Näyttelijä Vappu Nalbantoglu: ”Turkkilainen sukuni on tiivis”
Näyttelijä Vappu Nalbantoglu valokuvasi viikkonsa kulun. Hän opetteli vuorosanoja bussissa ja kaipasi Turkissa asuvaa sukuaan.
Ystäviä sunnuntaisin
”Synnyin ja kasvoin Laihialla. Takapihalta pääsi juoksemaan suoraan pellolle ja sieltä metsään, se oli hienoa. Nyt tuntuu romanttiselta, että pienessä kylässä kaikki tunsivat toisensa, mutta nuorena se ärsytti. Kun tuli riitaa vanhempien kanssa, uhosin painuvani pois kylältä heti kun voin.
Pienellä paikkakunnalla ei ollut paljon harrastuksia, joten kavereista tuli tärkeitä. Meillä on yhä sama seitsemän kaverin porukka, Laihian tytöt.
Nykyään meistä monilla on työkiireitä ja lapsia, joten illaksi on vaikea irrottautua. Niinpä tapaamme sunnuntaibrunsseilla. Jokainen tuo yhteiseen pöytään jotain. Myös miehet ja lapset voi ottaa mukaan.
Olen aina ajatellut, että joskus minullakin on lapsia, mutta vielä tähän mennessä niitä ei ole siunaantunut.
Onneksi minulla on mahtava kummilapsi, veljeni kolmasluokkalainen poika.
Hän tykkää kovasti käydä teatterissa ja muistaa yhä repliikkejä komediasta, jonka näki viisivuotiaana. Ministeriä viedään -näytelmästä hän sanoi, että se on parempi kuin Putous, koska siinä on koko ajan vitsejä.”
Iso suku Turkissa
”Kotini lähellä Lauttasaaressa on mahtavia kalliorantoja, joilta voi tuijotella merta pitkälle horisonttiin. Meri on aina ihana, on se sitten kimmeltävää jäätä tai harmaata ja hyistä aallokkoa.
Lämmintä rantaa näen halutessani Turkissa. Isäni on kotoisin Turkista, joten minulla on siellä läheisiä sukulaisia. Koska siellä suku on hyvin tiivis, tunnen hyvin kaikki isän pikkuserkun lapsetkin. Se on hienoa, sillä suvun kautta pääsen mukaan paikalliseen elämänmenoon.
Istanbulissa elämän syke on voimakas: siinä kuuluvat ihmisten, autojen, musiikin, ruoanlaiton ja rukouskutsujen äänet. Ihmiset ovat välittömiä. Kaikki taksikuskista torimyyjään puhuttelevat siskoksi ja tädiksi, mikä tuntuu mukavalta. Jos jollakulla on jokin hätä, apua annetaan heti, työnnetään vaikka vesipullo käteen.
Meillä on perheen kesäpaikka Alanyan lähellä. Käyn siellä vähintään kerran vuodessa, usein itsekseni. Siskollani ja veljelläni on omat perheensä, joten yhteistä aikaa on vaikea löytää.”
Sarvikuonon kanssa
”Huuhtelen nenäni sarvikuonokannulla joka aamu ja ilta, aina kun harjaan hampaat. Moni tuttu suositteli minulle nenähuuhtelua flunssan ehkäisyyn, ja hyvin on toiminut.
Kannussa käytettävä suolavesi puhdistaa nenäontelot ja desinfioi pöpöt pois. Siitä tulee raikas olo. Röörit auki on helpompi hengittää, ja puhe kulkee paremmin.
Kun on viikossa 5–6 esitystä, on kova paine pysyä terveenä. En halua, että minun sairastumiseni vuoksi esitys pitäisi peruuttaa. Niinpä vetelen aamuisin kaikki vitamiinit sekä sinkkiä ja kalaöljyä. Yritän myös syödä terveellisesti ja säännöllisesti.
Pyrin siihen, etten ainakaan tieten tahtoen tuhoaisi terveyttäni. Siksi lopetin tupakoinnin. Teatterikoulussa olin oikein opettelemalla opetellut polttamaan, ajattelin sen kuuluvan taiteilijaimagoon. Kaverit kyllä nauroivat minun amatööritupakoinnilleni, koska poltin pelkkiä poskareita. Mutta valitettavasti harjoitus teki tässäkin mestarin, ja jäin tupakkaan koukkuun moneksi vuodeksi.”
Vuorosanoja bussissa
”Bussimatka kotoa työpaikalleni Helsingin kaupunginteatteriin kestää puolisen tuntia. Käytän sen usein vuorosanojen harjoitteluun.
Tykkään kulkea julkisilla, silloin ei ole parkkiongelmia. Ilman autoa olen vapaa muuttamaan suunnitelmia. Voin vaikka kävellä kotiin jos siltä tuntuu.
Teatterissa olen unelmatyössäni. Olen aina halunnut esiintyä. Lapsena sanoin, että isona minusta tulee sirkuspelle.
