Puutarhan pikku tuholaiset

Kumpaa koet kulkiessasi puutarhassa: ahdistusta tekemättömästä työstä rikkaruohojen tursutessa joka paikassa, vai iloa kaikesta kasvavasta ja kukkivasta?

Kun perustat puutarhan, ei ikuista ole juuri muu kuin asettelemasi penkinreunakivet. Nekin hautautuvat kasvillisuuden ja mullan alle ajan myötä.

Ensimmäisestä istuttamastasi neliöstä alkaen olet sitoutunut vaalimaan puutarhaa: kastelemaan, kitkemään ja suojaamaan hallalta. Puutarhan perustettuasi katsahdat ikkunasta luotuasi ja se vetää sinut luokseen kauneudellaan.

Ajan kuluessa sen suloinen kutsu saattaa muuttua maanitteluksi ja vaatimiseksi, ja lopulta olet pakotettu menemään sinne.

Puutarhanhoitoilmat ja puutarhurin mielialat saattavat vaihdella, mutta se on varmaa, että puutarha ei pärjää yksin. Olet sidottu luomaasi suloisesti tuoksuvin kukkaköynnöksin ja sitkein piikkioksin.

Rönsyilijä odottaa, että katsahdat muualle, ja se on jo sujauttanut sata juurihaaraa väärään suuntaan ja solminut liiton sopimattomaan sukuun. Sitten juuret ovat solmussa ikuisesti. Mene niitä sitten inhimillisin keinoin erottamaan!

Rikkaruohot levittävät ilmassa miljardeja näkymättömiä siemeniä, et ehkä näe niitä, mutta juuri katsoessasi niin tapahtuu. Juurimato vaanii juuri sen multapaakun suojissa, johon aiot sijoittaa talvipimeistä asti vaalimasi orvokintaimen.

Pahin raekuuro vuosiin piiskaa poikki ruusupavut, jotka olet huolella esikasvattanut, ja viimein hallojen mentyä uskaltanut istuttaa ulos. Tuuli puhuu pohjoisesta, vaikka halajaisit jo lämpöön kukkinesi.

Kirvat keikkuvat tuhatpäisinä joukkiona tuulen keinuttamissa ukonhatuissa. Nauttikoot vielä hetken, suopasuihku on matkalla.

Sateen sattuessa pintaan kylvetyt siemenet purjehtivat pikku purosia pitkin. Astellessasi ämpärit käsissä puutarhaan elokuisen aamun ihanassa valossa, pyrähtää iloinen ja hyvin ravittu räkättiparvi parahiksi kypsyneistä viinimarjapensaista.

Kuvat: Matti ja Kaisi Koivumäki