Puutarha

Tee itse pihakivetys

Kivipiha on vaivaton pitää siistinä ja se näyttää kauniilta jopa marraskuun pimeydessä.

Seitsemän vinkkiä kivipihalle

1. Pihapolkujen tulee sijaita luontevilla kulkureiteillä ja tilaa pitää varata talvella luodulle lumelle. Huomioi auringon kierto ja mieti oleskelualueiksi ajateltujen kiveysten paikat.

2. Hahmottele käytävät ensin paperille ja merkitse ne sitten maastoon linjalangoilla tai kasteluletkuilla. Tarkista toimivuus.

3. Jalkaisin kuljettavien pihakäytävien alle riittää kevyempi perustus kuin autolla ajettavien. Pihalaatat ja -kivet voivat olla myös ohuempia, koska painorasite on vähäisempi.

4. Jos pohjamaa on routimatonta ja läpäisevää hiekkamaata, kävelypolkujen perustukseksi riittää humusmaan poistaminen ja sen korvaaminen 10-15 sentin murskesorakerroksella.

5. Jos maa on routivaa, kiveysten alta maata täytyy poistaa jopa 70-100 sentin maakerros. Kaivanto täytetään routimattomilla maa-aineksilla, kuten soralla ja murskeilla.

6. Routaeristelevyt vähentävät massanvaihtojen tarvetta. Jos polulta kolataan talvella lumet, se lisää perustamissyvyyttä.

7. Kun piha rikotaan kaivannolla, kannattaa samalla hoitaa salaojituksen sekä pihan sähkölaitteiden kaapeliasennukset.

Lisää vinkkejä pihalle ja puutarhaan: Kivipiha on kova juttu Vinkkejä mosaiikkipihalle Tee oma pihasuunnitelma Aidat ja portit sovitetaan talon tyyliin

Kuva: Suvi Laine

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tee itse pihakivetys

Taneli

Hyviä vinkkejä. Ei voi tarpeeksi korostaa pohjatöiden tärkeyttä. Ne täytyy tehdä perusteellisesti, varsinkin kovalle painorasitukselle suunniteltavien kivipihojen. Lue lisää http://www.pihakivetysasennus.com/

Sinun täytyy kommentoidaksesi.