Huonekasvit

Nappaa hoitovinkit: helpot mehikasvit sopivat näyttäväksi sisustuselementiksi

Mehikasveja löytyy nyt jokaisen trendikkään ikkunalautapuutarhurin kotoa. Se ei olekaan mikään ihme, sillä mehikasvit ovat hauskannäköisiä ja varsin helppohoitoisia. Poimi tästä vinkit, joiden avulla luot kukoistavan mehikasvikeitaan.

Mehikasvit ovat pullealehtisiä tai -vartisia kasveja, jotka viihtyvät valoisassa paikassa ja pärjäävät vähällä kastelulla. Jos mehikasvi ei ole terminä tuttu, sillä tarkoitetaan kasveja, jotka varastoivat vettä lehtiinsä tai runkoonsa. Esimerkiksi kaktukset, tyräkit ja rahapuu ovat mehikasveja.

Lue myös: Tee itse mehikasviasetelma

Näillä vinkeillä saat mehikasvisi kukoistamaan:

Kastele mehikasveja maltillisesti

Vähemmän on enemmän, mitä tulee mehikasvien kasteluun. Talvikaudella kastelun saa unohtaa melkein kokonaan ja kesäkaudella sopiva kasteluväli useimmille mehikasveille on noin pari viikkoa. Vettä saa antaa kerralla reilusti, sillä kasvin juuret nauttivat imiessään itsensä täyteen nestettä.

mehikasvit sopivat laiskalle puutarhurille

Vettä ei kuitenkaan saa antaa niin paljon, että multa lainehtii vielä seuraavana päivänäkin. Multa saa siis kuivahtaa reilusti kastelukertojen välissä. Kastelutarpeen huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pulleat lehdet nahistuvat ja multa on kuivaa. Kasvin runko voi myös nuupahtaa.

Moni mehikasvi pärjää oikein hyvin ilman lannoitetta. Ainakin talvella lannoituksen saa unohtaa kokonaan.

Halutessaan kasveille voi antaa kaktuslannoitetta kerran tai pari kertaa kuukaudessa kasvukaudella maaliskuusta elo-syyskuulle. Lannoitteen sijaan kasveille voi myös antaa merileväuutetta silloin tällöin.

Lue myös: Piristä kodin sisustusta vehreydellä: 10 helppohoitoista huonekasvia

Istuta mehikasvi saviruukkuun

Saviruukku on mehikasville paras koti, sillä se päästää ylimääräisen veden haihtumaan. Myös pohjareiällinen ruukku on mehikasvin istutukseen varma valinta.

Ruukku kannattaa täyttää kaktusmullalla, tai kaktusmullan ja kukkamullan sekoituksella, sopiipa joukkoon kipata pikkukiviäkin. Liian ravinteikasta multaa mehikasvien istutuksessa ei kuitenkaan kannata suosia.

mehikasvit sopivat laiskalle puutarhurille

Moni on innostunut mehikasviterraarioista tai -maljoista, joissa mehikasvi istutetaan esimerkiksi laakeaan lasiastiaan. Lasiastia ei haihduta ylimääräistä vettä, joten kastelun kanssa kannattaa olla todella varovainen: mieluummin liian vähän kuin liian paljon, etteivät kasvin pienet juuret mätäne vesipaljoudessa.

Nuoret mehikasvit istutetaan joka vuosi uuteen ruukkuun. Vanhat puolestaan viihtyvät hyvin samassa ruukussa kasvun hidastuessa. Ne voikin istuttaa uuteen ruukkuun aina tarpeen vaatiessa muutaman vuoden välein.

Lue myös: 14 vinkkiä aloittelevalle puutarhurille: Muista nämä ensimmäisenä keväänä

Aurinko on mehikasvin kaveri

Mehikasvit viihtyvät hieman lajista riippuen hyvin auringonvalossa, joskin kesällä paahteinen eteläikkuna saattaa olla liiankin kuuma ja polttava. Itä- tai länsi-ikkuna ovat yleensä varmin valinta mehikasville.

Talvella kasvit voi jättää valon suhteen oman onnensa nojaan, mutta keväällä ja kesällä ruukkua kannattaa käännellä säännöllisesti, ettei kasvi ala kurkotella toispuolisesti kohti aurinkoa.

mehikasvit sopivat laiskalle puutarhurille

Moni mehikasvi pärjää lämpimään vuodenaikaan joko ulkoruukussa tai maahan istutettuna. Lumi suojaa kasveja talvella paleltumiselta. Esimerkiksi yleinen maksaruoho on oiva esimerkki mehikasvista, joka pärjää hienosti myös suomalaisissa puutarhoissa.

Mikäli ulkoistutus kiinnostaa, kannattaa ottaa selvää jokaisen kasvin alkuperäisistä elinoloista sopivan istutuspaikan löytämiseksi.

Lähteet: Succulents and sunshine, Viherpeukalot

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nappaa hoitovinkit: helpot mehikasvit sopivat näyttäväksi sisustuselementiksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.