Häädä kirvat ja tuholaiset

Kuinka voi häätää ötökät ukonhattupenkistä, jos ei halua käyttää järeitä torjunta-aineita?

Ukonhattu viihtyy puolivarjoisassa, kosteutta pidättävässä maassa. Kasvi on myrkyllinen. Kasvupaikallaan viihtyvä yksilö kestää yleensä tuhoeläinten hyökkäykset ilman, että sen elinvoima tai kukinta kärsii.

Joskus kuitenkin terveeseenkin kasvustoon iskevät tuholaiset. Kirvat valtaavat kasvin nuput ja nuoret versot, punkit viihtyvät lehtien alapinnoilla.

Tuholaisten kukistamiseksi on tarjolla monenlaisia torjunta-aineita, myös saippuapohjaisia tuotteita ja luonnonmukaisessa viljelyssä sallittu pyretriinivalmiste. Käytä torjunta-ainetta käyttöohjeen mukaan ja muista hankkia myös tarvittavat suojaimet.

Karkota kirvat

Kokeile kirvoihin napakkaa vesisuihkua tai laimennettua mäntysuopaliuosta: 2 dl mäntysuopanestettä sekoitetaan 10 litraan vettä. Tasapainon saattaa palauttaa myös nokkosvesi: 1 kg tuoreita nokkosia liotetaan noin vuorokauden ajan 5 litrassa vettä.

Uusi mäntysuopa- ja nokkosvesikäsittely muutaman päivän välein.

Lue myös: Kirvojen hävittäminen onnistuu kotikonstein.

Kotipuutarhurin litkuihin löydät lisää ohjeita Hyötykasviyhdistyksen sivuilta.

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Paula Ritanen-Närhi

Keskustelu

  1. Kirvojen kauhu

    Osaako joku kertoa, käykö esim. astianpesuaine (Fairy) kirvojen torjuntaan mäntysuovan lailla? Kirvat ovat hyökänneet parvekkeelleni, mutten muutaman ruukun vuoksi viitsisi ostaa mäntysuopaa, kun en sitä muuten käytä.

  2. Risi

    Mäntysuopaa saa muuten valmiiksi suihkupullossa, hintaa pari euroa. voisikohan sillä täsmäsuhauttaa ötökät?

  3. tolua tai mäntysuopaa vaan

    Fairya en käyttäisi, siinä on kasveille myrkyllisiä aineita. Ainakin kurkku kuoleentui ruiskutetuilta osin.

  4. Anonyymi

    Siis onko mäntysuopaliuos sillä lailla turvallista, että sitä voi suihkutella ihan syötäväksi tarkoitettuihin kasveihin/yrtteihin?

  5. joku muu

    Itse sain kirvat pois mäntysuopaliuoksella. 10 l vettä ja 2 dl mäntysuopaa. Käytin sumutuspulloa ja sitten myös kauhalla lirutin liuosta vartta ja lehtiä pitkin. Useampaan otteeseen tein mutta kirvat hävisivät ja kukka virkistyi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti