Ihmiset

Se kaikkein pyhin

Ihmisten pakkautuessa suurkaupunkeihin, sukulaisverkostojen hajaantuessa yhä pitempien välimatkojen etäisyyksille ja yksilöjen eristäytyessä ihmiskontakteista teknologioidensa äärelle, kyläilystä on tullut katoavaa kansanperinnettä. Moni ei ole käynyt hyvienkään ystävien kotona kuin kerran tai kenties ei koskaan. Ei kuulu kutsuja, mutta eipä tule itsekään juuri ketään kutsuttua.

Suomalaiset ovat yhä edelleen maailman innokkainta kahvinjuojakansaa, mutta yhä useammin kahvikupposet nautiskellaan yksin tai omassa perhepiirissä. Vielä 1980-luvulla, kun kaverin tavoittaakseen piti soittaa perheen yhteiseen lankapuhelimeen eikä ollut mitenkään varmaa, milloin hänet saa kiinni, kynnys ovikellon soittamiseen oli paljon matalampi. Oli helpompaa käväistä ovella, kun yrittää soittamalla tavoittaa.

Tänään ovikellon soimiseen ilman ennakkotietoa vieraan saapumisesta suhtaudutaan suurella epäluulolla. Kuka muukaan odottamaton tulija voisi olla kuin joku, joka myy jotain. Ollaan ihan hiljaa, kyllä se pian lähtee.

Miksi ihmiset eivät enää käy toinen toistensa kotona? Kännykällä tavoittamisen vaivattomuus tuskin on ainoa selitys kyläilemättömyyden kulttuuriin. Tuskin sekään, että ihmisistä on tullut viihdeteollisuuden suurkuluttajia. Silloin kun televisioita ei vielä ollut joka kodissa, kokoonnuttiin yhdessä sinne, mistä töllötin löytyi. Nyt, internetin löytyessä lähes joka tuvasta, tupien ovetkaan eivät enää käy entiseen malliin.

Ihmisistä on tullut brändinrakentajia, mielikuvien luojia ja niiden vaalijoita. Erilaisissa elämänpiireissä ja yhteisöissä itsestä halutaan välittää tietynlainen kuva, usein särötön sellainen. Sosiaalisessa mediassa jaetaan juuri sellaisia kuvia ja tarinoita, jotka vastaavat haluttua mielikuvaa. Jos kaikki Facebook-kaverit päästäisi kotiinsa, idylli saattaisi särkyä jysähtäen – sillä koti kertoo ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa tai tuhat tarkoin valittua valokuvaa.

Koti on tämän päivän ihmiselle se kaikkein pyhin, yksityisyyden ydinaluetta. Vaikka kodinkin voi sisustaa kulissinomaisesti, harva jaksaa nähdä niin paljon vaivaa. Tärkeämpää on luoda juuri sellainen tila, joka on aidosti oman näköinen, jonka kauneudesta nauttii ja jonka käytännöllisyys helpottaa arkea. Kodissa pitää voida rehottaa luonnontilassa, miettimättä mitään muuta kuin hyvää oloa. Siinä tilassa emme enää ole tottuneet toisiamme näkemään. Meillä ei välttämättä ole aavistustakaan, miltä kaveri näyttää kotioloissa. Tai miltä hänen kodissaan näyttää.

On sisustajia ja on asujia. Kodin järjestys huonekaluineen ja esineineen, materiaaleineen ja väreineen ei puhuttele kaikkia samalla intohimon asteella. Yleensä meillä kaikilla kuitenkin on toisen kodista jokin mielipide. Että oliko siellä tyylikästä, oliko harkiten vai mauttomasti laitettua. Useimmiten kyläreissun jälkeen kuitenkin vain pohtii, oliko koti asujansa näköinen siinä mielessä, millaisena on asujan oppinut tuntemaan. Jos mielikuvat stemmaavat todellisuuden kanssa, henkilö ei taida lukeutua nykyään niin yleisiin täydellisen mielikuvan luoja -tyyppeihin. On vain oma itsensä niin kuvissaan kuin kodissaan. •