Teatteridebyyttini tein kuitenkin sammakkona. Pääsin muiden balettikoululaisten kanssa esiintymään Pessi ja Illusia -balettiin Vaasassa. Muut tytöt harmittelivat, etteivät saaneet ylleen ihania hörselöitä, mutta minua sammakon rumat vaatteet eivät haitanneet. Oli vain kiva miettiä, miten olla sammakko.
Balettiharrastukseni kesti lukion ekalle asti. Silloin harjoittelu oli jo intensiivistä ja vei aikaa. 16-vuotiaan äkkipikaisuudella päätin lopettaa koko touhun.
Vähän odottelin, että minua yritettäisiin puhua ympäri, maaniteltaisiin tulemaan takaisin. Mutta vanhemmat totesivat vain, että ai, sä lopetit. Balettiopettajakaan ei soittanut pyytääkseen suurta balettilupausta takaisin, vaan totesi ymmärtävänsä ratkaisuni. En sitten kehdannut enää mennä takaisin.”
Saappaat haisevat
”Esiinnyn tällä hetkellä Kaktuksen kukka -näytelmässä, joka tapahtuu 1960-luvun Pariisissa. Värikkäät saappaat kuuluvat tuohon aikakauteen. Ne ovat aitoa muovia, joten suoraan sanoen ne haisevat.
Roolihahmoni on Antonia, nuori luonnonlapsi, joka elää hetkessä eikä kadu mitään. Olin itsekin nuorena samalla tavalla idealistinen ja ajattelin kaikista hyvää.
Uskon yhä, että ihmiset yleensä pyrkivät hyvään. Tai että heillä on ainakin jokin syy, miksi he käyttäytyvät huonosti toisia kohtaan. Maailmani ei kuitenkaan romahda, jos huomaan, ettei joku olekaan niin kiva kuin antoi ymmärtää. En minäkään ole pelkästään kiva. Sellaista elämä on.”
Varpaat esityskuntoon
”Sandaalikausi yllätti jo helmikuussa, sillä roolihenkilöni on lavalla välillä paljain jaloin. Teki mieli laittaa talvikenkävarpaat katseen kestävään kuosiin, joten kävin ottamassa jalkahoidon kosmetologikoulussa. Nyt kehtaan riisua saappaat.
Jaloista löytyy heikko kohtani, polvesta nimittäin. Se on operoitu viisi kertaa, mutta nyt se on kestänyt jo useita vuosia kunnossa.
Kun menin ensimmäistä kertaa ortopedille näyttämään reistaavaa polveani, hän kertoi kahdenlaisia uutisia. Hyvät olivat ne, että jalkaa ei tarvitse amputoida. Huonot, ortopedi sanoi, olivat ne, että en pystyisi enää harjoittamaan ammattiani.
Onneksi lääkäri oli väärässä: hän oli luullut minua tanssijaksi. Tanssijan ura olisi voinut loppua, mutta näyttelijänä onneksi pärjään. Kaikilla meillä on jotain vammoja, joiden kanssa vain pitää oppia elämään. Enää en voi käyttää kroppaa yhtä huolettomasti kuin nuorena.
Näyttelijän työ on kokovartalohommaa, fyysisesti ja psyykkisesti. Työn alla olevaa roolia miettii vapaa-ajallakin, vaikka kuinka haluaisi jättää työt työpaikalle.”
Kilvoittelua kukilla
”Rakastan kukkia ja niiden kanssa hypeltelyä! Minulla on kotona aina tuoreita kukkia, aivan erityisen tärkeitä ne ovat talvella.
Ostan itselleni huokeita kukkia ja laitan niitä itse asetelmiin. Leikkaan varret, vaihdan vettä ja nypin lakastuneita kukkia. Kilvoittelen itseni kanssa siitä, kuinka pitkään saan kimpun säilymään.
Ilahdun aina, jos saan näytökseen kukkia. Joskus olen saanut kimpun vanhemmiltani. Eläkkeelle jäätyään he muuttivat Helsinkiin ja käyvät mielellään katsomassa esityksiäni. He ovat kulttuurin suurkuluttajia.
Tiedän, kuinka kiva on käydä katsomassa jonkun läheisen esitystä. Kun näytelmässä on itselle tärkeä ihminen, sitä on niin hänen puolellaan, että esitys tuntuu aina hyvältä.
Tällainen tärkeä ihminen on hyvä ystäväni Emmi Pesonen. Tutustuin häneen Teatterikorkean pääsykokeissa, ja siitä asti olemme päivittäneet toistemme kuulumiset tunnin puheluilla joka toinen päivä, jos emme ehdi tapaamaan.
Emmin kanssa voin puhua kaikesta ja puida myös ammattiin liittyviä asioita. Oli hienoa näytellä Emmin kanssa televisiosarjassa Punainen kolmio.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2016
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Näyttelijä Vappu Nalbantoglu: ”Turkkilainen sukuni on tiivis”
Siis – syntynyt Laihialla vai Tampereella? Iso ero. Heh!