Talous

Työuupumus uhkaa tietotyöläistä – tunnistatko sinä oireet?

Työuupumus on erityisesti tietotyöläisen riesa, jonka voi välttää kiinnittämällä huomiota stressitekijöihin ajoissa. Omilla toimilla on uupumuksen ehkäisyssä valtava vaikutus, mutta myös työnantajan tulee ottaa vastuuta työntekijöiden hyvinvoinnista.

Työuupumus oireilee kadonneena työmotivaationa ja työnilona. Työntekijä ei jaksa työskennellä entiseen tahtiin, ei pysty keskittymään työhönsä ja loukkaantuu herkästi kaikesta. Uupuminen ei ole pelkkää stressiä, vaan sille tyypillistä on väsymys, joka ei poistu nukkumallakaan, työn mielekkyyden tunteen katoaminen, kyynistyminen ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Työuupumuksen merkit on syytä ottaa vakavasti, sillä vaikka työuupumus ei ole sairaus, se altistaa esimerkiksi masennukselle, unihäiriöille ja työkyvyttömyydelle.

Työuupumusta ei pidä sekoittaa stressiin, sillä negatiivisesta kaiustaan huolimatta stressi on itse asiassa hyväksi työnteolle. Pieni paine kannustaa eteenpäin ja auttaa saamaan aikaan valmista jälkeä, mutta työuupumuksesta puhutaan silloin, kun stressijakso pitkittyy eikä työssä ole hengähdystaukoja.

Työuupumus ei hellitä vapaa-ajallakaan, vaan syyllisyys tekemättömistä töistä ja pelko omasta osaamattomuudesta seuraavat työntekijää kaikkialle. Kyynistyminen voi puolestaan johtaa siihen, ettei työnteko enää kiinnosta lainkaan ja työuupumuksesta kärsivä voi eristäytyä omiin oloihinsa. Asiakaspalveluammatissa työuupumus voi purkautua työtehtävien lisäksi myös asiakkaisiin.

Tunnollinen työntekijä on riskiryhmässä

Työuupumus ei useinkaan ole ongelma, jos työhön suhtautuu lähtökohtaisesti kovin rennosti tai kevyesti. Jos työlle ja sen tekemiselle sen sijaan asettaa kovasti painoarvoa, on mahdollista uupua paineiden ristiaallokossa. Tunnollisella työntekijällä on usein tarkat tavoitteet ja käsitys siitä, miten työtä pitäisi tehdä, ja jos käsitys ei kohtaakaan työn todellisuutta, uupumuksen riski kasvaa.

Työuupujan onkin hyvä tarkastella omia ajattelumallejaan ja pohtia, voisiko omia työtapoja parantaa. Omien asenteiden tunnistaminen ja korjaaminen on vaikea, muttei mahdoton tehtävä. Miksi työ seuraa päivästä toiseen kotiin asti? Voisiko sen sittenkin jättää työajalle?

Ensimmäinen askel matkalla rennoksi työntekijäksi on opetella antamaan itselleen kiitosta myös työn välietapeista: ”Kappas, sain tänään edistettyä monta projektia, vaikka valmista ei vielä tullutkaan. Tästä on hyvä jatkaa huomenna.”

Auta itseäsi:

Kuormittava työ uuvuttaa

Aina työuupumuksessa ei suinkaan ole kyse työntekijän asenteista, vaan työtä voi aidosti olla liikaa tai huono työilmapiiri voi syödä motivaatiota. Erityisesti liian suuri työmäärä, rooliristiriidat ja -epäselvyydet, vähäiset vaikuttamismahdollisuudet, vähäinen sosiaalinen tuki ja koettu epäoikeudenmukaisuus työssä ovat yhteydessä työuupumuksen kehittymiseen.

Tällaisia työoloja on vaikea korjata yksin, vaan muutos lähtee keskustelusta esimiehen ja työkavereiden kanssa. Tilanteen ratkaisu voi olla esimerkiksi työmäärän vähentäminen, työnkuvan selkeyttäminen ja tehtävien välttämättömyyden pohtiminen. Jos tilanteeseen ei suhtauduta vakavasti, voi olla aika vaihtaa työpaikkaa. Omaa terveyttään ei kannata uhrata tyydyttämättömän työsuhteen takia.

Ehkäise työuupumus ajoissa

Jos huomaat itsessäsi pitkittyneen stressin merkkejä, on aika pysähtyä. Työuupumukselta vältytään tehokkaimmin, kun työpaikalla on aktiivinen ote työilmapiirin kunnossa pitämiseen ja työntekijöiden hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita. Jos tuntuu, että työntekijöiden työhyvinvoinnista ei olla omalla työpaikalla kiinnostuneita, asia on syytä ottaa puheeksi.

Konkreettisia keinoja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ovat säännölliset työolosuhteiden arvioinnit, tyytyväisyyskyselyt ja työnteon kehittäminen. Ei riitä, että aiheesta keskustellaan, vaan epäkohtiin tulee myös puuttua.

Silloin, kun tilanteeseen päästään puuttumaan varhain, ratkaisut ongelmiin löytyvät yleensä sieltä, missä ongelmat ovat kehittyneet. Esimerkiksi työyhteisön ristiriitatilanne saadaan ratkottua osapuolten kesken esimiehen johdolla ja tarvittaessa myös työterveyshuollon tuella, kun se käsitellään avoimesti ajoissa ennen kuin haitallisia stressioireita pääsee kehittymään ja ristiriita monimutkaistuu.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmiin puututaan, sen varmempaa onnistuminen on.

Lähteet: Heiskanen, Salonen, Sassi: Mielenterveyden ensiapukirja, Suomen Mielenterveysseura Huotilainen, Peltonen: Tunne aivosi, Otava Terveyskirjasto

Lue myös:

Aivotkin kaipaavat huoltoa – säännöllinen harjoittelu ehkäisee muistiongelmia Mitä työ sinulle merkitsee? Työelämässä jaksaminen Potkut tuli – kolmen irtisanotun tarina Ulos työuupumusta torjumaan

Kommentoi

Kommentoi juttua: Työuupumus uhkaa tietotyöläistä – tunnistatko sinä oireet?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.