Ihmiset

Oi kuusipuu!

Tarinasta riippuen 1500-luvun Virosta, Saksasta tai Latviasta peräisin oleva joulukuusitraditio rantautui Suomeen vasta 1800-luvulla. Vuosisadan lopulla säätyläiskodeista talonpoikaistupiin ja 1900-luvun alussa kaikkiin koteihin yleistynyttä joulukuusta edelsi vanhan kansan tapa pitää juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia. Joulukuusen asema suomalaisessa joulutraditiossa on vankka, se pitää sisällään monenlaisia yhdessäolon elementtejä: kuusenhakuretki metsään tai torille, kuusen sulattaminen kotona, koristelu, kynttilöiden sytytys, lahjojen asettelu oksien alle, kenties vielä piirileikkejä joulupuun ympärillä… Kuusi on joulukodin sydän. Se säteilee valoa ja kauneutta sekä tuoksuu metsän tuoreutta – kunnes se Nuutinpäivänä rujosti riisutaan. Etelä-Suomessa kuusen kasvu on voimakkaimmillaan vasta 60–70 vuoden iässä, ja pisimmillään kuusi voi elää jopa 400-vuotiaaksi. Optimaalisen tuuhea, tasainen ja tukevaoksainen joulukuusi on ennen sisätiloihin päätymistään ehtinyt vihannoida kesiä ja humista talvien tuiskuissa. Kasvatetut kuuset ovat yleensä vähintään 10-vuotiaita. Kun kuusi tuodaan sisälle, lämpö harhauttaa sen käynnistämään pikaisen kasvun. Joulu on kuuselle illuusio keväästä. Vaikka ruukkukuusia on jo vuosia ollut myynnissä, harva sellaisen tulee hankkineeksi. Ruukkupuu on kalliimpi ja pienempi eikä sen joulunjälkeinen elämä aina suju mutkitta. Jos kuusen vie ulos tammikuussa, sisällä kehittyneet tuoreet versot ja sitä myöden koko puu kuolee pakkaseen. Siksi ruukkukuusi tulisikin säilyttää esimerkiksi parvekkeella ja tuoda sisälle vain lyhyeksi aikaa. Ajatus kuusesta, jonka elämä jatkuisi vielä joulun jälkeenkin, on ympäristöllisesti vetovoimainen ja palvelee tarvettamme toimia kestävällä tavalla. Saksassa joulukuusen voi jopa vuokrata. Ekologisena vaihtoehtona markkinoitava palvelu toimittaa taimitarhalla kasvaneen joulukuusen ruukussa kotiin ja noutaa sen juhlapyhien jälkeen pois. Muovikuusi on sekin varteenotettava vaihtoehto, erityisesti jos kuusen funktio kodin joulujuhlassa on lähinnä kuvallinen. Nykyisiä laadukkaita muovikuusia ei aidosta välttämättä edes erota. Mutta muovi ei korvaa havuntuoksua, aitojen neulasten tuntua, luonnonkuusen alkukantaisen viehättävää – joskin jalkaan aseteltaessa hermoja kiristävää – epäsymmetriaa. Jokin uutuudenviehätys on myös poissa, kun sama vintillä vuotensa viettävä kuusi vuosi vuoden jälkeen kootaan aina samanlaisena. Ei tule kutsuttua sukulaisiakaan glögille ja samalla leikkimielisesti arvioimaan tämänvuotista kuusta. Oma joulukuuseen liittyvä uutuushankintani on johdoton led-kynttilävalosarja, joka toimii kaukosäätimellä. Ei tarvitse enää tuskailla kuusen ympäri kiertyvien rumien sähköjohtojen kanssa vaan kynttilät asettuvat tasaisesti ja turvallisesti oksille. Oi kuusipuu… Olipa se sitten perinteinen,  ruukussa, muovia tai vuokrattu: kun joulupuu on rakennettu, on joulu jo ovella.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Oi kuusipuu!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.