan pölähtää silloin tällöin joku ihmettelemään, voiko näin elää. Marketta ei kuluta juuri mitään. Rahaa menee ruokaan ja vaatteisiin, jotka hän hankkii kirpputorilta. Hän välttää muovipakkauksia ja muuta jätettä niin, että roskaa kertyy kuukaudessa vain puoli kassillista.
”Ihminen tarvitsee lopulta hyvin vähän tavaraa. Kaikki mitä rahalla saa on liian halpaa ja suurin osa siitä tuhoaa arvokasta ympäristöämme. Ihminen ei tarvitse tavaraa vaan turvaa. Mörkökorvessa minulla on se turva.” Vaikka Marketan on nyt hyvä olla, hän ei mieti elämäänsä onnellisuuden kautta.
”Onnellisuus ei kuulu sanavarastooni. Kun tajusin, etten esimerkilläni voi muuttaa maailmaa paremmaksi, päätin, että yritän ainakin olla huonontamatta tätä avaruuslaivaa. Silloin voin katsoa tulevia sukupolvia kirkkaasti silmiin, kun he kysyvät, miksi teitte tämän meille, miksi tuhositte maapallon. Ehkä siitä olen iloinen, että olen saanut elää elämäni kaikki jaksot. Toivottavasti saan elää ne loppuun asti.”
Jaksoilla hän tarkoittaa elämänkaarta, joka menee näin: Ensin opiskellaan ja opetellaan elämään tässä maailmassa. Sitten on toiminnan vaihe. Nyt Marketta elää kolmatta vaihettaan, jossa hän luopuu aineellisista arvoista, etsii henkisyyttä ja on isovanhempi. Neljäs vaihe on vielä edessä. Se on askeesin, mietiskelyn ja nuorempien opettamisen vaihe. Siihen liittyy vielä kerran haave elämisestä yhteisössä, esimerkiksi luostarissa.
Koska Marketta on tottunut vaikuttamaan, hän on jo suunnitellut Lanneveden kylälle aikapankkia. Siinä ihmiset antaisivat omaa osaamistaan muille. Ilman rahaa. Ja saisivat vastineeksi palveluita. Aikapankki toimii jo monissa maissa, myös Suomessa. Mutta ollaanko Lannevedellä valmiita Marketan maailmanparannukseen?
”En tiedä, mutta yritän. Olen tehnyt seteleitä, joita annan, kun joku ottaa minut kyytiin. Sillä setelillä minulta voi ostaa aikaa, jolla teen jotakin hyödyllistä. Tai kun saan jonkun tuotteen, yritän ensin maksaa sen toviseteleilläni.” •
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2016.
Lue myös:
Onnellinen maallemuuttaja Heli, 40: “Elämä on hyvää, kun pää on käännetty plusmerkkiseen asentoon”
Koiriin hurahtanut Sanni, 36: “Koiran kanssa on pakko nauraa”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Marketta Horn: "En ole ekoelämästäni huolimatta ihan pelkkä hihhuli"