Uupunut äiti: ”Vertaistuki auttaa”

Maria Khanal osallistui Kotilieden Kummikerhon järjestämälle lepolomalle. Maria uupui pienen poikansa kanssa, öisin tämä valvottaa ja päivisin vaatii kaiken.

Jo rapussa Sami alkaa riisua haalariaan. Melkein nelivuotiaalla pojalla on kiire, sillä vieraille täytyy näyttää kaikki pikkuautot. – Älä kuvaa! Älä kamelaa! hän huutaa kuvaajalle, jonka haluaisi mieluummin leikkivän kanssaan.

Äiti Maria Khanal, 29, huokaisee tilanteen tuttuutta. Ylivilkkaalla pojalla on aina vauhti päällä. – Samia pitää vahtia jatkuvasti, sillä hän ei osaa lainkaan varoa, hän kertoo.

Äidin mukaan Sami on hyvin vaativa. – Jos Sami ilmoittaa, että hänellä on nälkä, ruoan pitäisi jo sillä sekunnilla olla masussa. Lisäksi Samilla on aistiyliherkkyyttä. Paita on vaihdettava, jos sille tippuu pisarakin, eikä mikään saa yhtään kiristää tai kutittaa.

– Meteli saa Samin rauhattomaksi, joskus kirkumaan asti. Hän laittaa silloin kädet korvilleen ja komentaa: ole hiljaa – vaikka kaupassa muille asiakkaille.

Äitiä rasittaa pojan jatkuva kitinä ja marina. – Samin vakiovastaus kaikkeen on ei, hän kertoo.

Jos taas Samille sanoo ei, se johtaa raivokohtaukseen. Sellainen voi tosin tulla vaikka väärin päin olevasta sukasta. Niitä on pahimmillaan kymmeniä päivässä. – Silloin auttaa vain sylissä kiinni pitäminen, jottei Sami satuta itseään.

Kaikkein vaikeinta äidille on se, että Sami nukkuu huonosti. Hyvinäkin öinä poika herää neljä kertaa. Huonoina, esimerkiksi sairastaessaan, heräämisiä voi olla puolen tunnin välein.

Imetyksestä raivarit

Sami ryntää keittiöön ja avaa jääkaapin. Äiti kysyy mitä poika tahtoo. Jugurttia? – Niitä haluun, ne on luokia, Sami osoittaa lihapullia.

Marian lämmittäessä ruokaa Sami taistelee näkymätöntä vihollista vastaan ruokailuvälineet aseina. Maria varoittaa, että jos haarukka osuu silmään, tulee pipi.

Siitä Sami muistaa äidin ompelukoneen. Hän työntää sormensa sen neulaan. – Täällä on telävä, pistää tuosta, sitten tulee ai ai.

Maria epäili alusta asti, että kaikki ei ollut kohdallaan. Sami oli erittäin kärttyisä ja vaativa vauva. – En voinut edes imettää häntä, sillä hän sai raivarit, kun rinnasta ei tullut maitoa riittävän nopeasti.

Kun Maria puhui neuvolassa epäilyistään, siellä sanottiin, että katsotaan nyt. – Perheneuvolassa taas sanottiin, että kyllä tässä jotain on, jos ei muuta niin haastetta.

Perhe ohjattiin Helsingin ensikodin alaiseen perhekuntoutus Varvaraan. Siellä opeteltiin, kuinka arjen hankalista tilanteista voi paremmin selviytyä. – Siitä olikin meille tosi paljon apua niin nukuttamiseen kuin ruokailuunkin.

Silti vaikeudet pojan kanssa jatkuivat ja Maria haki lisää apua.

Sami ohjattiin autismitutkimuksiin, josta hänet siirrettiin pikkulasten psykiatriselle puolelle tutkimuksiin. Mitään selkeää diagnoosia ei ole vielä löytynyt, vain epäily ylivilkkaudesta.

Mariasta tuntuu, että asiaa ei ole otettu riittävän vakavasti. Hänestä pitäisi tehdä enemmän, jotta lapselle saataisiin vihdoin diagnoosi. – Siitä olisi hyötyä, koska sitten Sami saisi enemmän tukea ongelmiinsa. Ja olisi hyvä saada nimi tälle epämääräiselle kaaokselle.

Joulupukista tornadoksi

Sami kiipeilee äitinsä päällä. Yhtäkkiä hän kysyy veikeänä: – Kukas sinä olet? – No minä olen sinun äiti. Kukas sinä olet, Maria kysyy. – Joulupukki! sanoo Sami ja nauraa käkättää.

Tällaisia ovat hyvät hetket huumorintajuisen pikkumiehen kanssa. Mariaa ilahduttaa, kun Sami jaksaa innostua ja keskittyä leikkimään.

Huonot hetket ovat sitä, kun poika muuttuu ”ihan tornadoksi”. – Silloin auttaa, että menen itse hetkeksi toiseen huoneeseen tai vaikka parvekkeelle.

Myös ulosmeno yleensä auttaa. Pihalla poika saa purkaa kiukkuaan ja äitikin jäähtyä.

Maria kertoo, että samana pysyvä rytmi on todella tärkeää. Muuten tulee kaaos. Herätys on joka aamu ennen seitsemää – vaikka molempia vielä nukuttaisikin. Päiväkotiin mennään samaan aikaan muiden kanssa.

Samille on päiväkodissa järjestetty tukitoimenpiteenä pienempi ryhmä. Pian hän aloittaa myös toiminnallisen terapian. Maria on toiveikas sen suhteen.

Marialle päiväkoti on kullan arvoinen, sillä se antaa hänelle ainoat hetket omaa aikaa. Silloin ehtii käydä kaupassa, jumpassa ja nukkua pois valvottujen öiden univelkoja.

Maria on ollut vuoden alusta sairaslomalla, sillä työ pesulassa oli yöt valvoneelle liikaa. Myös kangaspölyallergia ja nivelongelmat tekivät työstä mahdotonta.

Osa Marian uupumisesta selittyy hänen omilla vaikeuksillaan. Hänellä on keskivaikea lukihäiriö ja hahmotusvaikeuksia. – Olen tosi hidas lukemaan ja vaikka hakemusten kirjoittaminen on erittäin vaikeaa.

Hahmotushäiriö hankaloittaa jokapäiväistä elämää. Bussien numerot vaihtavat paikkaa, reittiä on hankala ymmärtää ja kartta on aivan siansaksaa. Ja jos jonnekin löytääkin, on vaikea osata arvioida matkaan vaadittavaa aikaa. – Varmaan välillä on ollut masennustakin, kun olen joutunut ponnistelemaan liikaa. Nyt on kuitenkin paremmin.

Tällä hetkellä Maria saa neuropsykologista kuntoutusta. Siellä mietitään, minkälaiseen koulutukseen Maria voisi hakea ja minkälaista työtä tehdä. Nivelongelmiin hän saa fyysistä kuntoutusta: fysioterapiaa, kuntosalia ja uintia.

Aikuisten jutellessa Sami on huudellut omiaan. Ja syönyt tarpeekseen. – Yllätys! hän kiljaisee ja karkaa pöydästä.

Pojan käänteet ovat nopeita ja meteli katkeamatonta.

Lue myös: Köyhä opiskelija: ”Kopioin asiat kavereiden kirjoista”

Toiveissa tukiperhe

Maria on elänyt kahdestaan Samin kanssa vuoden alusta, jolloin hän erosi pojan isästä. Tämä näkee Marian mukaan poikaansa harvoin. – Sami kaipaa isäänsä. Se näkyy leikeissäkin, niissä on usein isäleijona ja lapsileijona tai vaikka isäauto ja lapsiauto.

Marian äiti hoitaa Samia toisinaan, jos tarvitaan. Silti Maria kokee olevansa kovin yksin Samin kanssa. – Tarkoitus onkin hakea Samille tukiperhettä, jonka luona hän voisi välillä viettää viikonlopun.

Maria sai itse nauttia vahvistavasta viikonlopusta Kotilieden Kummikerhon järjestämällä lepolomalla. Sitä hänelle ehdotti lasten psykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijä. – Hän kysyi, haluanko lähteä ja saanko jonkun hoitamaan lasta. Kun vastasin myöntävästi, hän täytti hakemuksen puolestani. Se oli hienoa, sillä en ole aiemmin hakenut mihinkään osittain juuri siksi, että hakemusten täyttäminen on minulle niin vaikeaa.

Maria tutustui viikonlopun aikana äiteihin, joilla oli samantapaisia tilanteita. Hän huomasi, kuinka suuri apu vertaistuesta voi olla. – Pidämme yhteyttä jatkossakin, hän uskoo.

Pöydän ääressä Sami osoittaa muistilehtiötäni ja siihen tekemiäni merkintöjä. – Minä haluan samanlaisen, tuollaisen numeron!

Repäisen Samille sivun, jota hän ryhtyy iloisena täyttämään. – Samanlaisia!

Teen nimiä, hän vertailee kirjoituksiamme. Juuri nyt hän on onnellinen. Ja onnellisen tietämätön äidilleen aiheuttamastaan huolesta.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 23/2014.

Lue lisää

Kotilieden Kummikerhosta